Sorayan agilitya (=sorsaksaa)

Välillä tulee vieläkin sellainen olo agilityssa, että etenenkö liian nopeasti Sorayan kanssa? Vaadinko siltä liikaa, rasitanko sitä liikaa? Kestääkö se? Entäs jos se menee rikki nimenomaan agilityn takia?
Yritän tehdä asiat niin, että Soraya ei rasittuisi liikaa. Että sen paino olisi sopiva, ruokinta, lisäravinteet ja nesteytys kunnossa. Teen huolellisen alku- ja loppulämmittelyt. Kerran viikossa tai kahdessa koirilla on vapaapäivä liikunnasta (emme käy edes lenkillä, sen verran että tekevät tarpeensa), jolloin hieron ne niin hyvin kuin vain itse osaan. Ne saavat rentoutua ja levätä.
Koirani ovat paljon irti lenkeillä, se on niille parasta liikuntaa. Maasto vaihtelee hiekkatiestä asfalttiin, peltoon, niittyyn ja metsään. Kesäisin tehdään välillä pidempi lenkki, jossa koirat pääsevät myös uimaan. Joskus teen niiden kanssa erillistä lihas- tai tekniikkajumppaa (erilaiset tasapaino- tai kropanhallintatemput, tasapainotyyny- ja lauta, dobopallo). Kai sitä enemmänkin voisi tehdä, ainakin sellainen olo tulee.

En tee kontakteja osana rataa Sorayan kanssa. Se ei edes oikeastaan osaa kontakteja. Keinua se on tehnyt matalimmillaan pari kertaa, samoin A-estettä. Puomia on ravattu muutaman kerran enemmän. Mutta ei se niitä osaa, kontakteja varsinkaan. Mietin, missä vaiheessa rupeaisin treenaamaan niitä enemmän tosissani. Ehkä sitten, kun olen opettanut Sorayan juoksemaan matolla "täysillä". Haluaisin opettaa Sorayalle juoksukontaktit puomille ja A:lle.
Pujottelua en ole edes ajatellut opettaa vielä. Se jää ensi syksyyn. En ole vielä edes päättänyt, että millä metodilla opetan Sorsalle kepit. LAUKAlta löytyy niin ohjurit, verkot, kuja- kuin vinokepitkin. Sen tiedän, että verkkoihin ja ohjureihin ei kovin vähällä koske. Ne eivät vain ole minun juttunut. Todennäköisin vaihtoehto on kujakepit, mutta Soraya saa "itse päättää" kunhan se on ensin terveystutkittu. Vasta sitten rupean tekemään sen kanssa pujottelua, joka on kuitenkin koiran rangalle mahdollisesti vaativin yksittäinen este (hyppyjen kiertoja ja muita niissä tapahtuvia tärähdyksiä sekä vääntöjä en nyt laske tähän mukaan).

Välillä on hirveää olla näin vainoharhainen ja ahdistunut. Jos voisin, pitäisin koirani pumpulissa ja tutkisin niistä viikoittain kaiken mahdollisen, ettei niitä vaan vaivaa mikään. Mutta valitettavasti se ei ole mahdollista missään määrin. On vaan opeteltava tekemään parhaansa ja sitten yritettävä rauhoittua. En voi hallita kaikkea, vaikka kuinka sitä haluaisin.

Sitten sitä Sorayan aksaa ihan käytännössä:

Sorsaksaa 24.10.2016

Sorsaksaa 14.11.2016

Sorsaksaa 21.11.2016

Sorsaksaa 28.11.2016

Kahden viikon agilityt jäivät kuvauksissa välistä, koska emme olleet edes paikalla (marraskuun kaksi ensimmäistä maanantaita). Mutta tuolta se meno tällä hetkellä näyttää. Pitäisi varmaan tehdä useammin vähän helpompia ratoja, että Soraya kokisi enemmän onnistumisia, että sen vauhti ja into pysyisivät noin mahtavina. Minulle itselleni on vain haasteellista ikään kuin palata taaksepäin harjoittelussa, kun Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa olin agilityssa jo niin pitkällä.
Pitäisi vaan löytää itsestään se luottamus ja rentous tekemiseen. Siihen, että aina asiat eivät mene niin kuin on toivonut, mutta että silti on asioita joissa on vaikka mitä hyvää. Ilo ja onni niistä pienistäkin hetkistä, jolloin asiat ovat hyvin.

Lisää PeVistä (you have been warned)

Kirjoitin jo aikaisemminkin PeVi-koulutusmetodikokemuksistani ja siitä, mitä mieltä olen kyseistä koirien koulutustavasta. Jos jollekin se jäi vielä epäselväksi, niin tässä linkki vanhempaan kirjoitukseeni.
Syy siihen, miksi tämän itseoppineen "koirankouluttajan" mukaan nimensä saanut metodi nousi taas mieleeni, johtuu Warkauden lehdestä. Luin viikko sitten erään uuden PeVi-kouluttajan haastattelun kyseisestä sanomalehdestä. Haastattelun parhain anti oli ehdottomasti seuraava lause: "Koiraa ei missään nimessä alisteta tai satuteta."
Jaahas, selvä. Eli kuristavasta ketjupannasta nyppiminen ei satuta koiraa. Kolinpurkilla tai ketjulla heittäminen ei satuta koiraa. Koulutusmenetelmän ajatuksena ei siis ole saada koiraa alistumaan laumanjohtajan eli ihmisen tahtoon.
Jännittävää, että artikkelissa kuitenkin sanotaan seuraavaa: "Periaatteena on, että koiran henkiselle käyttäymiselle on tärkeää, että se kokee elävänsä luotettavan laumanjohtajan rinnalla." Eikö tämä kyseinen virke juuri todista sen, että koiran tulee PeVin mukaan alistua ihmiselle (=laumanjohtajalle)?
Artikkelissa ei myöskään yllättäen mainita sanallakaan koiran heittämissä kolinapurkilla tai ketjulla, hihnasta nyppimistä (ideaalina siis ketjukaulan ja nahkahihna), eikä jääkautta, jotka kaikki kuuluvat oleellisena osana PeViin.
Aika yksipuoleisesti kirjoitettu juttu siis. Mikä ei sekään yllätä minua laisinkaan.

PeVi-kouluttajien foorumilla ja myös joidenkin kouluttajien käytössä on alla oleva kysely. Foorumilla kyseinen pisteytys on nimetty vaatimattomasti otsikolla Oikea testi. Kyselyn ideana on siis:

"Mitä vähemmin pisteitä sen parempi koira. Pisteet on annettu sen mukaan, kuinka vaikea ongelma on korjata tai kunka paljon asia vaikuttaa omistajan ja koiran välisiin suhteisiin.

Mitä useampi isoja pisteitä koira saa, sen pahempi ja mitä enemmän koira saa 0 ja 1, sen normaalimpi koira on."

Koira varastaa pöydältä. 5

Koira merkkaa sisälle. 5

Koira vaatii hyvänäpitoa. 3

Koira tuo leluja/ keppejä omistajalle. 3

Koira vetää talutettaessa. 2

Koira nukkuu rauhallisesti eri huoneessa. 0

Koira tulee ulkona kutsusta luokse. 0

Koira seuraa sinua kokoajan. 4

Koira katoaa useaksi minuuteiksi luotasi ulkona. 4

Koira tuhoaa kotia. 5

Koira hyppii pöydillä. 2

Koira astuu perheen lapsia/aikuisia. 5

Koira repii ovea. 5

Koira nousee sinua vasten, kun tulet kotiin ja haukkuu. 4 (Eivät hauku, mutta vinkuvat ja murmuttavat.)

Koira ulvoo yksin ollessa. 5

Koira vahtihaukkuu yksin ollessaan. 2

Koira potkii, kun tekee tarpeensa ulos ja katsoo sinua. 5

Koira rähjää vastaantuleville koirille. 2

Koira nukkuu rauhallisesti sylissäsi. 0

Koira rähähtää/puraisee vierasta kun sitä silitetään. 5

Koira hakee hyvänäpitoa vierailta ja nauttii siitä. 0

Koira rähjää pihalla ohikulkijoille. 0

Koira ei päästä vieraita sisälle. 3

Koira tuo lelun vieraille, jotta lelua heitettäisiin. 2

Koira kiihtyy kun se päättelee, että lähdet sen kanssa harrastamaan. 2

Koira haukkuu sinua, kun ulkoilutat sitä. 3

Koira repii hihnasta, kun sitä talutetaan. 4

Koira käpertyy mielellään viereesi nukkumaan. 0

Koira yrittää astua vieraita ihmisiä. 2

Koira yrittää astua vieraita, samaa sukupuolta olevia koiria. 3

Koira nukkuu syrjässä, kun kotona on vieraita. 1

Koira panikoi, kun huomaa sinun lähtevän ulos. 5

Koira reagoi heti omistajan EI-käskyyn. 0

Koiraa tulee luokse parin kolmen käskyn jälkeen. 1

Koira haukkuu, kun ovi kello soi. 1

Koira vahtii lapsen saman ikäisiä kavereita. 4

Koira ei suvaitse yhtään vierasta koiraa omalle reviirille, omistajan ollessa paikalla. 4

Koira kuopii maata, vinkuu, piippaa, kerjää huomiota, kun omistaja puhuu lenkillä toisen koiran omistajan kanssa. 4

Koira murisee/hyökkää/puolustaa omaa ruokaansa. 5

Perheen koirat tappelevat keskenään, kun omistaja on paikalla. 4

Koira ärisee (ja puree) hoitotoimenpiteiden aikana. 5

Koira puolustaa ruokaansa rähisten. 4

Koira haukkuu silmiin tuijottaen halutessaan huomiota sisällä. 2

Koira ei luovuta palloa irti-käskystä, paitsi joskus lahjomalla. 2

Koira ei haistele hajuja remmissä ollessaan. 3

Koira kokeilee välillä rajojaan. 1 

Lihavoin kaikki nuo vaihtoehdot, jotka pitävät meillä edes yhdellä koiralla paikkansa. Pistemäärät olivat seuraavat; Sirius 18p, Aurinko 20p, ja Soraya 21p.
Siis hirveitä koiria. Miten voin elää niiden kanssa? Vastaus = ihan todella hyvin, minusta ne ovat 97% ajasta ihania.

Ihmiset todennäköisesti hakeutuvat edelleen PeVi-kouluttajille koiriensa kanssa, vaikka koirien ja ihmisten välinen laumajohtajuusteoria on jo moneen kertaa kumottu monissa tutkimuksissa. Lisäksi saatavilla on niin monia muitakin tapoja kouluttaa koiraa, jotka perustuvat positiiviseen vahvistamiseen, koiran omaan oivalluskykyyn sekä yhteistyöhön.
PeVi-koulutuksessa ei juurikaan ajatella syytä siihen, miksi koira käyttäytyy tietyllä tavalla. Lähes kaikki "vääränlainen" käytös vedetään johtajuusongelmaksi tai siihen, että omistaja on palkinnut koiraa käytöksestä huomioimalla sitä.
Lisättäköön vielä se, että ainakaan 10 vuotta sitten PeVi-koulutuksessa EI todellakaan saanut käyttää koiralle minkäänlaisia palkkioita (nami, lelu). Ainoa sallittu kehu oli lyhyt "hyvä" ja mahdollisesti pari taputusta kylkeen.
Mitä luulette koiran yhteistyöhalulle ja luottamukselle omistajansa kanssa käyvän, kun vaihtoehtoina oli joko todella mitäänsanomaton kehuminen ilman erinäistä hyötyä (=palkkiota, koira on opportunisti), tai sitten saada jalkoihinsa kolinapurkista/nyppäisy ketjupannasta.

Koiran käytöksestä olennaisinta on muistaa se, että koira ei ole susi. Koirien käyttäymisen tutkiminen perustui alkuaikoina vankeudessa eläineistä susilaumoista tehtyihin tutkimuksiin, joissa todella stressaantuneet, pienissä tiloissa elävät sudet kohtelivat tosiaan raa'asti ja olivat erittäin tarkkoja kaikista resursseistaan - tämä tulkittiin vahvaksi johtajuudeksi, dominassiksi. Kyseisiä metodeja sovellettiin myös koiriin (mm. alfakaato), jotka olivat eriytyneet susista (sekä kultashakaaleista ja muista koiraeläimistä) omaksi lajikseen jo vuosituhansia sitten.
Koira muistuttaa käytökseltään lähinnä keskenkasvuista sutta, jossa on sekä aikuismaisia että pentumaisia piirteitä. Koirat saavat tehdä toisilleen paljon sellaisia asioita, joita sudet eivät sallisi toisilta susilta. Koirat ovat leimautuneet ihmisiin, ja niissä on jalostustettu tarkoituksella sellaisia piirteitä sekä ominaisuuksia, jotka tekee niiden käsittelemisestä, ja niiden kanssa elämisestä mahdollisimman helppoa.

Voin suoraan sanoa, että minun koirani elävät enemmän tai vähemmän pellossa. Niiden täytyy osata takuuvarmasti vain 4 asiaa; luoksetulo, irtipäästäminen, pysähtyminen/odottaminen ja vapautuskäsky. Muutoin kaikki asiat ovat vain temppuja, joilla olen virikkeistänyt koiriani ja hankinnut niille tuloksia eri harrastuslajeita.

Uskon, että moni asia on onnistunut koirieni kanssa ihan vain sen takia, että ne luottavat minuun, minä olen opettanut ne tekemään yhteistyötä minun kanssani, eikä niillä ole syytä pelätä minua. Ne ovat oppineet, että minä olen avain niiden haluamiin resursseihin (ruoka, leikki, ulkoilu, silitys...), ja kun ne toimivat minun haluamallani tavalla, ne pääsevät käyttämään näitä resuresseja.
Toki ne vetävät toisinaan hihnassa, hyppivät minua vasten innoissaan, nuolevat naamaani, kerjäävät minulta huomiota vaikka millä tavoilla, murisevat toisilleen omasta ruoastaan, eivät haluaisi päästää irti juuri löytämästään jäätyneestä hevosenpaskakikkareesta.

Mutta mitä väliä. Kerrankin (!) on löytynyt yksi asia, mistä en jaksa stressata koirieni kanssa, ja se on johtajuus.

Erinomaisen kaunis

Soraya oli ilmoitettu Pirjo -kasvattajan toimesta Jyväskylä KV-näyttelyyn molemmille päiville. Lauantaille tuli tosin viime hetkillä tuomarinmuutos, mutta minä olin kyseiseen muutokseen tyytyväinen. En tosin ollut edes kuullut tästä vaihdokastuomarista, mutta poisjäänyt tuomari sen sijaan ei ole minun mieleeni (en muun muassa pidä hänen tavastaan käsitellä koiria).

Lauantaina kooikkerit siis arvioi Petru Muntean Romaniasta. Paikalla oli yhteen 7 kooikkeria (4 urosta, 3 narttua). Tuomari piti Sorayasta niin paljon, että tuloksena oli hieno JUN ERI1 SA PN2 SERT (ja CACIB meni Sorayan tätipuolelle Taralle). Huomautuksena tuomarista sen verran, että hän arvosteli kooikkerit lattialla eikä itse katsonut hampaita, vaan pyysi esittäjää näyttämään ne. Ensimmäinen kerta minulle, kun itse joudun koirani kitaa esittelemään.

12 kuukautta. Tyypillinen narttu. Hyvä feminiininen pää.
Oikeanlainen purenta. Hieman lyhyt kaula. Oikeanlainen rakenne ja luusto.
Oikeanlainen turkki ja pigmentti kehittymässä.
Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä (1).
(SUOMENNETTU.)

Sunnuntaina tuomariksi saapui Tiina Taulos, joka arvosteli 5 kooikkeria (3 urosta, 2, narttua). Tämän tuomarin mielestä Sorsa oli kaikista parhaimman näköinen ikäisekseen, joten tulokseksi upeasti JUN ERI1 SA PN1 ROP SERT! Ryhmäkehässä käytiin hakemassa lämmintä kättä - mikä ei todellakaan ollut yllättävää. 

Viehättävä ilme. Rodunomaiset korvat. Hyvin kehittynyt runko.

Koon ylärajalla. Hyvä ylälinja. Normaalisti kulmautunut takaosa.
Oikea karvanlaatu. Liikkuu tasapainoisesti. 

Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä (1).

 

Soraya esiintyi kaiken kaikkiaan hirmu hienosti, pöydällä se saisi tosin vähän malttaa mieltään eikä vain sählätä herkkupalan perään, kun tuomari tulee sitä katsomaan. Liikkuessa Sorayan häntä nousee hieman liian korkealle, mutta muutoin tyttö kulkee kauniisti hihnassa. Seisoessa Soraya on alkanut nyt heiluttaa jo häntää, mikä saa tietysti tuomarin yleensä hyvälle mielelle, kun koiralla on mukavaa näyttelyissä.

Sitten Sorsa tietysti riehaantuu, kun yksilöarvostelu on ohi ja kehun sitä vuolaasti - se hyppää yli metrin korkeuteen, ärisee, puree käsiä, vinkuu, nuolee naamaani ja yrittää irrottaa häntänsä takaruumiistaan.
Kuka väitti, että koiralla ei voisi olla myös hauskaa kehässä?

Tämän vuoden viimeinen ja samalla myös todennäköisesti viimeinen esiintyminen junioriluokassa on sitten Messarissa, mikäli Soraya vain pysyy terveenä ja kunnossa siihen asti. Kolmessa viikossa kun voi tapahtua vaikka mitä.
Aurin kanssa mietin rallytokokisoihin ilmoittautumista, mutta se on vielä monesta tekijästä ja muuttujasta kiinni. Siriuksen kanssa keskitytään pelkästään rallytokon treenaamiseen, voittajaluokassa vaadittu oikealla puolella seuraaminen (ja siihen kuuluvat liikkeet) ovat vielä todella alkutekijöissään. Onneksi meillä ei ole mikään kiire, haaveissa on startata voittajaluokka ensi kesänä sopivien kisojen sattuessa eteen.

PS. Rallytokotreeniseuraa ja -ryhmää kaivataan edelleen!

Onnea ja hyviä uutisia

Aurinko on taas terve ♥
Viikko sitten kävimme eläinlääkäri Aholla Joensuussa toteamassa Aurin selkäröntgenet ja verikokeet puhtaiksi. Vaikka lihaksia on hävinnyt kahdessa kuukaudessa ja jäljellä olevat lihakset ovat aika jumissa, alkaa rakas Rouvakoira olla ihan oma itsensä.
Auri on saanut ulkoilla vapaana ja olen ottanut sen mukaan lenkeille, jossa koirat saavat olla koko ajan irti. Hyppimistä ja riehumista olen vielä rajoittanut, mutta lenkillä Aurinko saa itse valita mitä vauhtia se etenee.
Kohta aloitan sen kanssa taas rallytokon treenaamisen, ja huomiselle on varattu hieronta- sekä laserointiaika. Ohessa viikko sitten otetut Aurin selkäkuvat, jotka saa nykyisin kätevästi eläinlääkäristä mukaan.

Lisäksi ihanin intomieli ja paras joululahjani Soraya täyttää tänään 1 vuoden ♥
Aika on mennyt hirveän nopeasti, vastahan Sorsa oli niin pieni että se mahtui kädelleni. Nyt tarvitaan jo koko syli. Muistan vieläkin elävästi, miten onnellinen olin kun Aurinko synnytti maailman ensimmäisen tyttöpentunsa, joka sattui olemaan juurikin Soraya. Supistusten välissä silittelin ja suukottelin Auria, kehuen miten kauhean hieno äiti se on.

Naama oli kipeänä hymyilystä vielä seuraavanakin päivänä, ja jokaisella kerralla kun kävin pentuja katsomassa, poimin pikku-Sorayan syliini ja supattelin sen korvaan, että kasva terveeksi ja iloiseksi koiraksi, kun mamma rakastaa sinua niin kovasti jo nyt. Nyt ainakin vaikuttaa siltä, että Soraya kuunteli mitä minä sille kuiskuttelin.
Paljon ollaan yhdessä opittu ja koettu pelkästään tämän ensimmäisen yhteisen vuoden aikana. Vielä on monen monta asiaa edessä, mutta minusta meillä on hyvä pohja valmiina mille tahansa kokemukselle. 

Nyt kun Aurinkokin osallistuu taas lähes täysipainoisesti normaaliin elämään, olen huomannut itsekin vähän piristyneeni. Lenkille lähtö ei tunnu enää niin ylivoimaiselta, vaan lähden melkein mielelläni koirieni kanssa kävelemään (toim.huom. inhoan märkää, pimeää, loskaa ja kovaa pakkasta. Että silleen.). Sisälläkin olen innostuneempi opettamaan koirilleni jotain temppuja tai tekemään niiden kanssa lihastreeniä (jumppapallo, tasapainotyyny, tasapainolauta... yms.), tosin Aurin kanssa olen tarkoituksella jättänyt lihasharjoittelun vielä sikseen, ennen kuin saadaan koirahierojalta tarkempia ohjeita.

Etenkin Sirius tyytyväisemmältä, kun Aurinko on jälleen laumassa mukana. Se menee nykyään usein Aurin viereen nukkumaan, hölkkää tyttöjen perässä lenkillä milloin mihinkin pusikkoon ja on muutenkin rentoutuneemman oloinen. Osittain se johtuu myös varmasti siitä, että minun stressitasoni ei ole enää niin korkealle, kun Auri on saanut puhtaat paperit.

Soraya on mielissään, kun se pääsee taas leikkimään äitinsä kanssa ja saa pestä Aurin korvat, silmät sekä suun. Ulkona Soraya haastaa Aurinkoa usein leikkiin, sisällä pikkupiraija taas haluaa nujuta Siriuksen kanssa.

Minusta on vain mukavaa seurata koirien keskinäistä kanssakäymistä ja huomata ero siihen, miten ne käyttäytyivät vielä kuukausi sitten, kun Aurinko oli suljettuna määräysten mukaisesti häkkiin, eikä voinut oikein tehdä mitään.

Tasapainoinen lauma on onnellinen lauma.