tiistai 31. lokakuuta 2017

Sähläämistä ja sievistelyä

Nyt on palattava blogipostauksissa vähän ajassa taaksepäin, aikaan ennen Aurin pentujen syntymää, ja ennen kuin Aurinko lähti Pirjon luokse Mikkeliin valmistautumaan synnytykseen. 

Lauma oli vielä viikon kokonainen kuvan oton jälkeen!
Syyskuun lopussa Sirius ja Soraya kävivät rally-tokokisoissa jopa Tampereella asti, jossa tuomarina toimi Minna Hillebrandt.
Siriuksen kanssa tuloksilla ei juhlittu vaan saatiin merkintä VOI0 (64/100p). Pappakoiralla oli kyllä radalla hauskaa, vaikka alkurata tahmoikin parin kyltin ajan, koska peruutus - tuo minun sekä Siriuksen kauhu. Hirveä kyltti on se vieressä peruutus, kun taas mestariluokan edessä peruutus on oikein mallikas.
Sen jälkeen sitten uusittiin pari todella helppoa kylttiä, koska Sirius oli selvästi paineistunut tuosta peruutuksesta (jota se ei edes yrittänyt lähteä tekemään, enkä minä todellakaan uusinut sitä). Tsemppasin sitä parin kyltin ajan todella paljon, jolloin Siriuksella lähti hommat lopulta lapasesta - onneksi ilon takia, pappakoirasta loppurata oli ihan hillittömän hauska homma!
Se teki pari ylimääräistä puolenvaihtoa ja yritti karata seuruusta suorittamaan jotakin (ehkä pujottelun kartioita merkkinä?), joten liekö ihme ettei hyväksytty tulosta irronnut voittajaluokasta? Lisäksi käytösruudusta saatiin -2p: toinen haistelusta (aiheellinen), ja toinen siitä, että koira siirsi jalkaansa (anteeksi kuinka?).

Mutta onneksi Soraya teki erittäin hyvä suorituksen - tosin jouduin uusimaan kyltin "istu" kahdesti, koska Soraya halusi esitellä hänen hienoa liikkestä maahanmenoaan. Lisäksi saatiin jostakin -1p kontrollista, en kyllä tiedä että mitä koira teki, muuta kuin seurasi kauniisti hihna löysällä ja suoritti tehtävät kuten sanoin. 
Samapa tuo, koska Soraya sai tulokseksi ALO HYV 93/100p ja koulutustunnuksen RTK1 ♥ Lisäksi Sorayan pentueveli Ralli (M. Öinen Kuuntanssi) sai rally-tokon alokasluokan koulutustunnuksen syyskuussa. Taitavia teinikakarakoiria.

Sorayan osalta rally-tokossa kisaamiset olivat tältä vuodelta tässä, nyt rakennetaan rauhassa avoimen luokan liikkeitä valmiiksi ja harjoitellaan myös ylempien luokkien kylttejä siinä seassa. Jospa ensi vuonna tulisi treenattua myös tokoa, olisihan se hienoa saada sekä Sorayalle että Aurille alokasluokan koularit eli TK1:set.
Siriuksen kanssa sen sijaan olisi vielä 1-2 kisaa rally-tokossa tiedossa loppuvuodelle, jospa se viimeinen voittajaluokan hyväksytty tulos irtoaisi vielä tämän vuoden puolella.

Soraya sekä Aurinkoisen sulhanen Tuisku kävivät Jyväskylä KV:ssä molempina päivinä, ja minä esitin molemmat kehässä. Paikalla oli nelinkertainen määrä kooikkereita viime vuoteen verrattuna, mikä oli hieman yllättävää - varsinkin kun tuomarit eivät olleet ulkomaalaisia, ja arvostelevat muutenkin kooikkereita myös edullisemmissa ryhmänäyttelyissä vuosittain (toki osa on cacibien perässä). 
Lauantaina kooikkerit tuomaroi Eeva Rautala, joka piti Sorayasta, mutta Tuisku oli tuomarista vähän liian kehittymätön. Tuiskulle kuitenkin AVO ERI2, Sorayalle NUO ERI1 SA PN3 VARA-SERT VARA-CACIB. Erityiskehuja saivat Sorsan lihakset ja luonne.
Sunnuntaina tuomarina oli Harri Lehkonen, jolla sitten taas Tuisku oli mieleen, mutta Soraya oli tuomarista liian kookas ja liian roteva. Sorayalle siis tulokseksi NUO EH1, Tuiskulle AVO ERI1 SA PU3 VARA-SERT. 

Katsotaan miten seuraavassa näyttelyssä tulee menestystä (tai sitten ei tule). Jospa saataisiin toinen cacib Suomesta jossain vaiheessa, ja olisihan tuo koira kiva saada muotovalioksikin, jahka nyt ensin tulee 2 vuotta täyteen.
Kevään muut suunnitelmat sekä näyttelykalenteri menevät niin hienosti ristiin, että kovin montaa näyttelyä ei alkuvuodesta ole tiedossa. Lisäksi tuomarivalinnat ovat joissain näyttelyissä sellaisia, että käytän mieluusti nekin ilmoittautumismaksut johonkin muuhun mukavaan.

Aurinkoisesta ja pikkuplaneetoista sen verran, että Auri on kuulemma erittäin hyväntuulinen, hoitaa pentunsa huolella, ja leikkaushaava on lähtenyt paranemaan hyvin. Pikkuplaneetat tulivat lauantaina jo viikon ikään(!), jolloin Pirjo-kasvattaja lähetti minulle niistä kuvia. Ne ovat kasvaneet hirveästi, ja painot ovat jokaisella enemmän tai vähemmän yli puoli kiloa.
Mamman pienet rakkaat, vielä pitäisi vähän päälle viikko malttaa odottaa, ennen kuin näen Aurikoisen lapsukaisineen uudestaan 



Ruokaa ruohoaroilta (testissä Acana Grasslands Dog)

Ilmoitus saapuneesta paketista kolahti postilaatikkoon jo jokin aika sitten, ja kyseisestä paketista paljastui Acana Grasslands Dog. Tällä kertaa eläinproteiininlähteitä oli useampia: lammasta, ankkaa, luonnonkalaa (silliä ja haukea) sekä kalkkunaa.
Ruoka oli melko tavallisen hajuista, eikä tuoksu ollut erityisen voimakas – ainakaan verrattuna edelliseen Acanan testinappulaan eli Pasific Pilchardiin.

Käsissä Grasslands tuntui melkoisen kuivalta, eikä siitä myöskään jäänyt käsiin kovin vahvaa hajua. Taskun pohjalla kyseinen kuivaruoka hieman mureni hippusiksi, jotka menevät kivasti saumojen väliin, kun käytän koiranruokaa lenkillä koirien palkkaamiseen. Tosin osasyynä tähän murenemiseen voi olla vaihteleva kosteus sekä lämpötila (ilmankosteus mitä tahansa välillä 40-100%, ja lämpötila sieltä nollasta aina lämpimiin sisätiloihin).
Minua itseäni vähän hämmensi sen kuivuus, koska kuitenkin kuivaruoan kosteudeksi ilmoitetaan niinkin paljon kuin 12%. Suurin osa musita kuivaruoista taitaa jäädä kosteuden osalta alle kymmeneen prosenttiin.
Nappula ei kuitenkaan testausmielessä turvotettuna paisunut mitenkään erikoisen paljon. Samapa tuo, koirat kuolasivat tapansa mukaisesti mille tahansa syötäväksi tarkoitetulle asialle niin paljon, että siinä ei näennäinen kuivuus rouskuttelutahtia hidasta.


Sitten tietysti tuttuun tapaan ruokapussin sisällön koostumus, joka on suoraan SlnImportista:

RAVINTOAINEKOOSTUMUS
Raakavalkuainen 35 %, Raakarasva 17 %, Raakakuitu 6 %, Hehkutusjäännös 8 %, Kosteus 12 %, Kalsium 1,7 %, Fosfori 1,2 %, Omega-6 2,3 %, Omega-3 1 %, DHA 0,2 %, EPA 0,2 %, Glukosamiini 600 mg/kg, Kondroitiini 800 mg/kg.

ENERGIAJAKAUMA
Metabolinen energia on 3810 kcal/kg. Energiajakauma koostuu 37 % proteiineista, 40 % rasvoista ja 23 % hedelmistä ja vihanneksista.

Makunsa puolesta testikoira-Soraya osoitti ruoan olevan varsin kelvollista, joskaan ei aivan Sorsan lempimakujen (=kaikki kaameanhajuiset kalanappulat!) veroista. Koiraportin takana täytyi tuijottaa tiiviisti, joskin hiljaa, kun keittiössä annosteltiin kuivaruokaa kuppeihin. Lammas-ankka-villikalaeväs katosi kupista alle minuutissa höysteineen, ja jokaisen ruoan jälkeen sain kiitokseksi röyhtäyksen: ”Kiitos nam, oli hyvää.”

Tämä ruoka aiheutti vähän närästystä, mikä on aina huono asia. En tosin tiedä, vaikuttaako koirilla hormonitoiminta närästykseen tai muihin vatsa-/suolistoasioihin. Sorayalla oli juoksut elokuussa ja nyt se on ollut hieman liiankin tukevasti valeraskaana viimeiset 3 viikkoa. 
Joka tapauksessa, onneksi vatsaongelmat jäivät tuollaiseen pieneen närästykseen, johon auttoi ruokintakertojen lisääminen, maitohappobakteerit ja piimä. Muutoin selvittiin ilman pieruja tai erikoisen löysiä ulosteita.

Erikoisempaa vaikutusta turkkiin, korviin tai silmiin en huomannut näin lyhyenä aikana, jona Soraya Acanan Grasslands Dogia söi. Tuonkaan kokoisella koiralla ei 2kg kuivaruokaa kovin pitkään vanhene.

Summa summarum: tämä oli meille hieman sopimaton ruoka tuon närästyksen takia. Muutoin ei ole huonoa sanottavaa ruoasta, joskin vatsan tuotokset olisivat tämänkin sapuskan kanssa voineet olla kovempia/tiiviimpiä. Maistuvuus oli hyvä (koirista, itse en koiranruokia kauheasti maistele), tuoksu varsin siedettävä, mutta vatsan kanssa jouduttiin pieniin ongelmiin.
Asteikoilla 1-10, tämä lammas-ankka-luonnonkala-kalkkuna-safka saa arvosanakseen 6.


Lisätietoja ruoasta löydät seuraavilta sivustoilta:
http://www.slnimport.fi/
http://verkkokauppa.slnimport.fi/index.php?route=product/product&path=24&product_id=286

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Cover up the grey with silver lining



"I know it's too late to stop the setting sun.
You see the shadows in the distant light,
And it's never gonna be alright. --
I will try to save you,
cover up the grey
with silver lining."
© Hurts - Silver lining

Syyskuun lopun ja tämän päivän välissä on tapahtunut moniakin koiriin liittyviä asioita, muutakin kuin mitä nyt kirjoitan, mutta se 'muutakin' voi nyt odottaa. Tämä on minulle itselleni tärkeämpää saada kirjoitetuksi.

Aurinko astutettiin elokuun lopulla peräti kolme kertaa suloisella Tuiskulla (Tarlatan Agrostis Canina), jonka seuraksena tiineysröntgenessä näkyi 6-7 pennunalkua. Selkeitä tiineyden merkkejä Auri alkoi näyttää 5. tiineysviikon lopulla, tosin joku tarkkasilmäisempi (ja vähemmän skeptinen sekä pessimistinen) olisi voinut huomata merkit jo viikkoa aikaisemmin.
Huomautettakoon tässä vaiheessa, että kyseinen pentue menee Muskettikoiran -kenneliin Pirjolle, eli Aurin sekä Sorsan kasvattajalle. 

Aurinkoisella ei ollut missään vaiheessa tiineyttä pahoinvointia, se söi erittäin hyvällä ruokahalulla kaiken, mitä sille vain kehtasi antaa. Varsinkin loppuaikana rouvakoiran ruokahalu oli pohjaton, se kerjäsi kuola valuen mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa, ja imuroi itseensä joka ikisen lattialta löytyvän murusen.
Treenaaminen lopetettiin 4. tiineysviikon alkaessa, toki kotona tuli tehtyä jotakin temppuja, mutta ohjattuihin treeneihin ei enää lähdetty rouvakoiran kanssa. Lenkkeilyä jatkettiin lähes normaalisti aina siihen asti, kun Auri lähti Pirjo-kasvattajan hoiviin Mikkeliin.

Aurinkoisen synnytys alkoi lauantaina 21. lokakuuta, kun ensimmäisestä astutuksesta oli kulunut 64 vuorokautta. Istuin aamulla neljältä silmät ristissä Aurin pentulaatikon vieressä, ja odotin kuumeisena pentujen syntymää. Ensimmäinen putkahtikin maailmaan seitsemältä aamulla.
Seuraavan 6 tunnin aikana syntyi vielä 4 pentua lisää, kunnes pentujen tulo loppui. Tiesimme varmaksi, että pentuja pitäisi tulla vielä ainakin yksi. Aurinko supisteli vähän, kädellä autettaessa voimakkaasti.
Sitten alkoi tulla huoli. Olimme eläinlääkäriin yhteydessä, kun viidennen pennun syntymästä oli kulunut vähän päälle tunti. Siitä tunti eteenpäin, ja olimme jo eläinlääkärin vastaanotolla. Pasi oli jäänyt Majavedelle pitämään 5 pikkupentua lämpimänä.Eläinlääkäri tunsi pennun pään, mutta pentu ei noussut kunnolla synnytyskanavaan. Oli tehtävä keisarinleikkaus. Nopea röntgenkuvaus paljasti, että Aurilla oli kohdussaan vielä kolme(!) pentua, joista yksi oli lähellä synnytyskanavaa ja loput kaksi hieman taaempana.
Koska olen ollut kahtena kesänä kunnaneläinlääkärin apulaisena, tiedän kuinka pentuja elvytetään ja kuinka niitä lääkitään  - toki eläinlääkäri laittoi lääkkeet valmiiksi ja kertasi vielä, että kuinka pitikään toimia.

Parikymmentä minuuttia keisarinleikkauksen alettua Pirjo ja minä saimme käsiimme kolme elotonta pentua. Synnytyskanavan suulle juuttunut pentu alkoi jäykistyä nopeasti päästyään pois sikiöpussista, eli se ollut ollut kuolleena kohdussa jo 6-12 tuntia. Kahta muuta elvytimme puoli tuntia (joka on ns. vasteaika keisarinleikkauksissa), mutta tuloksetta.
Minä hieroin, heilutin, painelin, puhalsin, heilutin, hieroin. Ja itkin koko ajan vuolaasti. Nyyhkytin ääneen yrittäessäni saada elämää kahteen pikkupentuun. Lopulta oli annettava periksi. Yhtään sydämen lyöntiä en kuullut, en yhtäkään henkäystä.
Kaksi kaunista tyttöä ja yksi suloinen poika olivat jo siirtyneet sateenkaarisillan toiselle puolelle. Pyyhin kyyneleitäni pentuihin, suukotin niiden pieniä viileitä kuonoja, ja toivotin ihanaa matkaa ikiunien maahan, jossa me nähtäisiin vielä joku päivä. Minusta tuntui, että jalat pettivät alta siinä vaiheessa. Enää ei tarvinnut yrittää, enää ei tarvinnut olla vahva. Nyt sai surra.

Eläinlääkärin apulaisena ollut mies tuli tarkistamaan pentujen tilannetta, eikä hän edes ehtinyt kysyä mitään nähdessään ilmeeni. Hän oli todella pahoillaan pentujen menetyksestä. Itkun keskeltä sain sentään kysyttyä ääneen:
"Sano että se äitikoira edes on kunnossa."
Mies vakuutteli näin olevan, ettei Aurilla ollut missään vaiheessa leikkausta ollut mitään komplikaatioita. Eläinlääkäri kutsuikin minut pian leikkaussaliin. Rakas Aurinko oli osittain hereillä, eläinlääkärin laittaessa laastaria leikkaushaavan päälle, ja pestessään Aurin vatsaa puhtaaksi. Kuullessaan minut (tai haistaessaan, en tiedä) Aurinko nykäisi päänsä pois happinaamarista, ja alkoi heiluttaa häntää Voi mamman kultarakas. 
Kerroin sille, miten kauhean reipas ja hieno tyttö se olikaan, ja että pentulaatikossa odotti viisi koiravauvaa kovasti äitiään takaisin. Itkien soitin Pasille, että jäljellä olleet pennut menetettiin, mutta Auri itse voi hyvin. Puhelun taustalla kuului kimeää vikinää.

Pirjon kotiin päästyämme Aurinko ryntäsi pentuhuoneeseen. Eläinlääkäri oli varoitellut sen olevan vielä sekaisin anestesian jäljiltä, ja käski laittamaan sille kuonokopan, ettei se vain tappaisi tai vahingoittaisi pentujaan.
Asetin Aurin kyljelleen pentulaatikkoon, laitoin kuonokopan päähän ja käskin Pasia vielä pitämään varmuuden vuoksi Auria kaulasta kiinni. Nostin pennut lämpölaatikosta yksitellen nisille, joista ne alkoivat samantien imeä hirveällä innolla. Auri katsoi pentujaan, vinkui, ja Pasi päästi siitä irti. Aurinko haistoi pentujaan kuonokopan läpi, ja tempaisi sitten tassullaan kuonokopan päästään. Olin salamana pentujen ja Aurin kuonon välissä välissä, mutta aivan turhaan. Aurinko alkoi nuolemaan lapsiaan, vinkui ja nuoli, tuuppi niitä kuonollaan ja venytti itseään pidemmäksi pentulaatikossa, että pennut pääsivät paremmin nisille. 
Minä aloin taas itkemään pelkästä helpotuksesta.


Myötäpäivään keskeltä laskien:
"Venus", "Jupiter", "Merkurius", "Terra" & "Mars" 

Tällä hetkellä sekä Aurinko että pennut voivat hyvin. Pikkuplaneettojen painot ovat nousseet tasaisesti, Aurilta tulee leikkauksesta ja lääkityksestä huolimatta hyvin maitoa, ja se on muutoinkin esimerkillinen äiti 

En pystynyt kirjoittamaan tätä postausta kuivin silmin. Kolmen pennun menetys surettaa ja harmittaa, edelleen. Olen miettinyt, olisinko voinut tehdä jotakin toisin, tai olisiko tämän tilanteen voinut jotenkin välttää.
Vastaus on, että minä tein kaiken, minkä pystyin. Kuten teki myös Pirjo, eläinlääkäri sekä Aurinko itse. Yksi pentu olisi menetetty joka tapauksessa. Kaksi muuta olisi ehkä saatu elävinä ulos, mikäli Auri olisi keisarinleikattu heti supistusten alettua, eli aamuneljältä ennen kuin yksikään pentu oli maailmassa. Mutta kuka eläinlääkäri olisi leikannut nartun siinä vaiheessa? Ei kukaan.

Tällaista tapahtuu, se on vain hyväksyttävä. Vaikka aina sitä tahtoo ja toivoo sydämensä pohjasta, että kaikki menisi hyvin eikä ainoatakaan pentua menetettäisi.
Nyt sentään pentulaatikkoon jäi viisi terhakkaa pentua (3 urosta ja 2 narttua). Kaikkia ei menetetty. Ja Aurinko itse jäi henkiin. Se on kaikkein tärkeintä.


Kolmelle pienelle rakkaalle sateenkaarien tuolle puolen.
Me nähdään vielä, ja sitten saan teidät taas syliini