sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuu takana

Laitoin molemmat aikuiset kooikkerit dieetille. Aurinkoisella paino lähenteli 13 kiloa, kun taas Siriuksen paino oli lähellä 12kg. Nyt ne ovat saaneet kaksi viikkoa vähemmän ruokaa ja onneksi myös vähän enemmän liikuntaa, kun paukkupakkaset eivät enää vaivaa.
Pakkasten sijaan täällä on satanut lunta, räntää, jäätä ja vettä. Kadut ovat kuin luistinrata ja hangen pinta repii tassut auki, koska se ei kannata edes koiraa. Lenkkeily on enemmänkin hiipimistä kuin kävelyä, vaikka minulla onkin nastakengät tällaisten kelien varalle.

Viime viikolla minulla on joka päivä ollut vähintään yksi koira töissä mukana, parhaimpana päivänä kaikki neljä. Olen treenannut niiden kanssa rallytokoa sekä vähän agilitya - joskin whippetin kanssa en ole tehnyt mitään sitten syksyn, vaan olen siirtänyt sen koulutusvastuun Pasille. Saa nähdä, teenkö kevään tullessa sen kanssa agilitya vai keskitynkö ainoastaan kooikkereihini.
Agilityssa olemme tehneet keppejä, A:n kontaktia, hyppytekniikka ja helppoja ohjauskuvioita matalilla hypyillä Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa. Soraya on lähinnä haistellut esteitä ja ihmetellyt, kun toiset koirat agiliitävät. Mikäli minä teen jotakin toisen koiran kanssa, Soraya kiljuu häkissään kuin syötävä. Se haluaa myös tekemään jotakin, vaikka ei edes osaa oikeastaan mitään.
Sorayan kanssa olemme harjoitelleet (näyttely)hihnassa kulkemista sekä näyttelyseisontaa pöydällä. Aloitan Sorayan kanssa näyttelykurssin ensi viikolla, mikä tekee pikkupiraijalle varmasti hyvää. Siellä on hälinää, vieraita ihmisiä ja koiria, outoja pintoja ja kuitenkin Sorayan pitäisi pystyä keskittymään minuun. Saa nähdä kuinka meidän käy.

Soraya täyttää tänään 3 kuukautta. Painoa on tullut meillä ollessamme pennulle lisää yhteensä 3kg, viikossa 300-600g eli ihan normaalia vauhtia. Soraya 12vk vanhana on täsmälleen samankokoinen kuin Aurinko 12-viikkoisena: 29cm ja 5,4kg.
Jännityksellä odotan, kasvaako Soraya yhtä isoksi kuin Aurinko vai kuinka tässä käy. Ainakin Hiisi-isä on Aurinkoa hieman pienempi, joten pennuista voisi kuvitella tulevan aavistuksen Aurinkoa pienempiä. Geenien maailma on kuitenkin ihmeellinen, eikä koskaan tiedä, mitkä geenit ovat pennuissa päässeet valloilleen.

Kisojakin olen jo kooikkereille katsellut sekä Sorayalle näyttelyitä, mutta mihinkään en ole vielä ilmoittautunut. Jotenkin tuntuu, että 4 kuukauden tauon jälkeen kooikkerit eivät ole valmiita kisoihin, ja minä vielä vähemmän.
Virallisiin näyttelyihin pääsen Sorayan kanssa vasta elokuussa, joten kiire ei sinänsä ole. Mätsäreissä olisi kuitenkin mukava päästä käymään jo ennen alustavasti suunniteltuja pentunäyttelyitä. Muiden lajien tavoitteellinen treenaaminen aloitetaan todennäköisesti ensi vuonna, tänä vuonna lähinnä totutellaan erilaisiin paikkoihin, ääniin ja asioihin, sekä harjoitellaan lähinnä käytöstapoja.
Koiran kanssa tulee kuitenkin elettyä arkea melkein 90% ajasta, kun taas kisat ja treenaaminen vievät vain 10%. Kun arkielämä on mukavaa, voi paremmilla mielin keskittyä varsinaisiin koiraharrastuksiin.


tiistai 26. tammikuuta 2016

Kurjaa ja kylmää

Paukkupakkasilla ei tullut paljon koiria lenkitettyä. Joka päivä kävin kävelemässä niiden kanssa 15-20min niin, että koirat saivat olla koko matkan irti ja määrätä itse vauhdin.
Päätäni pudistellen luin joidenkin ihmisten sosiaalisen median päivityksiä siitä, kuinka heidän koiransa ulkoilevat -30'c pakkasilla yli tunnin lenkkejä, eikä koiralla ole mitään päällä (tai ehkä juuri ne tossut, jotka eivät lämmitä lihaksia vaan estävät ainoastaan anturoita "jäätymästä").

On olemassa koirarotuja, jotka kestävät kovaakin pakkasta. Mutta suurempi osa koiraroduista ei kestä pakkasta - ei ainakaan sellaista pakkasta joka saa omistajankin vetämään turkishaalarin päälleen, rukkaset käsiinsä ja kulkemaan ihmisten ilmoilla michelinukon näköisenä.
Kooikerhondje ei kuulu niihin rotuihin, jotka kestävät kovaa pakkasta - whippet vielä vähemmän. Vaikka kooikkereilla on aluskarva, se ei tarkoita etteikö koira kärsisi kylmästä ja tarvitsisi lämmikettä ylleen Suomen talveen. Lisäksi pukemalla koiraa vältytään yllättävän monilta lihasperäisiltä ongelmilta.
Voin myös keuhkokuumeen sairastaneena ja siitä arpeutuman toiseen keuhkooni saaneena sanoa, että yli -15'c pakkanen käy keuhkoihin. Saman se tekee myös koirille. Erityisesti hengästymistä tulisi välttää, ja harvoin koirat kireällä pakkasella juoksevatkaan täysillä mikäli saavat itse valita.

Kovimmilla pakkasilla kooikkereilla oli päällään villapaidat, toppamanttelit sekä pipot (säärystimet). Siriuksella oli murtuneessa jalassaan kaksi kyynärpäähän ulottuvaa tossua sekä BoT-pinteli. Silti kooikkereilleni oli tulla kylmä, mikäli lenkitys venyi yli 20 minuutin, ja ne kulkivat kolmella jalalla, vaihtaen ilmassa olevaa jalkaa. Mikäli jouduimme pysähtymään hetkeksi syystä tai toisesta, ne alkoivat täristä ja tutista, nousivat minua vasten ja Sirius jopa itki hiljaa.
Onneksi TT:n halli on lämmin, ja pystyin ottamaan koiria sinne mukaan toisinaan. Siellä ne saivat juosta, leikkiä ja vähän treenatakin. Myös olohuoneessamme oleva jumppapallo oli kovassa käytössä, ja pahimpien pakkasten aikaan tehtiin temppuja aktivoimiseksi.
Koirien kunto on laskenut varmasti parissa viikossa, samoin kuin minunkin. Jospa nyt ei enää tulisi yli -15'c pakkasia, että voimme lenkkeillä normaalisti.

Sorayan kanssa ei siis ole pystytty käymään oikein missään kaksi viikkoa kestäneen ripulin ja kovien pakkasten takia. Kaksi viikkoa hyvää sosiaalistamiskautta on mennyt harakoille. Ja sen huomaa.
Soraya hätkähtää vieraiden koirien haukuntaa, se suhtautuu epäilevästi ihmisiin jotka ovat pukeutuneet huppuun/isoon pipoon/tummiin laseihin/puolet naamasta peittävään huiviin, ja sitä epäilyttää kulkea läheltä (ohittaa) vieraita koiria.
Olen itse yrittänyt pukeutua vaikka mihin vaatteisiin, eikä Soraya välitä mistään, mitä minulla on päälläni. Mutta vierailla ihmisillä erikoiset asusteet ovat jännittäviä.
Soraya inisee, laskee häntänsä alas ja vetää korviaan taaksepäin. Se tuijottaa epäilyksensä kohdetta, yrittää kiertää sen kaukaa. Onneksi Soraya on ahne. Olen lahjonut sitä tutustumaan oudosti pukeutuneisiin ihmisiin nameilla, vienyt sen tyynesti pelottavan asian (kuten jätelava) luokse ja heitellyt nameja maahan. Kun Soraya tajuaa, että vierailta ihmisiltä saakin herkkuja, se unohtaa epävarmuutensa samantien. Yleensä jännittävät asiat unohtuvat myös, kun sen vierestä on syöty muutama nami.
Ohittaminen on sen sijaan vielä haastavaa. Soraya jää seisomaan, tuijottaa ja inisee, mikäli vieras koira reagoi Sorayaan haukkumalla tai murisemalla. Hiljaisten, rauhallisten koirien ohitus sujuu jo paremmin.

Sisätiloissa sen sijaan, olipa kyseessä sitten oma koti tai uusi, vieras ympäristö, hyvin harvat asiat pelottavat pikku-piraijaa. Soraya muun muassa päätti että 20kg tyhjä perunasäkki on hyvä leikkipaikka - ja tuleepahan harjoiteltua samalla pussia agilitya ajatellen.

Olen nyt kahtena päivänä pitänyt Sorayaa Aurinko-emonsa kanssa samassa häkissä hallilla, kun kurssilaiseni treenaavat agilitya. Siinä koirat haukkuvat, juoksevat ja joskus kuumuessaan jopa rähisevät toisilleen. Soraya pääsee seuraamaan erilaisia tilanteita turvallisesti metallihäkistä, emonsa vieressä. Toisinaan pentu myös nukahtaa häkkiin, eikä lotkauta korvaansa koko agilitykurssille.
TT:n hallissa Soraya malttoi keskittyä minuun ja osaamiensa temppujen tekemiseen, vaikka samassa pienessä tilassa oli 5 vierasta, äänekästä koiraa. Astuttuaan pikkukentälle, Soraya laski häntäsä alas ja epäröi, katsoi muita koiria mutta tuli mukanani. Tajuttuaan, että minulla on nameja, vieraat koirat unohtuivat eikä Soraya enää välittänyt niistä.

Tällä viikolla aion ottaa Sorayan parina päivänä töihin ja viedä pennun myös kaupungin keskustaan, kun sääkin on lämpimämpi (ja mikäli ei sada jäähilettä/vettä taivaan täydeltä!). Sisätiloihin kun emme keskustassa pääse, mutta onneksi lämpötilan ollessa vain -2'c, Sorayakin pärjää ulkona pienen hetken toppatakki päällään.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Vatsataudissa

Soraya teki ensimmäisen todella löysän ulosteen uuden vuoden aattona. Ajattelin sen johtuvan jostakin uudesta ruoasta, mitä Sorayalle oli annettu. Ripulointi kuitenkin jatkui. Ostin maitohappobakteerijauhetta, keitin riisiä ja tarjosin sitä raejuuston sekä piimän kanssa.
Parin päivän päästä vatsa olikin hieman parempi. Mutta viikko sitten ripulointi alkoi taas. Ulosteessa oli limaa ja muutama pisara kirkasta verta. Tiistaina vein Sorayan eläinlääkäriin.

Yleisvoinniltaan Soraya vaiktti olevan erinomaisen pirteä. Vatsa oli pehmeä ja aristamaton, ihopoimun palautumisaika ja limakalvot normaalit. Lähdetään hoitamaan ripulia oireen mukaisesti. --

Kaksi päivää Soraya söi eläinlääkärin ohjeen mukaan, lisäksi annoin Canikuria ja maitohappobakteeria. Uloste ei muuttunut juuri mitenkään.
Torstaina soitin eläinlääkäriin, ja sain puhelinsoitolla antibiootit sekä kaoliini-pektiiniä. Nyt Soraya on lääkityksellä neljättä päivää. Eilen kakka oli taas todella löysää, tänään aamu-uloste oli melkein normaalia. Kaoliini-pektiiniä tulee antaa enää vain tänään, ab-kuuri jatkuu aina sunnuntaihin asti.

Soraya on pirteä. Normaali, oma itsensä. Se leikkii, juo ja syö, kiljuu joka kerta kun sille alkaa laittaa ruokaa kuppiin. Eli nälkä on. Pissaa riittää, sitä tulee niin ulos, paperille, lattialle kuin matollekin. Kuivunut pentu ei siis ainakaan ole.
Leikki kelpaa aina, yleensä joko minä tai Aurinko-emo leikittää Sorayaa.


Aluksi tauti vaikutti tarttuvalta. Vietin joulun vanhempieni luona, jossa oli myös toinen siskoni. Siskoni kaksi koiraa ripuloivat 2-3 päivää. Africa ripuloi pari päivää. Sitten aloitti Soraya edelleen kestävän ripuloinnin. Aurinko oksensi ja ripuloi yhtenä päivänä. Haades-veli kävi leikkimässä meillä, ja se ripuloi pari päivää. Hiisi-isä oksensi yhden päivän.
Nyt tautia hoidetaan suolistotulehduksena. Ainakin paksusuolessa on tulehdus, todennäköisesti myös ohutsuolessa. Peräsuoli on ärtynyt pitkään kestäneestä löysästä ulosteesta.
Yritän olla ahdistumatta ja ajattelematta pahinta. Tuijotan Sorayaa herkeämättä, tutkin sen yleisvointia päivittäin ja puristan sen itseäni vasten. Tästä hyvästä Soraya puree minua usein korvaan tai sormeen. "Hittoakos siinä halailet, minä haluan juosta!"

Kovien pakkasten ja ripuloinnin takia emme ole juurikaan ulkoilleet, mutta olemme opetelleet temppuja sisällä. Se tuntuu rauhoittavan vilkasta Sorayaa. Olen myös opettanut pennulle naksuttimen, joka minun mielestäni helpottaa kouluttamista huomattavasti.
Myös Aurinko ja Sirius on treenailleet sisällä rallytokojuttuja. Aurinkoisesta huomaa, että se on ollut 3 kuukautta tekemättä juurikaan mitään; akka juoksee suorastaan seinälle, kun tajuaa että nyt on sen vuoro treenata! Liikkeet meinaavat mennä yleiseksi sähläykseksi ja namit väärään kurkkuun, mutta halu tehdä on kova. Ehkäpä kohta voisin ilmoittaa Aurin rallytokokisoihin.

Nyt vaan pidän sormet ja varpaat ristissä, että Soraya paranee pian. On inhottavaa, pelottavaa ja ahdistaa, kun koiranpentu ei ole täysin terve.


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Aurinkoinen on jo 5-vuotias, hälle hurrataan juhlan kunniaks...!

Oma rakas Aurinkoni täytti lauantaina 9.tammikuuta jo 5 vuotta. Aurinko on nyt niin sanotusti parhaassa iässään
Saa nähdä, mitä tämä ikävuosi tuo tullessaan, kun 4-vuotiaana Aurinko ehti tehdä kaikenlaista (muun muassa 8 pentua!) ja saavuttaa monta sellaista asiaa, mitä en olisi uskonutkaan.

Sylin täydeltä onnea, maailman rakkain ja ihanin Aurinko