perjantai 22. joulukuuta 2017

Aikaisia joululahjoja

Minä kävin hakemassa aikaisen joululahjani viikko sitten; Aurinko tuli 9 viikon jälkeen vihdoin kotiin ♥ En tiedä, kumpi meistä oli onnellisempi, minä vai Rouvakoira. Ainakin Auri hyppäsi heti autoon, kun sille vain avattiin ovi. Heti kotiin päästyään Aurinko tervehti Siriuksen sekä Sorayan, jotka täytyi myös haistella tarkasti. Sitten se kiersi kotimme jokaisen nurkan, tarkasti ruokakuppinsa (toivekkaana), ja meni sen jälkeen olohuoneen pedilleen makaamaan. Siitä oli nähtävästi ihanaa olla taas kotona.Tietysti Aurinko oli mielestään jäänyt paljosta huomiosta paitsi, ja se tuli vähän väliä mielistelemään sekä kerjäämään rapsutuksia. Minä sorruin usein sen huomionhakuun, lässyttäen sille sydämeni kyllyydestä. Että pystyikin olemaan sellainen ikävä.
Tästä eteenpäin Aurinko pääsee jalostuseläkkeelle, ja saa jatkossa keskittyä harrastamiseen, uimiseen, sylissä olemiseen, juoksemiseen tai mihin nyt Auri ikinä haluaakaan keskittyä. Valitettavasti jatkuva syöminen ei ole tässä tapauksessa vaihtoehtona, vaikka Rouvakoirasta sen pitäisikin olla.


Myös kaikki pennut pääsivät uusiin koteihinsa viime viikonloppuna. Toivon että niistä kasvaa terveitä, iloisia ja reippaita koiria, joista on onnea perheilleen vielä kymmenen vuoden päästäkin 
Lisäksi pennut saivat tietysti omat kutsumanimensä. Alla olevissa kuvissa ne ovat päivää vaille 8. viikkoa vanhoja.


M. Caesar "Freddie"

M. Caspian "Redi"

M. Cassius "Peetu"

M. Coraline "Aeris"

M. Charlotte "Peppi"

Minä itse sain periaatteessa kaksi aikaista joululahjaa, joista toisen tosin annoin pitkän viikonlopun jälkeen eteenpäin. Muskettikoiran Coraline eli tutummin Aeris tuli minun omistukseeni, mutta se on sijoituksessa yhdellä parhaimmaista ystävistäni Roosalla. Tällä hetkellä pikkutermiitin koti on vielä Kuopiossa, mutta saa nähdä muuttako tyttö lähemmäs.

Aeris on vilkas, reipas, ahne ja leikkisä pentu, joka haluaa kovasti käyttää hampaitaan ja haukkuu kimeällä äänellä, mikäli ei saa tahtoaan läpi (kuten esimerkiksi ruokaa tai rahkapurkkia sohvan alta). Sen lempipaikka nukkua on ihmisen syli, mikäli se vain siihen otetaan. Lempiruokaa on KAIKKI, mitä vain lattialta/kupista/kädestä/ulkoa löytyy. Lempilelu on todennäköisesti juurikin se tyhjä rahkapurkki, tai sitten vetolelu jota se veti innokkaasti äitinsä sekä siskopuolensa Sorayan kanssa.
Soraya tosiaan otti Aeriksen hyvin vastaan, alussa toki piti näyttää rääpäleelle, että sitten määrää asioista, mutta nopeasti ne löysivät yhteisen sävelen lelujen avustuksella. Sirius taas teeskenteli, ettei koko pentua edes oikeastaan ollut olemassa - paitsi jos se tuli Siriuksen pedille tai ruokakupille. Silloin Aeris sai rähähdyksen ja hammasta osakseen, mikäli pappakoiran kurkusta kohoava matala murina ei mennyt perille. 
Olin viikonlopun jälkeen menettänyt osan sydämestäni pikku-Aerikselle, ja haikein mielin luovutin sen eteenpäin sijoituskotiinsa. Pyyhin salaa kyyneleitä, ja suukotin Kainaloistani hyvästiksi. Onneksi se tulee taas käymään Uutena Vuotena, niin voin taas lelliä pennun piloille (ja Roosa saa sitten taas korjailla minun lepsuiluani...).

Aika näyttää, mitä Aeriksesta oikein kasvaa, ja tuleeko siitä yksi Tarumaisen -kennelin emoista. Tällä hetkellä sen tulee vain nauttia elämästään, tutustua uusiin asioihin sekä leikkiä niin paljon kuin sielu sietää. 
Ainakin täällä vara-mamman luona Tikkakoskella riittää leikkikavereita ja sylejä, joihin voi aina kiivetä ottamaan torkut. 

Kainaloinen - Aeris

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Murusia ja Messari

Jostain hetken mielijohteesta melkein hain kevätkaudelle tokoryhmään Aurin ja Sorsan kanssa. Mutta sitten tulinkin toisiin ajatuksiin. Koska en ensi vuonna kuitenkaan aio kisata SPKL:n alaisissa lajeissa, niin miksi ottaisin itselleni puolen vuoden treeniryhmäpaikan?
Voin harkita tokopaikkaa uudestaan syksykaudelle, joka alkaa loppukesällä. Puolessa vuodessa ehkä ehtii treenata koirat sellaiseen kuntoon, että niiden kanssa kehtaa ja edes kannattaa osallistua tokon alokasluokkaan. Saa nähdä, onko tämä vain sanahelinää, vai saanko oikeasti aikaiseksi yrittää hankkia tytöille TK1 -koulutustunnukset.

Saan Aurinkoisen ihan pian kotiin! Minulla on sitä jo kauhea ikävä, enkä malttaisi enää odottaa. Aurikin alkaa kuulemma olla aika kypsä kohta luovutusikäisiin pentuihinsa, kun mokomat ovat kasvattaneet hampaat, repivät tissejä sekä emonsa häntää, eivätkä meinaa jättää Auria ollenkaan rauhaan. Riivatut.
Nyt kuitenkin nämä pikkuplaneetat on rekisteröity ja ne ovat saaneet viralliset nimensä. Kutsumanimet ovat vielä hieman työn alla parilla, joten ne kerrottakoon myöhemmin, jahka kaikki ovat saaneet omistajiltaan omansa.


Muskettikoiran Caesar (Merkurius)

Muskettikoiran Caspian (Mars)

Muskettikoiran Cassius (Jupiter)

Muskettikoiran Coraline (Venus)

Muskettikoiran Charlotte (Terra)

Pennut olivat kasvaneet viime kerrasta hurjasti, ja ne olivat myös saaneet lisää vauhtia. Sukat, lahkeet, hiukset, sormet ja jopa paidan helmat olivat vaarassa, kun riiviöt iskivät niihin kiinni naskaleillaan. Ruoka oli edelleen maistunut erittäin hyvin kaikille, ja Aurinko tietysti haluaa vielä imettää pentujaan viimeiseen asti.
Pojat ovat varsinaisia pusuttelijoita ja haluavat kiivetä syliin, kun vain menee lattialle istumaan (mikäli eivät ole painimassa keskenään tai puremassa jotakuta muuta varpaista). Tytöt sen sijaan halusivat vain purra kaikkea ja leikkiä ihmisen kanssa. Luonne-erot olivat selkeämmin huomattavissa, mutta niinhän sen täytyy ollakin, kun pennut olivat kuitenkin jo 6-viikkoisia. Olivat ne kyllä silti kaikkinensa aivan hurmaavia 

Viime viikonloppu vietettiinkin Messarissa, jossa järjesttiin tänä vuonna peräti 3 kansainvälistä näyttelyä - ihan liikaa, jos minulta kysytään. Jokaiselle päivälle on tietenkin ahdettu kaikki rodut, joten voi arvata, kuinka täynnä Messukeskus oli koiria ja ihmisiä. Itse arvostan sitä, että roturyhmät on KV-näyttelyissäkin jaettu kahdelle päivälle. Tällöin tila mahdollisesti riittää, ei ole ahdasta eikä riitaa parkkipaikoista, ja todennäköisemmin myös koirat välttyvät erilaisia taudeilta, joita liikkuu valitettavan paljon isoissa koiratapahtumissa.

Käytiinpä nyt kuitenkin Sorayan kanssa sekä Pohjoismaiden että Vuoden Voittaja -näyttelyissä. Odotetusti titteleitä ei tullut, enkä niitä ollutkaan hakemassa.
Sorsa käyttäytyi näyttelyssä varsin mallikkaasti (mitä nyt väisti voimakkaasti kaikkia isoja koiria, kiitos siskoni jättiseropin, joka ei jätä kooikkereita ikinä rauhaan). Vieraille ihmisille se oli alkuun vähän välinpitämätön, mutta saatuaan kunnon rapsutukset tai namia, se innostui, hyppi vasten, puri käsiä ja kääntyi selälleen, jotta joku tajuaisi rapsuttaa mahasta. Soraya harrasti myös näitä samoja juttuja näyttelykehässä, kun odotimme pääsyä yksilöarvosteluun. Ainakin sillä oli hauskaa.
Lisäksi Sorsalla oli myös kivaa meidän majapaikassa Lahdessa, koska siellä oli Sasa! Kiitokset vaan Monsterosa -laumalle.


Lauantai 09. joulukuuta 2017, tuomari Leila Kärkäs. Tuloksena AVO ERI1 SA PN4 VARA-SERT.

Iloinen, hyväkäytöksinen ja hyvät mittasuhteet omaava narttu, jolla hyvä pään profiili. Kauniit silmät, hyvät korvat ja korvakorut. Kuono saisi olla paremmin täyttynyt. Kaunis ylälinja. Hyvä rakenne. Liikkuu hyvin. Sopiva rintakehä. Hyvä karva ja väri.

Sunnuntai 10. joulukuuta 2017, tuomari Monika Cyperling (Puola). Tuloksena AVO ERI1 SA PN4 VARA-SERT VARA-CACIB --> vahvistuu CACIB (!!).

Elegantti narttu. Hyvä tyyppi , ilme ja mittasuhteet. Erinomainen pää. Vahva ylälinja. Hyvin asettunut kaula ja häntä. Erinomainen rintakehä. Haluaisin hieman enemmän eturintaa. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. (Suomennettu.)

On se vaan upea koira kaikessa, mihin vaan keksin sen kanssa ruveta. On ainakin tähän asti ollut. Mutta kauaksikos tuota kuin äitiinsä (ja isäänsä). Mamman murunen 

torstai 30. marraskuuta 2017

Voittajan voittaja = RTK3


Aurinkoisen ja Tuiskun pikkuplaneetat voivat erittäin hyvin, tosin ne eivät ole enää mitään pieniä - varsinkaan kolme jo alkujaan isointa pentua. Ne ovat syötävän suloisia (kun eivät tunge sängyn alle painimaan), ihanan pehmeitä (kun eivät pure sormia/varpaita/lahkeita) ja leikkisiä (kun eivät nuku, eli noin 2 minuuttia leikkiä ja 2 tuntia unta).
Käyn vielä katsomassa niitä tällä viikolla, ja seuraavan kerran näenkin viisikon silloin kun haen Rouvakoiran takaisin kotiin, jolloin pennut ovat myös lähdössä uusien ihmistensä luokse.

Pikkuplaneetat 28vrk ♥

Pikkuplaneetat 33vrk ♥

Minulla on ollut Auria kamala ikävä, mutta en usko tunteen olleen kovinkaan molemminpuolinen. Rouvakoiralla on varmasti ollut ihan tarpeeksi viihdykettä (ja ärsykettä) omissa pennuissaan, eikä silloin mahdu mikään muu mieleen. 
Varasin Aurinkoiselle kolmen kerran jäsenkorjaussarjan (ihan oikeasti!), jotta se pääsisi mahdollisimman nopeasti lenkkeily- ja treenauskuntoon takaisin. Pentujen saanti ja erityisesti keisarinleikkaus ovat aina isoja stressitekijöitä, sekä lisäksi ne aiheuttavat suuria fyysisiä muutoksia kehossa. Toivon Aurin toipuvan koko pennutuksesta mahdollisimman hyvin, vaikka siihen sitten menisikin vähän enemmän aikaa. Tärkeintä, että Aurinko voi hyvin ja on terve, iloinen oma itsensä.


Onneksi kotona on kuitenkin ollut nuo kaksi muuta treenattavaa, joskin olen käynyt vain kerran viikossa hallilla viikkoryhmän treeneissä. Kotona olen jotain pientä puuhastellut niiden kanssa pari kertaa viikossa, mutta se on jäänyt lähinnä yksittäiseen liikkeeseen tai tekniikan hallintaan. 
Nähtävästi kuitenkin myös tällainen harjoittelu voi tuottaa tulosta; Osallistuin Siriuksen kanssa rally-tokokisoihin lauantaina, jossa tuomarina toimi Taru Leskinen. Radan jälkeen oli hyvä fiilis, vaikka jouduinkin uusimaan kaksi kylttiä, ja käytösruutukin meni ihan OK. Epäilin tosin, että Sirius saisi pistevähennyksiä käytösruudussa istumisesta, koska sillä on huono tapa mennä lonkka-asentoon, nousta siitä taas ryhdikkäästi istuman, lösähtää taas lonkalleen ja niin edelleen. Tällä kertaa kuitenkaan käytösruudun valvojaa/tuomaria ei moinen asento kiinnostanut, tai sitten Sirius ei hetkutellut peppuaan kuin pelkkään lonkka-asetoon kerran (joka on sallittua).
Tulokseksi saatiin erittäin mieluinen 93/100p, 1.sija ja RTK3 

Sirius nauttii oikeutetuista rapsutuksistaan radan jälkeen. © Heli Tuominen


Se olikin tämän vuoden viimeinen rally-tokokisa, ja mahdollisesti myös seuraavankin vuoden. En ole aikeissa ostaa Suomen Palveluskoiraliiton kisalisenssiä, koska minusta se on täysin turha, eikä sillä saa mitään etuuksia (vrt. SAGIn agilitylisenssi). 
Pitänee ensi vuosi vain treenailla, tai sitten alkaa harrastamaan sellaista lajia, jossa mitään lisenssejä ei ainakaan vielä tarvita. 

maanantai 6. marraskuuta 2017

Ei kuuta taivaalta


Alle viikossa ei ihan hirveästi ehtinyt tapahtua.

Aurinko imettää lapsiaan varsin huolella, koska lauantaina 14vrk täyttäneet pikkuplaneetat eivät todellakaan ole pieniä: painot vaihtelevat 630-890g välillä! Pirjo vähensi jo Aurin ruokamäärää, koska pentuja pitäisi viikon päästä alkaa totuttamaan kiinteään ruokaan, eikä niiden nyt aivan välttämättä nostaa painoaan tällaista tahtia. Melkoisia pulleroita siis nämä pentuset.
Kaikkien pentujen silmät ovat auenneet, ne opettelevat kävelemistä, pyllähtävät istumaan, ja jopa harjoittelevat haukahtelemista. Yksi oli jopa yrittänyt paeta pentuhuoneesta keittiön hajujen maailmaan avoinaisen koiraportin kynnysen yli, mutta pakoyritys oli onneksi huomattu ajoissa.

"Terra", "Mars", "Venus", "Jupiter" ja "Merkurius" ♥

Kävin Siriuksen ja Sorayan kanssa rally-tokon viikkoryhmässä toteamassa, että molemmat kaipaavat perseenkäyttötreeniä. Sirius oikealla puolella seuratessa, ja Sorsa molemmilla puolilla. Jotenkin rasittavaa, että jokaisen koiran kanssa on lähestulkoon samat ongelmat - mikä tietysti viittaa siihen, että minä teen jotakin perustavan laatuisesti väärin, tai en tajua opettaa jotakin käytösmallia koirilleni. Sellainen on ihan helvetin turhauttavaa. 
Toteankin todella usein treeneissä kouluttettavilleni: "Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen" sekä "Minä olen tästä koirineni varoittava esimerkki, miten EI pidä tehdä." Jospa sitten en siirtäisi tyhmyyttäni ja osaamattomuuttani eteenpäin, vaan toimisin nimenomaan esimerkkinä, jota ei kannata seurata.

Oli rally-tokotreeneissä toki hyvääkin ja saatiin myös onnistumisia.
Sirius teki hienosti pari mestariluokan kylttiä, ja peruutus seuratessa seinää apuna käyttäen onnistui mainiosti.  Sorayan kanssa saatiin siistejä sivulle- ja eteentuloa liikkestä sekä paikoiltaan, sekä käskystä seisominen (vielä vahvan) käsimerkin avulla alkaa hahmottua Sorsalle.
Olen välillä vähän laiska harjoittelemaan kotona, minulla treeni-into menee todellakin kausittain, enkä pidä yksin treenaamisesta. Se on jotenkin haastavaa, hankalaa ja tylsää, eikä kukaan myöskään huomata silloin ohjaajavirheistä.

Voi olla, että RTVA-titteli jää jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jos sinnekään. Kenties ajatus mestariluokan koulutustunnuksesta RTK4:stä on meille aivan liikaa.
Yksinkertaisesti varmaan lakkaan tavoittelemasta mahdottomia, koska olen itse todella rajallinen tyyppi, vaikka koirissani voisikin olla potentiaalia (ainakin oikeanlaisella ohjaajalla). En osaa, pysty, jaksa, opi, ymmärrä, vaikka yrittäisinkin. Heitän todella helposti hanskat tiskiin asioiden kanssa, jotka eivät onnistu parin yrittämisen jälkeen. Minulla ei ole pitkäjännitteisyyttä asioiden kanssa, ja olen aina inhonnut sitä, kun joku minun tuntemani henkilö on minua parempi sellaisessa asiassa, joka on minulle merkityksellinen. Silloin yleensä vain luovutan, tosin raivosta nyyhkien ja hammasta purren, mutta minä vain annan periksi. Ei sitten.
En myöskään kestä takaiskuja. Ne lannistavat minut.

Varmaankin tämä pitkäjännitteisyyden puute, kateellisuus ja luovuttaminen ovat saaneet aikaan sen, että tiedän järkyttävän monista asioista pieniä palasia, jotka eivät kuitenkaan muodosta järkevää kokonaisuutta. Tunnistan esimerkiksi kirahvilajit niiden kuvioinnin perusteella - täysin hyödytön, joskin (kenties toisia ihmisiä) huvittava tieto.
Sama ongelma minulla on erityisesti koiraharrastuslajien kanssa. Olen kokeillut hyvin monia koiralajeja, menestynyt joissakin kohtuullisen hyvin aluksi, mutta heti isomman takapakin tullessa olen lopettanut kyseisen harrastuksen kuin seinään.
Saa nähdä, miten rally-tokoharrastuksen käy. Tai tokon, mikäli nyt pääsen edes aloittamaan sitä. Puhumattakaan noseworkista, jossa edelleen odotan alkeiskurssille pääsyä.

Mutta eikös se sananlasku mennyt näin: "Ne, jotka osaavat, tekevät. Ne, jotka eivät osaa, opettavat."

tiistai 31. lokakuuta 2017

Sähläämistä ja sievistelyä

Nyt on palattava blogipostauksissa vähän ajassa taaksepäin, aikaan ennen Aurin pentujen syntymää, ja ennen kuin Aurinko lähti Pirjon luokse Mikkeliin valmistautumaan synnytykseen. 

Lauma oli vielä viikon kokonainen kuvan oton jälkeen!
Syyskuun lopussa Sirius ja Soraya kävivät rally-tokokisoissa jopa Tampereella asti, jossa tuomarina toimi Minna Hillebrandt.
Siriuksen kanssa tuloksilla ei juhlittu vaan saatiin merkintä VOI0 (64/100p). Pappakoiralla oli kyllä radalla hauskaa, vaikka alkurata tahmoikin parin kyltin ajan, koska peruutus - tuo minun sekä Siriuksen kauhu. Hirveä kyltti on se vieressä peruutus, kun taas mestariluokan edessä peruutus on oikein mallikas.
Sen jälkeen sitten uusittiin pari todella helppoa kylttiä, koska Sirius oli selvästi paineistunut tuosta peruutuksesta (jota se ei edes yrittänyt lähteä tekemään, enkä minä todellakaan uusinut sitä). Tsemppasin sitä parin kyltin ajan todella paljon, jolloin Siriuksella lähti hommat lopulta lapasesta - onneksi ilon takia, pappakoirasta loppurata oli ihan hillittömän hauska homma!
Se teki pari ylimääräistä puolenvaihtoa ja yritti karata seuruusta suorittamaan jotakin (ehkä pujottelun kartioita merkkinä?), joten liekö ihme ettei hyväksytty tulosta irronnut voittajaluokasta? Lisäksi käytösruudusta saatiin -2p: toinen haistelusta (aiheellinen), ja toinen siitä, että koira siirsi jalkaansa (anteeksi kuinka?).

Mutta onneksi Soraya teki erittäin hyvä suorituksen - tosin jouduin uusimaan kyltin "istu" kahdesti, koska Soraya halusi esitellä hänen hienoa liikkestä maahanmenoaan. Lisäksi saatiin jostakin -1p kontrollista, en kyllä tiedä että mitä koira teki, muuta kuin seurasi kauniisti hihna löysällä ja suoritti tehtävät kuten sanoin. 
Samapa tuo, koska Soraya sai tulokseksi ALO HYV 93/100p ja koulutustunnuksen RTK1 ♥ Lisäksi Sorayan pentueveli Ralli (M. Öinen Kuuntanssi) sai rally-tokon alokasluokan koulutustunnuksen syyskuussa. Taitavia teinikakarakoiria.

Sorayan osalta rally-tokossa kisaamiset olivat tältä vuodelta tässä, nyt rakennetaan rauhassa avoimen luokan liikkeitä valmiiksi ja harjoitellaan myös ylempien luokkien kylttejä siinä seassa. Jospa ensi vuonna tulisi treenattua myös tokoa, olisihan se hienoa saada sekä Sorayalle että Aurille alokasluokan koularit eli TK1:set.
Siriuksen kanssa sen sijaan olisi vielä 1-2 kisaa rally-tokossa tiedossa loppuvuodelle, jospa se viimeinen voittajaluokan hyväksytty tulos irtoaisi vielä tämän vuoden puolella.

Soraya sekä Aurinkoisen sulhanen Tuisku kävivät Jyväskylä KV:ssä molempina päivinä, ja minä esitin molemmat kehässä. Paikalla oli nelinkertainen määrä kooikkereita viime vuoteen verrattuna, mikä oli hieman yllättävää - varsinkin kun tuomarit eivät olleet ulkomaalaisia, ja arvostelevat muutenkin kooikkereita myös edullisemmissa ryhmänäyttelyissä vuosittain (toki osa on cacibien perässä). 
Lauantaina kooikkerit tuomaroi Eeva Rautala, joka piti Sorayasta, mutta Tuisku oli tuomarista vähän liian kehittymätön. Tuiskulle kuitenkin AVO ERI2, Sorayalle NUO ERI1 SA PN3 VARA-SERT VARA-CACIB. Erityiskehuja saivat Sorsan lihakset ja luonne.
Sunnuntaina tuomarina oli Harri Lehkonen, jolla sitten taas Tuisku oli mieleen, mutta Soraya oli tuomarista liian kookas ja liian roteva. Sorayalle siis tulokseksi NUO EH1, Tuiskulle AVO ERI1 SA PU3 VARA-SERT. 

Katsotaan miten seuraavassa näyttelyssä tulee menestystä (tai sitten ei tule). Jospa saataisiin toinen cacib Suomesta jossain vaiheessa, ja olisihan tuo koira kiva saada muotovalioksikin, jahka nyt ensin tulee 2 vuotta täyteen.
Kevään muut suunnitelmat sekä näyttelykalenteri menevät niin hienosti ristiin, että kovin montaa näyttelyä ei alkuvuodesta ole tiedossa. Lisäksi tuomarivalinnat ovat joissain näyttelyissä sellaisia, että käytän mieluusti nekin ilmoittautumismaksut johonkin muuhun mukavaan.

Aurinkoisesta ja pikkuplaneetoista sen verran, että Auri on kuulemma erittäin hyväntuulinen, hoitaa pentunsa huolella, ja leikkaushaava on lähtenyt paranemaan hyvin. Pikkuplaneetat tulivat lauantaina jo viikon ikään(!), jolloin Pirjo-kasvattaja lähetti minulle niistä kuvia. Ne ovat kasvaneet hirveästi, ja painot ovat jokaisella enemmän tai vähemmän yli puoli kiloa.
Mamman pienet rakkaat, vielä pitäisi vähän päälle viikko malttaa odottaa, ennen kuin näen Aurikoisen lapsukaisineen uudestaan 



Ruokaa ruohoaroilta (testissä Acana Grasslands Dog)

Ilmoitus saapuneesta paketista kolahti postilaatikkoon jo jokin aika sitten, ja kyseisestä paketista paljastui Acana Grasslands Dog. Tällä kertaa eläinproteiininlähteitä oli useampia: lammasta, ankkaa, luonnonkalaa (silliä ja haukea) sekä kalkkunaa.
Ruoka oli melko tavallisen hajuista, eikä tuoksu ollut erityisen voimakas – ainakaan verrattuna edelliseen Acanan testinappulaan eli Pasific Pilchardiin.

Käsissä Grasslands tuntui melkoisen kuivalta, eikä siitä myöskään jäänyt käsiin kovin vahvaa hajua. Taskun pohjalla kyseinen kuivaruoka hieman mureni hippusiksi, jotka menevät kivasti saumojen väliin, kun käytän koiranruokaa lenkillä koirien palkkaamiseen. Tosin osasyynä tähän murenemiseen voi olla vaihteleva kosteus sekä lämpötila (ilmankosteus mitä tahansa välillä 40-100%, ja lämpötila sieltä nollasta aina lämpimiin sisätiloihin).
Minua itseäni vähän hämmensi sen kuivuus, koska kuitenkin kuivaruoan kosteudeksi ilmoitetaan niinkin paljon kuin 12%. Suurin osa musita kuivaruoista taitaa jäädä kosteuden osalta alle kymmeneen prosenttiin.
Nappula ei kuitenkaan testausmielessä turvotettuna paisunut mitenkään erikoisen paljon. Samapa tuo, koirat kuolasivat tapansa mukaisesti mille tahansa syötäväksi tarkoitetulle asialle niin paljon, että siinä ei näennäinen kuivuus rouskuttelutahtia hidasta.


Sitten tietysti tuttuun tapaan ruokapussin sisällön koostumus, joka on suoraan SlnImportista:

RAVINTOAINEKOOSTUMUS
Raakavalkuainen 35 %, Raakarasva 17 %, Raakakuitu 6 %, Hehkutusjäännös 8 %, Kosteus 12 %, Kalsium 1,7 %, Fosfori 1,2 %, Omega-6 2,3 %, Omega-3 1 %, DHA 0,2 %, EPA 0,2 %, Glukosamiini 600 mg/kg, Kondroitiini 800 mg/kg.

ENERGIAJAKAUMA
Metabolinen energia on 3810 kcal/kg. Energiajakauma koostuu 37 % proteiineista, 40 % rasvoista ja 23 % hedelmistä ja vihanneksista.

Makunsa puolesta testikoira-Soraya osoitti ruoan olevan varsin kelvollista, joskaan ei aivan Sorsan lempimakujen (=kaikki kaameanhajuiset kalanappulat!) veroista. Koiraportin takana täytyi tuijottaa tiiviisti, joskin hiljaa, kun keittiössä annosteltiin kuivaruokaa kuppeihin. Lammas-ankka-villikalaeväs katosi kupista alle minuutissa höysteineen, ja jokaisen ruoan jälkeen sain kiitokseksi röyhtäyksen: ”Kiitos nam, oli hyvää.”

Tämä ruoka aiheutti vähän närästystä, mikä on aina huono asia. En tosin tiedä, vaikuttaako koirilla hormonitoiminta närästykseen tai muihin vatsa-/suolistoasioihin. Sorayalla oli juoksut elokuussa ja nyt se on ollut hieman liiankin tukevasti valeraskaana viimeiset 3 viikkoa. 
Joka tapauksessa, onneksi vatsaongelmat jäivät tuollaiseen pieneen närästykseen, johon auttoi ruokintakertojen lisääminen, maitohappobakteerit ja piimä. Muutoin selvittiin ilman pieruja tai erikoisen löysiä ulosteita.

Erikoisempaa vaikutusta turkkiin, korviin tai silmiin en huomannut näin lyhyenä aikana, jona Soraya Acanan Grasslands Dogia söi. Tuonkaan kokoisella koiralla ei 2kg kuivaruokaa kovin pitkään vanhene.

Summa summarum: tämä oli meille hieman sopimaton ruoka tuon närästyksen takia. Muutoin ei ole huonoa sanottavaa ruoasta, joskin vatsan tuotokset olisivat tämänkin sapuskan kanssa voineet olla kovempia/tiiviimpiä. Maistuvuus oli hyvä (koirista, itse en koiranruokia kauheasti maistele), tuoksu varsin siedettävä, mutta vatsan kanssa jouduttiin pieniin ongelmiin.
Asteikoilla 1-10, tämä lammas-ankka-luonnonkala-kalkkuna-safka saa arvosanakseen 6.


Lisätietoja ruoasta löydät seuraavilta sivustoilta:
http://www.slnimport.fi/
http://verkkokauppa.slnimport.fi/index.php?route=product/product&path=24&product_id=286

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Cover up the grey with silver lining



"I know it's too late to stop the setting sun.
You see the shadows in the distant light,
And it's never gonna be alright. --
I will try to save you,
cover up the grey
with silver lining."
© Hurts - Silver lining

Syyskuun lopun ja tämän päivän välissä on tapahtunut moniakin koiriin liittyviä asioita, muutakin kuin mitä nyt kirjoitan, mutta se 'muutakin' voi nyt odottaa. Tämä on minulle itselleni tärkeämpää saada kirjoitetuksi.

Aurinko astutettiin elokuun lopulla peräti kolme kertaa suloisella Tuiskulla (Tarlatan Agrostis Canina), jonka seuraksena tiineysröntgenessä näkyi 6-7 pennunalkua. Selkeitä tiineyden merkkejä Auri alkoi näyttää 5. tiineysviikon lopulla, tosin joku tarkkasilmäisempi (ja vähemmän skeptinen sekä pessimistinen) olisi voinut huomata merkit jo viikkoa aikaisemmin.
Huomautettakoon tässä vaiheessa, että kyseinen pentue menee Muskettikoiran -kenneliin Pirjolle, eli Aurin sekä Sorsan kasvattajalle. 

Aurinkoisella ei ollut missään vaiheessa tiineyttä pahoinvointia, se söi erittäin hyvällä ruokahalulla kaiken, mitä sille vain kehtasi antaa. Varsinkin loppuaikana rouvakoiran ruokahalu oli pohjaton, se kerjäsi kuola valuen mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa, ja imuroi itseensä joka ikisen lattialta löytyvän murusen.
Treenaaminen lopetettiin 4. tiineysviikon alkaessa, toki kotona tuli tehtyä jotakin temppuja, mutta ohjattuihin treeneihin ei enää lähdetty rouvakoiran kanssa. Lenkkeilyä jatkettiin lähes normaalisti aina siihen asti, kun Auri lähti Pirjo-kasvattajan hoiviin Mikkeliin.

Aurinkoisen synnytys alkoi lauantaina 21. lokakuuta, kun ensimmäisestä astutuksesta oli kulunut 64 vuorokautta. Istuin aamulla neljältä silmät ristissä Aurin pentulaatikon vieressä, ja odotin kuumeisena pentujen syntymää. Ensimmäinen putkahtikin maailmaan seitsemältä aamulla.
Seuraavan 6 tunnin aikana syntyi vielä 4 pentua lisää, kunnes pentujen tulo loppui. Tiesimme varmaksi, että pentuja pitäisi tulla vielä ainakin yksi. Aurinko supisteli vähän, kädellä autettaessa voimakkaasti.
Sitten alkoi tulla huoli. Olimme eläinlääkäriin yhteydessä, kun viidennen pennun syntymästä oli kulunut vähän päälle tunti. Siitä tunti eteenpäin, ja olimme jo eläinlääkärin vastaanotolla. Pasi oli jäänyt Majavedelle pitämään 5 pikkupentua lämpimänä.Eläinlääkäri tunsi pennun pään, mutta pentu ei noussut kunnolla synnytyskanavaan. Oli tehtävä keisarinleikkaus. Nopea röntgenkuvaus paljasti, että Aurilla oli kohdussaan vielä kolme(!) pentua, joista yksi oli lähellä synnytyskanavaa ja loput kaksi hieman taaempana.
Koska olen ollut kahtena kesänä kunnaneläinlääkärin apulaisena, tiedän kuinka pentuja elvytetään ja kuinka niitä lääkitään  - toki eläinlääkäri laittoi lääkkeet valmiiksi ja kertasi vielä, että kuinka pitikään toimia.

Parikymmentä minuuttia keisarinleikkauksen alettua Pirjo ja minä saimme käsiimme kolme elotonta pentua. Synnytyskanavan suulle juuttunut pentu alkoi jäykistyä nopeasti päästyään pois sikiöpussista, eli se ollut ollut kuolleena kohdussa jo 6-12 tuntia. Kahta muuta elvytimme puoli tuntia (joka on ns. vasteaika keisarinleikkauksissa), mutta tuloksetta.
Minä hieroin, heilutin, painelin, puhalsin, heilutin, hieroin. Ja itkin koko ajan vuolaasti. Nyyhkytin ääneen yrittäessäni saada elämää kahteen pikkupentuun. Lopulta oli annettava periksi. Yhtään sydämen lyöntiä en kuullut, en yhtäkään henkäystä.
Kaksi kaunista tyttöä ja yksi suloinen poika olivat jo siirtyneet sateenkaarisillan toiselle puolelle. Pyyhin kyyneleitäni pentuihin, suukotin niiden pieniä viileitä kuonoja, ja toivotin ihanaa matkaa ikiunien maahan, jossa me nähtäisiin vielä joku päivä. Minusta tuntui, että jalat pettivät alta siinä vaiheessa. Enää ei tarvinnut yrittää, enää ei tarvinnut olla vahva. Nyt sai surra.

Eläinlääkärin apulaisena ollut mies tuli tarkistamaan pentujen tilannetta, eikä hän edes ehtinyt kysyä mitään nähdessään ilmeeni. Hän oli todella pahoillaan pentujen menetyksestä. Itkun keskeltä sain sentään kysyttyä ääneen:
"Sano että se äitikoira edes on kunnossa."
Mies vakuutteli näin olevan, ettei Aurilla ollut missään vaiheessa leikkausta ollut mitään komplikaatioita. Eläinlääkäri kutsuikin minut pian leikkaussaliin. Rakas Aurinko oli osittain hereillä, eläinlääkärin laittaessa laastaria leikkaushaavan päälle, ja pestessään Aurin vatsaa puhtaaksi. Kuullessaan minut (tai haistaessaan, en tiedä) Aurinko nykäisi päänsä pois happinaamarista, ja alkoi heiluttaa häntää Voi mamman kultarakas. 
Kerroin sille, miten kauhean reipas ja hieno tyttö se olikaan, ja että pentulaatikossa odotti viisi koiravauvaa kovasti äitiään takaisin. Itkien soitin Pasille, että jäljellä olleet pennut menetettiin, mutta Auri itse voi hyvin. Puhelun taustalla kuului kimeää vikinää.

Pirjon kotiin päästyämme Aurinko ryntäsi pentuhuoneeseen. Eläinlääkäri oli varoitellut sen olevan vielä sekaisin anestesian jäljiltä, ja käski laittamaan sille kuonokopan, ettei se vain tappaisi tai vahingoittaisi pentujaan.
Asetin Aurin kyljelleen pentulaatikkoon, laitoin kuonokopan päähän ja käskin Pasia vielä pitämään varmuuden vuoksi Auria kaulasta kiinni. Nostin pennut lämpölaatikosta yksitellen nisille, joista ne alkoivat samantien imeä hirveällä innolla. Auri katsoi pentujaan, vinkui, ja Pasi päästi siitä irti. Aurinko haistoi pentujaan kuonokopan läpi, ja tempaisi sitten tassullaan kuonokopan päästään. Olin salamana pentujen ja Aurin kuonon välissä välissä, mutta aivan turhaan. Aurinko alkoi nuolemaan lapsiaan, vinkui ja nuoli, tuuppi niitä kuonollaan ja venytti itseään pidemmäksi pentulaatikossa, että pennut pääsivät paremmin nisille. 
Minä aloin taas itkemään pelkästä helpotuksesta.


Myötäpäivään keskeltä laskien:
"Venus", "Jupiter", "Merkurius", "Terra" & "Mars" 

Tällä hetkellä sekä Aurinko että pennut voivat hyvin. Pikkuplaneettojen painot ovat nousseet tasaisesti, Aurilta tulee leikkauksesta ja lääkityksestä huolimatta hyvin maitoa, ja se on muutoinkin esimerkillinen äiti 

En pystynyt kirjoittamaan tätä postausta kuivin silmin. Kolmen pennun menetys surettaa ja harmittaa, edelleen. Olen miettinyt, olisinko voinut tehdä jotakin toisin, tai olisiko tämän tilanteen voinut jotenkin välttää.
Vastaus on, että minä tein kaiken, minkä pystyin. Kuten teki myös Pirjo, eläinlääkäri sekä Aurinko itse. Yksi pentu olisi menetetty joka tapauksessa. Kaksi muuta olisi ehkä saatu elävinä ulos, mikäli Auri olisi keisarinleikattu heti supistusten alettua, eli aamuneljältä ennen kuin yksikään pentu oli maailmassa. Mutta kuka eläinlääkäri olisi leikannut nartun siinä vaiheessa? Ei kukaan.

Tällaista tapahtuu, se on vain hyväksyttävä. Vaikka aina sitä tahtoo ja toivoo sydämensä pohjasta, että kaikki menisi hyvin eikä ainoatakaan pentua menetettäisi.
Nyt sentään pentulaatikkoon jäi viisi terhakkaa pentua (3 urosta ja 2 narttua). Kaikkia ei menetetty. Ja Aurinko itse jäi henkiin. Se on kaikkein tärkeintä.


Kolmelle pienelle rakkaalle sateenkaarien tuolle puolen.
Me nähdään vielä, ja sitten saan teidät taas syliini 



keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Summa summarum syyskuun alku

Pitäisi selkeästi päivittää blogia useammin, sillä puolet asioista on jo unohtunut siinä vaiheessa, kun vihdoin muka saan itseni koneen ääreen kirjoitustarkoituksessa.

Jokaviikkoisista rallytokotreeneistä voisi tietysti jotain kirjoitella, ainakin silloin kun minulle tulee jokin ahaa -elämys, tai koko treeni menee syystä tahi toisesta ilman perseelleen. Valitettavasti ensimmäinen vaihtoehto ei ole vielä toteutunut, ja toinen vaihtoehto on onneksi jäänyt toteutumatta.
Kahtena peräkkäisenä viikkona olen ollut erikoisen laiska ja saamaton, enkä ole jäänyt enää ensimmäisen treeniryhmän jälkeen VOI/MES -ryhmän treeneihin. Syynä myös se, että myöhään illalla ulkona on jo tähän aikaa vuodesta kylmää ja pimeää. Lisäksi sateessa treenaaminen ei kiinnosta minua pätkän vertaa, ja sitä vettähän on sitten taivaalta tullut kuin saavista tai vähintään lasten leikkiämpäristä kaataen.
Sisällä olen vähän treenaillut sitä, tätä ja tuota, mutta en mitään säännöllisesti järkevää. Koska suunnitelmalliset tavoitteet ja minä emme vain sovi yhteen.

Syyskuun alussa Sirius ja Soraya kävivät harjoituskoirina opiskelevilla koirahierojilla, eikä kyllä minulle ole näistä kahdesta tulevasta hierojasta mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Soraya rentotui niin paljon käsittelyn loppuvaiheessa (kun jumit oli saatu auki), että se torkahti. Ihan uskomatonta. Ovathan kooikkerit erittäin tottuneita kaikenlaiseen käsittelyyn jäsenkorjauksesta osteopatiaan, mutta silti. 
Aurinkoa ei valitettavasti hierottu, ja se lievästi sanoen harmitti rouvakoiraa. Auri marmatti häkissä hieronnan ajan (oli hierontahuoneessa mukana), ja kun laskin sen vapauteen, rouvakoira suorastaan heittäytyi patjalle, että "olisiko nyt minun vuoro?". Ei ollut, perhana. Aurinkoisesta moinen syrjintä oli ihan hirveän typerää.


Sitten kun arkitottelevaisuuskoulutusohjaajakurssi peruuntui, niin sain yllättäen kaksi vapaata viikonloppua (joista toinen tosin meni ihan vaan harakoille). Viimeisenä ilmoittautumispäivänä päätin osallistua Sorayan kanssa LAUKAn rally-tokokisoihin, koska eivätkä ne valitettavasti niitä tuloksia kotiinkaan tuo!
Sen päivän tuomariksi valikoitu meille jo melkoisen tuttu Minna Hillebrandt. Lähdin kisoihin ihan yllättävän rentona, tosin sanoin jo rataantutustumisessa tuomarinsihteerinä toimineelle Jaanalle, että lieköhän mustaan sadeviittaan sonnustunautunut tuomari millainen kauhu koirille?
Sorayalle oli. Ei se sadeviitta, eikä edes sadehattu vaan hirveääapuaperkele kirjavanvärinen iso sateenvarjo, jota tuomarinsihteeri piteli paperien yllä! Kesken täyskäännöskyltin Sorsa päätti nostaa metelin ja parin sekunnin epäröinnin jälkeen yritti näyttää mokomalle sateenvarjolle närhen munat. Onneksi Soraya lopetti ärhentelyn, kun komensin sitä melkoisen napakasti, ilmoitin uusivani kyltin ja otin koiran tiukasti haltuun.
Vähennyksiähän siitä seurasi; -1p kontrolli ja -3p uusinta, mutta 96/100p ja toinen hyväksytty tulos alokasluokasta! Tuomari vielä kirjoitti tämän uusittavan kyltin kohdalle paperiin "hieno pelastus!" sekä loppukommentiksi "Kaunista ja tarkkaa menoa". No niin se kyllä olikin, hieno Sorsa (ja mokoma sontsa)

Sirius kävi sitten voittajaluokassa tekemässä nollakoirakkona sellaisen esimerkkisuorituksen että huhhuh! Ei yhden yhtä virhepistettä, eli epävirallisesti 100/100p! Minna kommentoikin heti radan jälkeen, että MIKSI en ilmoittanut Siriusta virallisesti kisoihin ja käski kehystää kyseisen arvostelulomakkeen. Että on se pappakoira edelleen huikea harrastuskoira!


torstai 31. elokuuta 2017

Koirien myyntisopimuksesta ja siihen liittyvistä ehdoista

Heti alkuun huomautettakoon, että minä en ole opiskellut hetkeäkään oikeustieteellisessä tiedekunnassa, ja tekstissäni saattaa olla sana- tai jopa asiavirheitä. Mikäli näin, pyrin korjaamaan niitä sitä mukaan, jos/kun joku laeista enemmän tietävä niistä huomauttaa.
Olen kuullut ja lukenut viime aikoina ihan uskomattomista koirien myyntiehdoista, sellaisista jotka voisi helposti riitauttaa (mikäli koiran ostaja tähän hommaan lähtisi) ja siinäpä sitten olisi kasvattajalla melkoinen selittely sekä korvausvelvollisuus edessä.
Kävin jalostusneuvojakurssin marraskuussa 2016, jossa käsiteltiin muun muassa näitä uusia (sekä myös vireillä olevia) sopimuksia. Kaikki ei ole vielä selkeää niin kasvattajalle, ostajalle kuin aivan SKL:n lautakunnallekaan, mutta täsmennyksiä ja muutoksia on käsittääkseni sopimuksiin tulossa.
Suomen Kennelliittohan siis uusi koiriin liittyviä myynti-, sijoitus- ja jalostussopimuksia vuonna 2016, ja nämä kyseiset sopimuspohjat ovat voimassa 31.12.2018 saakka.

Tältä näyttää nykyinen SKL:n sopimus koiran kaupasta, jonka liitteeksi voi kasvattaja halutessaan lisäehtoja. SKL on määritellyt lisäehdoiksi esimerkiksi terveystutkimukset, eli kasvattaja voi vaatia ostajaa käyttämään koiransa tietyissä terveystutkimuksissa.
Kiistelyä tästä on herännyt siltä osin, että tuleeko ostajan maksaa kaikki terveystutkimuskulut, osa niistä vai maksaako kasvattaja kaiken. Osa kasvattajista maksaa tietyn summan koiran ostajalle takaisin (yleisesti summat vaihtelevat 50-200€ välillä), kun koira on virallisesti terveystutkittu, olipa tätä terveystutkimusvaatimusta sitten kirjattu kauppasopimukseen tai ei.

Kuitenkaan koiran kauppasopimukset lisäehdot eivät SKL:n mukaan ”saa muodostua kohtuuttomiksi”. Suomen Kennelliiton sivuillakin todetaan seuraavaa:
Esimerkiksi kuluttajariitalautakunta on todennut, että jalostusoikeuden pidättäminen kauppasopimuksella myyjälle koiran koko elinajaksi on kohtuutonta ostajaa kohtaan ja yleensä tällaista ehtoa on kohtuullistettu esimerkiksi asettamalla jalostusoikeuden pidätykselle määräaika.

Mikä sitten on kohtuutonta?

Koiran asema lainsäädännössä
Juridisesti koira luokitellaan esineeksi (vrt. jääkaappi tai auto), jonka voi omistaa kuka tahansa oikeuskelpoinen henkilö, yritys tai yhtymä. Vaikka koira käsitetäänkin lain edessä esineeksi, se on kuitenkin elävä olento, joten koiraa koskee myös eläinsuojelulaki. Eläinsuojelulaki puolestaan määrittää koiran (vähimmäis)oikeudet. Tämä taas vaikuttaa siihen, että koiraa ei voi kohdella miten tahansa, vaan kaltoinkohtelusta voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen.  Lain puitteissa esimerkiksi jääkaappi saa olla ilman sähköä ja auto ilman polttoainetta, mutta koira ei saa olla ilman ruokaa ja vettä.

Koiran omistaminen ja mitä se merkitsee
Koiran omistaja on se, kenen nimissä koira on. Omistus- ja haltijaoikeus ovat eri asioita: haltija vastaa käytännön asioista, kun taas omistaja päättää koiraa koskevista asioista. Tämä menettely on nähtävissä sijoituskoirien kohdalla.
Koiran voi omistaa myös useampi ihminen, jolloin puhutaan yhteis- tai osaomistuksesta. Tässä tapauksessa kunkin omistajan osuus koirasta on yhtä suuri. Omistuksen kohteesta (eli koirasta) tehtävät päätökset on kuitenkin tehtävä yhdessä, mutta kukin omistaja saa myydä tai luovuttaa oma osuutensa koirasta muita osaomistajia kuulematta. Uusi omistaja ei kuitenkaan saa suurempaa tai parempaa oikeutta koiraan kuin mikä luovuttajalla oli.

Koiran omistaja voi myydä tai lopettaa koiran, käyttää sitä jalostukseen, koiraharrastuksiin, tai mihin tahansa haluamaansa asiaan lain puitteissa ilman, että tarvitsee siihen kenenkään suostumusta. Mikäli koiralla on useampi omistaja, tarvitaan koiraa koskevissa asioissa kaikkien omistajien suostumus.
Koiran kasvattaja nähdään lain edessä koiran edellisenä omistajana. Kun sopimus koiran kaupasta on tehty ja koira on maksettu kokonaisuudessaan, koiran uusi omistaja ei ole lain edessä velvollinen ilmoittamaan koiraansa koskevista päätöksistä kasvattajalle, mikäli kasvattaja ei ole koiran osaomistaja.
Näin ollen mikäli koiran kauppasopimukseen kirjataan esimerkiksi seuraavia asioita, ne eivät ole lain edessä valideja:
- kasvattajan/myyjän etuosto-oikeus mikäli omistaja joutuu luopumaan koirastaan
- ilmoitus kasvattajalle/myyjälle mikäli koiraa aiotaan käyttää jalostukseen
- ilmoitus kasvattajalle/myyjälle mikäli koira sairastuu vakavasti, kuolee tai lopetetaan

Koska lain edessä koiraa käsitellään esineenä, ei myyjällä ole oikeutta vaatia esineen uudelta omistajalta tällaisia asioita. Se on sama, kuin elektroniikkamyyjä vaatisi, ettei ostaja saa laittaa jääkaappinsa lainkaan maitotuotteita, tai autokauppias ilmoittaisi uuden farmarin omistajalle, ettei tämä muuten sitten saa ajaa kyseisellä autolla moottoriteillä.
Tuskin kovin moni ostaisi sellaista jääkaappia tai autoa, jonka käyttöä rajoitetaan, vaikka on kyseisen esineen kokonaisuudessaan itselleen lunastanut. Koirien kanssa tilanne on toinen, ja moni tunnollisesti noudattaa jokaista kauppasopimukseen kirjattua pykälää tietämättä, onko se pieni präntti todellakin lain puitteissa tehty.

Tekstin tarkoitus ei ole saada koirien omistajia ja ostajia hyökkäämään kasvattajien kimppuun, ja tivaamaan että ”miksi tähän on tällaista kirjattu, tämä ei ole pätevä”. Vaikka jokin pykälä ei olekaan lain edessä pätevä, ei se välttämättä ole vastoin lakia. Turha pillastua suotta.
Tärkeintä on, että niin koirien kasvattajat (myyjät) kuin ostajatkin osaavat suhtautua kriittisesti ja objektiivisesti näihin kauppasopimuksiin. Mikäli jokin kohta sopimuksessa epäilyttää, on asiasta parempi ottaa selkoa ulkopuolisen tahon avulla (kuten SKL:n tai jos tuttavapiirissä sattuu olemaan juristeja).
Koirien (ja ylipäätään eläinten) kanssa tunteet tuppaavat nousemaan herkästi pintaan, jolloin virhearvioita ja ylilyöntejä tulee. On totta, että osa koiria kauppaavista henkilöistä on epärehellisiä, ja he yrittävät hyötyä jokaisesta ostajasta tavalla tai toisella. Toisaalta, toinen osa haluaa vain saada koiralleen hyvän kodin, josta pidetään yhteyttä jatkossakin ja kerrotaan koiran kuulumisia.

Palatakseni vielä noihin kolmeen ylempänä kirjaamaani kohtaan, jotka usein kirjoitetaan koiran kauppasopimukseen, mutta jotka eivät ole valideja:

Koiran etuosto-oikeus:
Kasvattaja on todennäköisesti (ja toivottavasti) panostanut pentueeseen sekä niiden kotien etsintään paljon aikaa, vaivaa sekä rahaa. Kasvattajaa kiinnostaa, mitä hänen kasvateilleen kuuluu, missä päin maailmaa ne ovat ja kuinka ne voivat – tämä kaikki jo ihan jalostuksellisistakin syistä, esim. terveyden sekä luonteiden takia.
Mikäli omistaja syystä tai toisesta joutuu kuitenkin koirastaan luopumaan, haluaa kasvattaja usein tietää syyt. Miksi koirasta luovutaan, mitä asialle voisi tehdä, ja minne koira on menossa.
Kasvattaja saattaa haluta koiran itselleen, koska näkee siinä esimerkiksi harrastus/jalostuspotentiaalia. Tai kasvattaja haluaa etsiä itse koiralle uuden kodin varmistuakseen, että se pääsee (ainakin kasvattajan itsensä mielestä) sille oikeanlaiseen sekä hyvään kotiin. Toisinaan kasvattaja ei osta koiraa itselleen, mutta auttaa omistajaa etsimään sille uuden kodin.
Koiran omistajaa ei siis voi velvoittaa ilmoittamaan koiran myynnistä (mikäli hän omistaa koiran kokonaisuudessaan), mutta usein kasvattajan informoiminen hänen kasvattinsa myynnistä auttaa sekä koiraa että omistajaa. Uusi koti voi löytyä nopeammin ja koiraa auttaa nyt yhden ihmisen sijasta kaksi (tai jopa useampi). 

Koiran jalostuskäyttö:
Jotkut kasvattajat haluavat tietää, jos tai kun heidän kasvattejaan aiotaan käyttää jalostukseen. Kasvattajilla usein on tarkempaa tietoa esim. koiran sukulinjoista ja siellä ilmenevistä ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa koiran jalostuskäyttöön tai sen partnerin valintaan.  Omistajaa ei kuitenkaan voi velvoittaa ilmoittamaan koiran jalostuskäytöstä kasvattajalle, vaan hän saa teettää omistamallaan koiralla pentuja (mikäli muut ehdot täyttyvät, kuten esim. joillain roduilla PEVISA).
Lisäksi monissa roduissa on olemassa jalostustoimikunta, joka kartoittaa yhdistelmien riskejä sekä terveys- että luonnepuolelta. Omistaja voi pyytää myös jalostustoimikunnan kartoituksen oman koiransa jalostusta ajatellen, ja voi vielä lisäksi kysyä asiasta koiransa kasvattajalta halutessaan.
Avoimuus, yhteistyö ja rehellisyys ovat koiranjalostuksessa sekä -kasvatuksessa keskeisimpiä asioita, joten on kohteliasta ainakin ilmoittaa kasvattajalle koiran jalostuskäytöstä.  Kasvattaja saa ilmaista oman mielipiteensä asiaan sekä (mielellään) kertoa tietoa koiran suvun heikkouksista ja vahvuuksista, mutta loppukädessä koiran jalostuskäyttö on omistajan päätettävissä. 

Koiran sairastuminen tai kuolema:
Monesti kasvattajat pyytävät ilmoittamaan koiran sairastumisesta tai kuolemasta kirjaamalla sen kauppasopimukseen, mutta tämäkään präntti ei ole validi. Koiran sairaus sekä myös kuolema voivat kuitenkin antaa tärkeä tietoa kasvattajalle, olipa kuoleman syynä sitten fyysinen sairaus tai luonneongelman aiheuttamat konfliktit. Koiran kuoleman lisäksi olisi hyvä ilmoittaa siis myös kuolinsyy.
Mikäli koiran omistaja on SKL:n jäsen, hän voi halutessaan kirjata koiran kuolinpäivän ja -syyn KoiraNet -tietokantaan. Kasvattaja voi siis siellä mahdollisesti törmätä tietoon kasvattinsa menehtymisestä. Koiran kuolema on aina kova paikka, olipa syynä mikä tahansa. Kasvattajalta voi saada tukea vaikeassa tilanteessa koiran sairastuttua tai kuoltua.

Monet kasvattajat kirjaavat pentuoppaaseen ja sanovat vielä erikseen koiranpentua myydessään olevansa aina tavoitettavissa sekä valmiita auttamaan. Että he haluavat olla koiran elämässä mukana koko sen elämän ajan, vaikka se tarkoittaisikin vain paria sähköpostia vuodessa, jossa kerrotaan, että koira on ollut terve ja tykkää kauheasti palloista, mutta varasti grillistä makkaran. Vaikka tällainen viesti ei anna kovin monipuolista kuvaa koiran luonteesta tai terveydestä, kasvattaja saa tiedon, että koira on rakastettu perheenjäsen, se on edelleen hengissä eikä sillä todennäköisesti ole ainakaan mitään vakavia sairauksia tällä hetkellä. Tärkeintä että koira voi hyvin.

Yhteenvetona voisi sanoa, että mikäli sopimuksen vaatimukset tuntuvat kohtuuttomilta tai epäilyttävät, on parempi tarkistuttaa sopimus/siinä lukevat asiat ennen allekirjoittamista. Useat kasvattajat eivät kirjaa tällaisia epäpäteviä virkkeitä sopimukseen kiusallaan, vaan he ajattelevat myymiensä koirien parasta ja haluavat todellakin tietää myös jatkossa, miten heidän kasvateillaan menee.
On hyvä tietää ja muistaa omat oikeutensa, mutta kuinka paljon se on omista oikeuksista pois, jos ystävyyden (tai ainakin yhteistyön sekä valitsemansa koirarodun hyvinvoinnin) nimissä ilmoittaa koiran kasvattajalle koiran niin hyvistä kuin huonoistakin kuulumisista edes silloin tällöin?
Ei, se ei ole velvollisuus eikä pakko vaan toive. Eikä se ole edes kovin vaikea toteuttaa.

__________

Kiitos oikoluvusta sekä avusta Heidille ja Tiinalle.