End of an era

Työtön.

Huomenna olen sitä virallisesti. Ahdistaa. Itkettää. Harmittaa. En saa nukuttua kunnolla. Minulla ei ole huhtikuuksi mitään paikkaa, missä treenata koirien kanssa mitään agilityyn liittyvää. Rallytokoa voi sentään harjoitella ulkonakin, jos vain löytyy sopivan kuiva, häiriötön kenttä, jonne saa koirien kanssa mennä.
Toivottavasti toukokuussa tilanne on jo toinen.

Pasi olisi halunnut mennä Sorayan kanssa nose work-kurssille Taitaville tassuille. Suunnittelin jopa, että Soraya olisi käynyt agilityn alkeet TT:llä ihan virallisesti minun tai Pasin kanssa. Ajattelin, että minulle ja kooikkereille on lämmin, kuiva ja valaistu halli, jossa treenata milloin tahansa siellä vain on tyhjää.
Mutta toisin kävi.

Milloin opin uuteen rytmiin? Ettei iltaisin tarvitsekaan enää lähteä töihin, eikä päivisin tarvitse suunnitella, että minkälaista rataa harjoitellaan agilityn kisaryhmien kanssa?  Olen kotona kun Pasi lähtee töihin, ja olen kotona kun Pasi tulee töistä.
Hyvä puoli on se, ettei koirien tarvitse juurikaan olla yksin. Eipä niiden kyllä tarvinnut olla silloinkaan, kun kävin töissä - pystyin ottamaan ne melkein joka päivä töihin mukaan. Samalla tuli treenattuakin niiden kanssa vaikka mitä.

Sorayalle teki hyvää päästä mukaan hallille, nähdä erilaisia koiria ja ihmisiä, kuulla erilaisia ääniä ja haistella erilaisia hajuja. Hyvää se olisi tehnyt sille vieläkin, eihän pikku-piraija ole vasta kuin 5 kuukautta vanha.
Toista samanlaista paikkaa ei ole, jonne voisi noin vain viedä koiran olemaan ja ihmettelemään asioita. Toki lähden Sorayan kanssa eläinkauppoihin, kaupungin kävelykadulle ja erilaisiin koiratapahtumiin, mutta se on silti eri asia kuin koiraharrastushallilla oleminen.

Minulle ei ole mitään uutta työtä tiedossa. Ei kai se mikään ihme ole, moni muukin on tällä hetkellä tyhjän päällä, työttömänä kun töitä ei vain ole kaikille. Onneksi Pasilla on töitä, siitä täytyy olla onnellinen.
Uusi kotikin on ehkä tiedossa - jotain, mitä voin odottaa.

Nyt vain yritän selvitä päivän kerrallaan. Ehkä se kesäaurinko paistaa tähänkin risukasaan, kunhan se kesä koittaa.

Pääsiäisviikon puuhia

Rallytoko alkoi viime kisojen jälkeen kiinnostaa toden teolla. Valitettavasti kisoihin on vaikea päästä 1) osallistujamäärien, 2) kisamatkojen, 3) oman taloudellisen tilanteen takia. Mutta jospa tänä vuonna edes vielä parit kisat pystyisi käymään.
Rallya onkin tullut harjoiteltua viikoittain, ja kooikkerit jaksaisivat varmaan enemmänkin. Asuntomme 65 neliömetrissä vaan ei kovin hurjia suorituksia pysty tekemään, ja ulkona treenaaminen ei tällä hetkellä tunnu kovin houkuttelevalta - joka paikka on täynnä mutaa, loskaa, vettä, tupakantumppeja tai hiekotushiekkaa. 
Järven jääkin alkaa olla siinä pisteessä, ettei sinne ole enää hirveästi asiaa. Jos ei nyt railoon putoa, niin pilkkireikään kuitenkin, eivät ne enää umpeen jäädy tällaisella säällä.

Avoimen luokan liikkeitä olen harjoitellut molempien kooikkereiden kanssa, vaikka Aurinkoisen eteentulo onkin varsin haparoiva tällä hetkellä ja kaipaa selvästi vahvistusta. Jos Auri ei ole aivan varma siitä, mitä haluan sen tekevän, se tarjoaa jotakin. Mikäli annan pelkän "fram" -käskyn ilman käsimerkkiä, Aurinko tekee jotakin - koskettelee tarjolla olevia esineitä, kiipeää niiden päälle, tönii niitä, ottaa niitä suuhunsa. Käskysana kaipaa siis pontta alleen.
Sirius sitten taas vetää rallytokon vauhdikkaammista jutuista (kuten maahanmenosta, juoksemisesta ja pujottelusta) kierrokset, jolloin se alkaa edistämään seuraamisessa, röhkii, murisee ja haukahtelee. On se rally ihan sairaan kiva laji koirien mielestä!

Agility on jäänyt vähemmälle, ratatreeniä on tullut tehtyä ehkä kerran kuukaudessa ja jotakin pientä kerran viikossa. Toisaalta erityisesti Sirius tuntuu olevan tähän määrään tyytyväinen, se ei ole ollut ihan oma itsensä agilityssa viime aikoina. Syynä voi toki olla sekin, että Siriuksen lihaskunto huononee aina talvella, ja koira on huomattavasti jäykempi talvisin kuin kesäisin (murtunut etujalka).
Talvisin pidänkin treenit lyhyinä ja hyppykorkeudet maltillisina, enkä tee ylimääräisiä keppi- tai kontaktiharjoituksia, kun vähemmälläkin pärjää. Toistaalta, Sirius täyttää kesällä 9 vuotta, joten varmasti myös ikä alkaa vaikuttaa Siriuksen agiliitämiseen. Aksa jää siis Titiuun kanssa hiljalleen taka-alalle, ja keskitymme enemmän ja enemmän rallytokoon. Toivottavasti siinä lajissa on vielä monen monta harrastus- ja kisavuotta edessä!

Treenirata 22.03.2016

Tällaista rataa tuli kuitenkin tehtyä sekä Siriuksen että Aurin kanssa.
Sirius oli ensimmäisellä kierroksella aika hidas. Laukkasi kyllä, mutta kepitkin olivat hitaat ja puomilla vain ravasi. Lelulla hetsaaminen sai Siriuksessa säpinää (ja ainakin ääntä) aikaan, kuten myös se kun tein rataa Aurinkoisen kanssa, joten toisella kierroksella Siriuksen vauhti oli jo parempaa ja puomikin meni laukaten.
Parempaakin vauhtia ollaan menty, mutta Sirius ei koskaan juokse TT:n hallissa erityisen kovaa, ei edes leikkiessään toisten koirien kanssa. Liekö keinonurmi-kumirouhepohja Titiuun mielestä liian liukas tai liian pehmeä vaurioituneelle jalalle? 
Aurinkokaan ei juokse niin lujaa TT:n hallissa kuin pääsisi, voi olla että pohjassa on niiden mielestä jotakin, mitä pitää vähän varoa. Itse olen huomannut, että se on tosiaankin pehmeä ja pidempiaikainen juokseminen tuntuu jalkalihaksissa. Märillä kengänpohjilla matto on liukas, samoin paljain jaloin.
Muutoin Aurinko meni rataa aivan erinomaisesti, kun vaan minä ehdin ohjaamaan. Puomi-putkierottelu toimi myös itsenäisesti (minä olin ohjaamassa kauempana), kepit olivat hurjat ja kontaktinotot varsin siistit.
Soraya pääsi juoksemaan putkissa, kiljui mennessään ja puri minua lahkeeseen, jos en ehtinyt sen mielestä tarpeeksi nopeasti pisteestä A pisteeseen B. Toivottavasti vauhtia riittää myös jatkossa, maltillisesti kun edetään, niin eiköhän Sorayasta tule erinomainen harrastuskoira - mihin lajiin nyt sitten sen kanssa päädytäänkään.

Pääsiäisestä sen verran, että sen vietimme Savossa, yhdessä lempipaikoistani. Luulen, että koirat ovat samaa mieltä, koska maalla saa olla vapaana koko lenkin ajan, juosta metsässä ja pelloilla, kahlata ojissa, syödä sammalta, haistella metsäneläinten jälkiä.
Kaikki kolme kooikkeria nukkuivatkin koko maanantain pitkinä punavalkoisina mattoina ikkunasta paistavissa auringonläikissä. Mikäs se ihanampaa ♥

Täysiä pisteitä

Kävin lauantaina elämäni toisissa rallytokokisoissa Jyväskylässä, joihin olin ilmoittanut mukaan sekä Siriuksen että Aurinkoisen. Aurin suoritusta jännitin jo etukäteen ihan kamalasti, Siriuksen uskoin suoriutuvan ilman suurempia ongelmia radasta, mikäli minä vain en mokaisi mitään.

Aurin kanssahan vire on toisinaan ollut ongelma, välillä liikkeet menevät ihan yli kun koira käy niin kierroksilla, tai sitten kaikki liikkeet ovat hitaita, tahmeita ja koira on sen oloinen kuin en olisi sille koskaan hyvää sanaa sanonut.
Myös maahanmeno on tällä hetkellä hankalaa, Aurinko ei mene suullisesta käskystä maahan (kuten aikaisemmin), vaan jää joko seisomaan tai menee maahan niin, että kyynärpäät eivät ole lähelläkään lattiaa. Käsiavulla Aurinko kuitenkin painuu siististi ja hyvällä tekniikalla maahan. Ota nyt taas selvää, että missä on vika. Siinä, että Aurinko oli melkein 3kk treenaamatta mitään?
Onneksi kuitenkin rallytokon alokasluokassa saa käyttää niin käsi- kuin vartaloapujakin, joten maahanmenossa päätin käyttää käsiapua - joka toimi todella hyvin.

Rallytokokisojen tuomarina toimi Minna Hillebrand. Kisaradan voi nähdä täältä *klik*. Tutustuin rataa huolellisesti, kyselin tuomarilta kuinka hän halusi liikkeet suoritettavan ja mitä ongelmatilanteissa (uusiminen) tulisi tehdä.Jälleen kerran huolellisuus kannatti. Yllätyksekseni molemmat kooikkerit saivat täydet pisteet (100/100 pistettä) ja ALO HYV -merkinnät kisakirjoihinsa! Siriuksella RTK1-koulutustunnus on enää yhden hyväksytyn suorituksen päässä, jonka jälkeen pääsemme vihdoinkin hihnasta eroon ja kokeilemaan taitojamme avoimessa luokassa.
Siriuksella täytyy vahvistaa eteenistumista lähemmäs minua sekä oikeaa seuraamispaikkaa. Innostuessaan Sirius kulkee helposti liian edellä, jolloin pysäyttävät liikkeet saattavat mennä pitkiksi, mikäli koiran keskittyminen herpaantuu minusta hetkeksikin muualle.
Aurinko aloitti rallytokouransa todella vahvasti, sen kontakti oli suorastaan upea ja perusasennot sekä eteenistumiset ihanan tiiviitä. Parantamista on edelleen maahanmenossa (että menee pelkällä suullisella käskyllä) sekä seuraamispaikanpitämisessä juoksukäännöksien aikana. Nyt voin kuitenkin olla ylpeä saavutetusta ensimmäisestä tuloksesta :)
Kuvat kisoista on ottanut Tiina Paananen.

Soraya on aloittanut hampaiden pudottelun. Nyt se alkaa näyttää jääkiekkoilijalta, kun edestä puuttuu suurin osa pikkunaskaleista. Sen hengitys haisee verelle (yllätysyllätys), ja puruvimma on todella suuri. Siinä on huonekalut ja omat varpaatkin vaarassa, kun Sorayan ikeniä alkaa kutittaa.
Soraya suoritti myös näyttelyvalmennuskurssinsa loppuun arvosanalla ERInomainen, ja tuloksena oli vielä pienten pentujen 1.sija loppuarvostelussa! On se vaan ihana tyttö kaikesta herjuuden väännöstään huolimatta ♥ 

Mitään uutta en ole Sorayan kanssa tehnyt, kertaillut vain opittuja asioita eri ympäristöissä ja vahvistanut opittua. Toisten koirien ja ihmisten ohittamista olemme kovasti harjoitelleet lenkillä, missä tietenkin pidän noin nuorta koiranpentua vapaana (ihan lakipykälien puitteissa, ähäkutti!).
Toisaalta, aikuisetkin kooikkerit ovat minulle irti aina kuin se on vain mahdollista ja turvallista. Onneksi asumme järven vieressä, sillä järven rantaa pitkin kulkeva hiekkatie (2-3km pitkä) on turvallinen paikka pitää koiria vapaana. Monesti lenkkeilijät ovatkin ihastelleet, kuinka tottelevaisia koiria minulla on. Toden totta, minä kun olen kouluttanut niille sellaiset asiat käskystä kuin luoksetulo, odottaminen, ohittaminen (käsky on 'reunaan') ja vierellä(kulkeminen). Kyllähän koulutettujen koirien kanssa on miellyttävää liikkua missä vain, olivatpa ne sitten hihnassa tai vapaana.
Tähän sitä pyritään Sorayankin kanssa hitaasti mutta varmasti!

Yli puoli vuotta taukoa

Aurinko kävi agilitykisoissa elokuussa 2015, ja sai siistin tuplanollan. Sen jälkeen alkoivatkin juoksut, joista Auri astutettiin onnistuneesti - sen seurauksena isänpäivänä syntyi 8 kooikerhondjepentua.
Sain Aurin takaisin kasvattajan luota jouluna, ja tammikuun toisella viikolla aloitimme taas agilityn, joka sisälsi lähinnä hyppytekniikkaa, sekä hyvin helppoa sekä maltillista esteiden kertaamista. Ratatreeniä olemme tehneet nyt 2 kuukauden aikana tasan kolmesti, muutoin agiliito on sisältänyt vain 3-6 estettä, joissa olen muistutellut Aurille mieleen tutuimpia ohjauskuvioita. Sama treenimäärä on tietysti koskenut myös Siriusta, tosin Sirius jäi lomalle treeneistä vasta marraskuussa.

Nyt sitten päätin ilmoittaa Aurinkoisen agilitykisoihin Jyväskylään peräti kolmelle radalle. Koiran nopeus ei ole kadonnut mihinkään äitiysloman aikana, eikä into tehdä. Minä olen edelleen myöhässä ohjauskuvioideni kanssa, enkä luota Aurinkoiseen kisoissa täysin, vaikka treeneissä esimerkiksi kepit sujuvat itsenäisesti erittäin hyvin. Kaikki tämä tuli huomattua kisoissa.
Myös ratatreenin puute näkyi, minulta hajosi välillä pakka käsiin tai olin liian myöhässä, jolloin Aurinko teki omia ratkaisujaan. Osaan ohjata Siriusta paremmin kuin Aurinkoa, mutta olen myös harjoitellut Siriuksen kanssa enemmän. 
Tuloksina kotiin viemiksi 2x HYL, mutta myös puhdas 0-tulos hyppyradalta!

Ensimmäinen hylkäys tuli siitä, että Aurinko päätti lähteä tervehtimään keppien aloituspään lähellä seisovaa tuomaria. Se ei haukkunut eikä pörhistellyt (kuten on tehnyt aikaisemmin), vaan meni tuomarin luokse, hyppäsi vasten, haisteli ja heilutti häntäänsä, palaten sitten minun luokseni tekemään keppejä. Minulta meni ajatukset aivan sekaisin, joten Aurinko sujahti keppien jälkeen putken väärään päähän. Toinen hylkäys oli täysin minun mokani; olin valssissa todella pahasti myöhässä, jolloin Aurinko luki ohjaukseni väärin ja meni putken väärään päähän.
Yksi nollatulos sentään, sijoituksella 4. ja etenemä oli 4,66m/s. Kovempaakin olisi päässyt, jos vain minä olisin kertonut ajoissa mitä tehdä ja näin ollen myös kaarrokset olisivat olleet pienempiä. Ei huonompi suoritus kuitenkaan äitikoiralta, jonka pennut ovat tällä hetkellä 4kk vanhoja.
Tuomarina toimi Hilpi Yli-Jaskari, joka saa kiitoksen siitä, että radan linjat olivat koiralle melko luontevia eivätkä rangalle erityisen rasittavia, vaikka hyllyjä tulikin (niin minulle kuin monille muillekin).

Sunnuntaina kävin Sorayan kanssa katsomassa maxi3-ratoja, ja Soraya pääsi taas kuuntelemaan ääniä samaan kaikuvaan halliin, jossa se oli myös kuukausi sitten. Alkuun Sorayaa vähän jännitti, namit maistuivat kyllä, mutta se kuunteli kovasti kaikkia ääniä ja piti häntänsä alhaalla. Parin minuutin jälkeen se lakkasi välittämästä kaiuttimista kaikuvista kuulutuksista sekä koirien haukunnasta ja rähinästä, nosti häntänsä ylös ja alkoi leikkimään lelullaan.
Soraya oli kauniisti vieraiden ihmisten sylissä, leikki heidän kanssaan ja söi kaikki sille tarjotut herkut (yllätysyllätys). Se seurasi välillä silmä kovana radalla eteneviä koiria, erityisesti putkeen meno aiheutti sylissä rimpuilua, mutta ei sentään saanut mitään äänitehosteita aikaiseksi.

Koirilla on myös käynyt koirahieroja täällä kotona, ja seuraava aika onkin viikon päästä. Kaikki kolme aikuista koiraamme pääsivät kyseisen valmistuvan koirahierojan projektikoiriksi, joten vielä on ainakin pari hierontaa edessä. Soraya saa lähinnä tottua vieraan ihmisen kosketukseen ja sivelyyn, mitään varsinaista hierontaa ei näin nuorelle pennulle tehdä.
Aurinko oli koiristamme yllättäen parhaimmassa kunnossa, hieroja kehuikin erityisesti Aurin vatsalihaksia, jotka olivat kuulemma erinomaisessa kunnossa. Liekö Auri tehnyt salaa jotakin vatsalihastreeniä jo pentuja imettäessään.
Siriuksella on jäykkyyttä selässä sekä murtuneessa jalassa, mikä ei tullut yllätyksenä. Mitään pahoja triggereitä ei ainakaan vielä löytynyt, ja ikäisekseen Siriuksella on erittäin hyvä lihaskunto. Tietenkään lihakset eivät ole enää pyöreät ja muhkeat (kehonrakentaja) niin kuin nuorempana, vaan enemmänkin pitkät ja solakat (kuten uimarilla).

Africa-whippet oli kaikista surkeimmassa kunnossa. Etuosa sillä oli suht hyvä ja vetreä, mitään muuta hyvää sanottavaa ei sitten lihaksistosta ollutkaan. Onhan Africalla ihan kohtalainen lihaskunto (kesäisin se on aina parempi), mutta jäykkyttää sekä kipupisteitä löytyi kaikkialta. Hieroja suositteli kuvauttamaan African luuston, jotta tiedettäisiin onko sillä jotakin rakenteellista vikaa. African kanssa ei siis nyt tehdä yhtään agilitya, ennen kuin tiedetään tarkemmin, mistä on kyse.

Minä itsehän en siis kotihiero Africaa, koska se ei rentoudu minun käsittelyssäni ikinä. Eikä myöskään vieraiden ihmisten käsittelyssä. Pasi taas ei osaa hieroa koiria, mutta olen kyllä opettanut Pasin venyttelemään Africaa. Sekin on tyhjää parempi.

Näillä taas jatketaan. Toiveena olisi saada koirille myös uintiaika läheiseen koirauimalaan, mutta saa nähdä milloin siellä olisi tilaa. Soraya olisi mukava tutustuttaa uimisen saloihin ennen kesää, kun taas Aurinko ja Sirius saisivat vähän erilaista lihastreeniä lämpimässä vedessä.
Sitä ennen on vain tyydyttävä jumppapalloon, tasapainolautaan ja -tyynyyn sekä tietysti vapaana lenkkeilyyn, joka muuten on koirista ehkä paras hetki koko päivästä.