Viikonlopun saldo

Kävin sunnuntaina kuitenkin agilitykisoissa, kun olin jo sinne ehtinyt ilmoittautua. Onneksi kisamatka ei ollut pitkä, vaan radat juostiin pilvisessä säässä Laukaassa. Tuomarina toimi Eeva-Liisa Pohjanen, joka oli minulle uusi tuttavuus.

Mukavia, juostavia ratoja oli kyseinen tuomari tehnyt, joskin hän oli erittäin tarkka kontaktien otosta (niin ylösmennessä kuin alastultaessa) ja koiran tuli selvästi osua kontaktille, tai vitonen napsahti samantien.
Sirius sitten päätti sekä A- että B-agilityradoilla olla ottamatta puomin alastulokontaktia. Argh. Ja lisäksi itse olin Siriuksen edessä keppien aloituksessa, jolloin Sirius tietenkin aloitti kepit vasta kolmannesta välistä, kun ohjaaja seisoo aloituksen tiellä. Pitää ottaa Siriuksen kanssa taas muistutella kontakteja, kun heinäkuussa meidän oma treeniryhmämme aloittaa. Eli Nakille ei nollia.

Aurinko sen sijaan toimi paremmin kuin edellisissä agilitykisoissa, vaikka rouva ei todellakaan liikkunut vieläkään normaalia vauhtiaan. Kepit olivat siistit ja sujuvat, joskin hieman hitaanlaiset. Putkissa Aurinko innostui, mutta kontakteilla saattoi jäädä katselemaan maisemia, tuomaria ja yleisöä. Mutta ainakin Auri otti kontaktit kunnolla, kun ehti niissä haaveilemaankin. Aurinko sai kuitenkin hienosti tuplanollan näistä kisoista, ja sijoittui aliaikanollillaan molemmilla radoilla viidenneksi. Huomattava parannus kolmen viikon takaisiin kisoihin verrattuna!

Kisoissa huomasi, että en ole harjoitellut agilitya kooikkereiden kanssa melkein kahteen kuukauteen. Maaliskuussa kävin viimeisen kerran treenaamassa TT:n hallilla, ja viime viikolla kisasin kaksi rataa molempien kanssa agilitymöllikisoissa. Eli hurjat yhdet treenit mahtuvat kahteen kuukauteen, sekä tietysti kisastartit (Siriuksella 4, Aurilla 5). Kyllä meidän treenimäärät ovat kerrassaan kadehdittavia. Tulokset ovat yllättäen myös sen mukaisia, mutta ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Rallytokoa voin sentään harjoitella kotipihalla - tosin laminoidut kyltit sekä kylttitelineet odotuttavat vielä itseään. Mutta hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty?

PS. Sorayan ensimmäinen virallinen näyttely on puolentoista viikon kuluttua, olkoonkin että pikku-Piraija esiintyy epävirallisessa (eli pentu-) luokassa. Saako jo jännittää?

Hyvinvoinnin valintoja

Olen viime aikoina ajatellut paljon itseäni. Suoraan sanoen, se kuulostaa melko itsekkäältä. Mutta minun hyvinvointini (tai huonostivointini) vaikuttaa myös koiriini, sekä tietysti minulle läheisiin ihmisiin, erityisesti niihin jotka ovat päivittäin kanssani tekemisissä.

Olen jossain asioissa itselleni todella ankara. Kestän epäonnistumista todella huonosti, ja vatvon omia virheitäni helposti viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien päästä. Se on typerää, väsyttävää, vähän surullista, eikä tee hyvää itsetunnolle. Mutta sellainen minä olen, olen ollut jo lapsesta lähtien.
Tapojaan voi muuttaa, tiedän. Se ei kuitenkaan tapahdu yhdessä päivässä, eikä edes vuodessa. Varsinkin huonot (tai voisiko sanoa, itselleen haitalliset tavat) istuvat tiukassa.

Miten tämä nyt sitten vaikuttaa koiriini?
Olen kokenut agilityn todella kuormittavaksi lajiksi, niin paljon kuin pidänkin sen vauhdikkuudesta ja erilaisista ohjauskuvioista, jotka muistuttavat minusta kovasti tanssia. (Tähän väliin mainittakoon, että rakastan tanssimista, vaikka en ole siinä mitenkään erikoisen hyvä enkä ole käynyt kuin kaksi tanssikurssia aikuisiällä.)
Agilityssa kilpaillaan toisia vastaan, olosuhteet muuttuvat jokaisella radalla, ja koiran valioituminen on kiinni paitsi 0-tuloksesta, niin myös koiramäärästä, radasta, omista ohjausvalinnoista, nopeudesta kuin muiden koirakoiden suorituksista.
Kuinka monessa muussa koiraharrastuksessa muiden koirien tuloksilla on merkitystä valioitumisen (tai luokkanousun) kannalta?
Koiranäyttelyissä muiden koirien menestyksellä on väliä, mutta sielläkin serti siirtyy eteenpäin niin kauan, kunnes löytyy ensimmäinen ERIn ja SAn saanut koira, joka voi sen sertin ottaa vastaan. Muissa koiraharrastuslaiejssa, kuten muun muassa vepessä, mejässä, tokossa, rallytokossa ja PK-lajeissa valioituminen ei ole kiinni muiden koirien suorituksista. Koiran täytyy vain saada hyväksytty/1-tulos eli tarpeeksi pisteitä siirtyäkseen luokasta toiseen tai valioituakseen.
Toki ylemmissä luokissa vaatimustaso on jo sellainen, että valioitumisen eteen täytyy nähdä todellakin vaivaa. Mutta näissä lajeissa kilpaillaan lähinnä itseään vastaan, omaa osaamistaan ja koulutustaitojaan koetellen. Ainakin sellainen olo minulle tulee.
Agilityssa tunnen olevani jumissa; koirani ovat taitavia ja suhteellisen nopeita, mutta vaikka treenaisin kuinka paljon ja opettelisin paremmaksi ohjaajaksi, en pärjää. Toivottuja tuloksia ei tule. Suoraan sanoen olen lakannut haaveilemasta agility- tai hyppyvalion arvosta jo kauan aikaa sitten. Minun oma pääni ei kestä sitä kilpailua, vaikka koirillani varmaan olisikin täydet mahdollisuudet valionarvoon.

En lopeta agilitya, en ainakaan vielä. Pidän siitä lajista kovasti, ja myös koirani pitävät agista. Minulla on heinäkuusta eteenpäin 6 kuukaudeksi viikoittainen treenipaikka, jonka aion pitää ja jossa treenaan todennäköisesti vuoroviikoin Aurinkoisen sekä Siriuksen kanssa.
Agility saa nyt toistaiseksi jäädä kuitenkin niin sanotuksi kakkoslajiksi, ja keskityn ainakin jonkin aikaa enemmän rallytokoon. Luulen että se tekee minulle hyvää, kun minun ei tarvitse kilpailla ketään muuta kuin itseäni vastaan.

Koirat taitavat olla tyytyväisiä joka tapauksessa, päätinpä mitä tahansa - niille on tärkeintä vain päästä tekemään jotakin minun kanssani ♥ 

Onnistumisia seuraa epäonni - tai toisinpäin

Kahden viikon takaisissa agilitystarteissa ei ole paljon kehuttavaa. Aurilla 3 starttia, joista kaksi törkeää yliaikaa ja yksi hylly. Siriukselle kahdesta startista kaksi hyllyä, mutta ne sentään olivat "hyviä" hylkäyksiä, omia ohjausvirheitä. Sirius kulki lujaa ja sillä oli hauskaa, mikä oli tärkeintä.
Aurinko sen sijaan oli todella outo. Sillä oli juoksupäivät 18-19 päivän tienoilla, viimeiset tärppihetket päällä, eikä rouvaa olisi voinut esteet vähempää kiinnostaa. Se jätti kepit kesken kahdella ensimmäisellä radalla, ravaili eikä innostunut edes putkista! Viimeisellä radalla sain sentään ehjät, puhtaat kepit, mutta yliaikaa tuli muutama sekunti. Auri ei ollut yhtään oma itsensä, se vain vilkuili toisten koirien perään ja hetkutti ahteriaan uroksille.
Tiedänpä jatkossa olla enää viemättä juoksuista Aurinkoa agilitykisoihin, opetus se tämäkin oli. Onneksi päivä oli sentään ihanan lämmin, aurinkoinen ja kaunis, joten sain sentään hyvän rusketuksen kisoista muistoksi.

Viime viikonloppuna olimme sitten rallytokokisoissa. Siriuksella oli mahdollisuus RTK1-koulutustunnukseen, Aurinkoisella oli edessään toiset RT-kisat. Pähkäilin ilmoittautumisen kanssa pitkään, kyselin juoksukarenssista, mutta sain ilmoitettua molemmat kooikkerit kisoihin. Päivä oli lämmin, mutta harmaa ja erittäin sateinen. Verryttelin koirat huolella, tein kuivaharjoitteluna ennen radalle menoa kaikki liikkeet ja varmistelin, että Sirius ja Aurinko molemmat suostuvat menemään istumaan sekä makuulle märälle hiekalle.
Sirius pääsi radalle ensimmäisenä, luotin sen suoritukseen ja siihen, että Sirius tekee juuri kuten sanon, eikä välitä märästä hiekasta tai niskaan ropisevasta vesisateesta. Oikeassa olin, Sirius sai hienot 99 pistettä (-1, vino eteentulo) ja sai RTK1-koularin!
Aurin suoritus taas epäilytti minua, se on juoksujen aikaan ja pitkään niiden jälkeen outo, laiska, haluton ja hiljainen. Onneksi hormonit eivät kuitenkaan estä sitä innostumasta ruoasta, joten pystyn tekemään Aurinkoisen kanssa edes jotakin hauskaa myös näiden hormonimyrskykausien aikana.
Aurinko päätti kuitenkin yllättää minua ja teki aivan täydellisen suorituksen: täydet 100 pistettä ja ALOKAS-luokan voitto! Sirius sijoittui omilla pistellään 3. sijalle. Olin pelkkää hymyä ja suukottelin Auria sylissäni, en olisi uskonut, että perseelleen menneiden agilitykisojen jälkeen Aurinko loistaa rallytokossa.
Seuraavissa kisoissa Aurilla on mahdollisuus saada koulutustunnus, kun taas Sirius starttaa AVO-luokassa. Ihanaa, pääsen vihdoin hihnasta eroon.

Soraya sen sijaan pääsi Evidensia -eläinlääkäriasemien Pentupäiväkirjojen yhteen jaksoon esittelemään juuri vaihtuneita hampaitaan sekä kaunista purentaansa. Kaksi tuntia vierähti eläinlääkärissä, kun Sorayan toimenpidettä, haastatteluja ja kuvituskuvia tallennettiin videokameran muistiin.
Eläinlääkäri kehui Sorayan käytöstä ja koulutusta sanoen kuvaajille, että todella harva puolivuotias koiranpentu osaa olla näin rauhallisesti tutkittavana tai tottelee noin hyvin käskyjä erikoisessa, jopa jännittävässä tilanteessa. En voinut olla kuin ylpeä Sorayan kauniista käytöksestä. Sorsa onkin filmitähti tai ainakin linssilude :)

Ylihuomenna pääsemme vihdoin muuttamaan uuteen kotiimme. Paljon on vielä tehtävää niin vanhassa kuin uudessakin asunnossa, mutta sentään yli puolet on jo tehty. Koirat ovat varmasti innoissaan päästessään puolet isompaan taloon, jonka pihalle niille tehdään oma aitaus. Erakko minussa on erittäin tyytyväinen päästessään asumaan korven keskelle.
Koirien sosiaalistamisen eteen tarvitsee nyt vain nähdä enemmän vaivaa, kun lenkillä tuskin tulee kovinkaan montaa ihmistä vastaan (korkeintaan hevosen kanssa). Mutta mitäpä en olisi valmis tekemään omakotitalon eteen - joka ei valitettavasti sijaitse edes lähellä vesistöä, joten Sorayan uimakoulu vaatii uusia järjestelyjä.
Voisinkohan kaivaa pihalle uima-altaan?

Osaako se tarpeeksi? Onko tästä koirasta mihinkään?

Soraya täyttää äitienpäivänä puoli vuotta. Kuukauden päästä se ei ole enää pikkupentu, vaan pelkkä pentu. Kolmen kuukauden päästä se on jo juniori-ikäinen narttu.

Välillä tuntuu, ettei Soraya osaa oikein mitään. Kun katselen muiden koiraharrastajien suurinpiirtein samanikäisiä pentuja, ne osaavat todella paljon verrattuna Sorsaan. Ne osaavat tokon perusasennon, seuraamisen, liikkestä maahanmenon. Ne harjoittelevat juoksukontakteja, 2on-2offeja, valsseja, takaakiertoja, vippauksia. Ne ovat varmaankin niitä koiria, jotka kisaavat ylimmissä luokissa heti kun ikä antaa myöten, niitä jotka nähdään kaiken maailman arvokisoissa ja -karsinnoissa.

Osaamisella tarkoitan asioita, jotka omistaja tavalla tai toisella opettaa koiralleen ja pyrkii saamaan koiralle tietyn käytöksen liitettynä tiettyyn tilanteeseen, paikkaan, käsimerkkiin tai sanaan.

Sirius 9vk ♥

En voi olla ajattelematta, että pitäisikö Sorayan osata enemmän. Pitäisikö minun osata ja jaksaa kouluttaa sitä enemmän, tavoitteellisemmin, heti alusta alkaen? Teenkö jotain perinpohjaisesti väärin, kun on sanan varsinaisessa merkityksessä kouluta Sorayaa? Se on vielä niin kovin nuori, pikkupentu vielä, joka ei vielä edes tiedä, miltä pääskynen kuulostaa, miltä lupiini tuoksuu tai miltä maahan pudonnut omena maistuu.

Sirius osasi varmasti 6kk vanhana enemmän kuin Aurinko saman ikäisenä. Ja Aurinko osasi 6kk vanhana enemmän kuin Soraya tällä hetkellä. Jokaisen koiran kohdalla olen antanut enemmän ja enemmän periksi - tai oikeastaan enemmän ja enemmän aikaa sekä vapautta.
"Ei sen vielä tarvitse tätä osata."

"Ehtii sitä myöhemminkin."
"Se on vielä pentu/kesken kehityksen."

"Miksi en antaisi sen vain olla koiranpentu?"

Mitä Soraya sitten osaa?

Soraya osaa:

- oman nimensä

- istua (käsimerkistä)

- mennä maahan (käsimerkistä)

- näyttelyseisonnan (käsimerkistä + käskystä)

- tulla luokse

- odottaa

- antaa tassua

- nousta minkä tahansa korokkeen päälle käskyllä

- koskettaa nenällään kosketuskeppiä

- mennä putkeen (oli se suora tai mutkalla)

- hypätä penturenkaasta läpi

- juosta esteen siivekkeiden välistä

- ohittaa toiset koirat

- ottaa katsekontaktin

- päästää irti lelusta

- mennä häkkiin/omalle pedilleen käskystä

- lopettaa touhunsa kuullessaan käskyn "riittää"

- jatkaa touhujaan kuullessaan sanat "ole hyvä/no niin"

- etsiä namin käskystä

Mitä koiranpennun tulisi minun mielestäni ylipäätään osata tai oppia ensimmäisenä elinkuukausinaan?

1.  Luoksetulo
   Tarvitseeko tätä sen suuremmin selittää? Alle 5kk vanhaa koiranpentua saa Suomen lain puitteissa pitää irti, joten siitä ajasta on hyvä ottaa kaikki irti ja harjoitella erityisesti luoksetuloa. Sillä ei ole merkitystä, tuleeko koira istumaan eteen, sivulle vai hyppääkö se syliin. Tärkeintä, että koira tulee luokse iloisesti ja vauhdilla.
   Itse palkkaan edelleen koiriani luoksetulosta vähintään kehuilla, yleensä vielä nameilla tai leikillä. Luoksetuloa ei voi vahvistaa tai kerrata liikaa.
   
2. Odottaminen
   Odottaminen ei tarkoita tottelevaisuuskokeissa nähtyä paikallaoloa, vaan ylipäätään odottamista. Että koiranpentu malttaa mielensä ja odottaa missä tahansa asennossa vinkumatta tai hyppimättä ulospääsyä, ruokaa, autosta poispääsyä jne. Odottaminen kuuluu hyviin käytöstapoihin myös koiralla.
   
3. Ei
   Tarkoittaa sitä, että koiranpentu lopettaa sen, mitä ikinä olikaan tekemässä, olipa kyseessä sitten luvattoman asian pureskelu, haukkuminen, kaivaminen... Itse en pidä EI-sanasta, syynä varmaankin se, että ihmiset hokevat sitä usein aivan liikaa ja sen merkitys koiralle sumenee. Lisäksi koiralle unohdetaan usein tarjota ns. sijaistoiminto, eli koiraa pelkästään kielletään, mutta sille ei kerrota, mitä se voisi tehdä kielletyn asian sijasta.
   Meillä EI-sanan korvaa "riittää".
   
4. Irti
   Kasvattaa koiranpennun malttia ja opettaa siihen, että "Mikä on sinun, on myös minun". Vaihdantatalous sopii tämän käskyn opettamiseen erittäin hyvin, ja siinä vaiheessa kun koira sylkäisee nakin suustaan kuullessaan käskyn, on se todellakin mennyt perille.
   
5. Ole hyvä
   Tällä käskyllä tarkoitan vapautta. Koiranpentu saa ruveta syömään ruokaansa (jota se on odottanut nätisti), se saa lähteä leikkimään toisten koirien kanssa, se saa hakea lelunsa, mennä ulos ovesta, hypätä ulos autosta, tulla syliin... Koiranpennun on kuitenkin ansaittava tämä käsky jollakin.Meillä koirat esim. laskiessani ne hihnasta irti tarjoavat automaattisesti katsekontaktia, josta palkitsen ne vapautuksella. Toisinaan pyydän niitä vielä tekemään jotakin ylimääräistä (istu, maahan, sivu, seuraa...), toisinaan yllätän ne vapauttamalla sekunninkin katsekontaktista.

 

Kun vertaan omaa listaani ja Sorayan listaa, tajuan tuon pikku-piraijan osaavan aika monta asiaa. Siltikin mieltäni kaivertaa oma kyvyttömyyteni kouluttajana.

Aurinko 4kk ♥

Koiramaailma on vain muuttunut hyvin kilpailukeskeiseksi: kuka on nopein, tarkin, taitavin, ketterin, kaunein, nuorin valio/mestari/voittaja. Tuntuu siltä, että koiranpennusta arvioidaan ensimmäisen kerran heti sen synnyttyä; onko tästä koirasta yhtikäs mihinkään? Tuleeko siitä tämän-ja-tämän lajin valio? Kyseessä on siis vastasyntynyt koiranpentu, joka ei vielä kuule tai näe mitään.
Seuraavan kerran pentu arvioidaan mahdollisessa pentutestissä n. 6 viikon iässä; onko tästä koirasta mihinkään? Luovutusiässä pentua arvioi sen ottanut henkilö mahdollisine perheineen, ystävineen ja koiraharrastuskavereineen; onko tästä koirasta mihinkään?
Sitten koiraa arvioidaan sen aloitettaessa harrastuksen, sen aloittaessa kisaamisen, sen aloitettua uhma-/murro-/teini-/aikuisikänsä. Genetiikka, hormonit, vieraat ympäristöt, ihmiset ja koirat, uudet äänet ja hajut ja maut, omistajan käytös ja opetusmetodit - koira kohtaa koko ajan uusia asioita, jotka sen täytyy sisäistää todella lyhyessä ajassa verrattuna esimerkiksi ihmiseen. Ja siltikin koiraa koko ajan arvostellaan; onko tästä koirasta mihinkään?

Yritän itse olla enää asettamatta koirilleni vaatimuksia. Minä voin vaatia asioita vain itseltäni - voin treenata enemmän, opetella uusia koulutusmenetelmiä, tulla paremmaksi koirankouluttajaksi. Menestys vaatii työtä, mutta en tiedä olenko valmis siihen, että minun koiraani arvostellaan; onko minun koirastani mihinkään?

Soraya 4kk ♥

Täytyy sanoa, että eivät ne valionarvot ja tittelit koiraa mihinkään muuta. Vaikka Aurinko ja Sirius ovat muotovalioita sekä saaneet palkintoja muistakin koiralajeista, ovat ne aina olleet yhtä kauniita, oppivaisia ja kumpikin omissa osa-alueissaan erinomaisia. Palkinnot, sijoitukset ja tulokset kertovat ehkä enemmän hyvästä tuurista ja minusta kouluttajana, kuin mitään sen suurempaa koiristani.
Emme ole maailman emmekä edes Suomen huippukoirakkoja. Joskus haluaisin vielä olla edes tämän maan huipuissa, ihan missä tahansa rakastamassani koiralajissa, mutta sinne on vielä matkaa. Toisaalta, ilman matkaa ei ole maaliakaan - lähtö on jo takana.