maanantai 28. syyskuuta 2015

Rauhallinen viikonloppu

Omassa metsässä on hyvä olla. Vaikka eihän se vielä minun omani ole, mutta 20 hehtaaria sekametsää on luvassa joskus hamassa tulevaisuudessa vuosikymmenien päästä. 

Kävin äitini ja kooikkereiden kanssa poimimassa puolukoita mäntyjen juurilta, koko metsänpohja oli punaisenaan. Sen reissun jälkeen kooikkereiden vatsat olivat täynnä puolukoita, niiden leuat ja jalat olivat värjäytyneet punaisiksi.
Sammalikosta löytyi tuoreita hirven jälkiä, joita Aurinko ja Sirius haistelivat innoissaan. Aurinko lähti jopa jäljestämään, mutta tuli kutsusta takaisin. Lentoon lehahtavat metsäkanalinnut saivat molemmat kooikkerit säntäämään hiekkatieltä metsikköön, ihan kuin lentävät linnut saisi juoksemalla kiinni. Jokin pieni ääni sanoo molempien koohottimien päässä, että lintu pitäisi noutaa - olipa se vedessä tai ei.

Africa ei ollut marjaretkillä mukana, koska sitä ei voi pitää huoletta irti edes metsässä. Se tulee luokse kutsuttaessa, mutta lähtee todella herkästi minkä tahansa juoksevan perään. Lisäksi Africa ei pysyttele näköetäisyydellä kuten kooikkerit, vaan se lähtee helposti omille teilleen eikä "pidä yhteyttä". Hollantilaiset spanielini sen sijaan käyvät vähintään muutaman minuutin välein tökkäämässä ihmistä jalkaan tai käteen, tulevat suorastaan iholle ja ilmoittavat: "Olen tässä, ja menen nyt taas tuonne toisaalle."

Lenkkeilyn ja metsässä samoilun lisäksi tietysti saunottiin, sekä perjantaina että lauantaina. Kooikkerit osallistuivat innolla saunan lämmitykseen, puusaunassa ne olivat kirsu edellä kiukaassa kun laitoin puita uuniin, ja sähkösaunassa ne kiipesivät lauteille ennen kuin ehdin edes laittaa saunaa lämpiämään.

Aurinko ja Sirius tosin joutuivat lauantaina pesulle itsekin; ne olivat niin puolukassa ja mudassa (koska ojan pohjalla on kiva juosta), että shampoota meni reilusti.

Viikolla harjoiteltiin flyball-boksia. Vieläkään voima, jolla kooikkerit iskevät tassunsa boksiin, ei ole välttämättä tarpeeksi kova, mutta nyt sentään molemmat länttäävät käpälänsä reilusti boksin päälle. Pallo saa luultavasti lisää voimaa ja vauhtia suoritukseen, nyt olen nimittäin käyttänyt vain naksutinta ja nameja.

Eläintenpäivä on sunnuntaina 4. lokakuuta, josta alkaa eläinten viikko. Tarkoituksena on osallistua ainakin kooikkereiden kanssa sunnuntaina KSESYn järjestämään kulkueeseen sekä tapahtumaan. Africakin pääsee ehkä mukaan mikäli Pasi lähtee seuraksi, koska tapahtumassa on myös mukana hevosia, joihin Africa suhtautuu pelonsekaisella riemuhepulilla. Yritä siinä nyt nauttia päivästä, jos yksi koira perseilee ja riehuu hihnassa, kun kaksi käyttäytyy rauhallisesti ja kauniisti.
Torstaina on tosiaan vielä luvassa koiralajien esittelyä Jyväskylän normaalikoululla, saa nähdä kuinka selviydyn siitä päivästä, kun ensin vietän 6 tuntia koululla ja sitten vielä 4 tuntia illalla töissä. Onneksi perjantai on vapaapäivä!




perjantai 18. syyskuuta 2015

Onni on...

Onni on koirille jotakin erilaista kuin ihmiselle. Minä uskon, että koiratkin kokevat onnea. Kenties vähemmän abstrakteista ja enemmän konkreettisista asioista kuin ihmiset, mutta tunne on jokatapauksessa samanlainen.

Olin kouluttamassa tokoa kolmena peräkkäisenä päivänä (pe-su) OnniDogissa, joka järjestetään vuosittain Himoksen rinteillä.
Ensinnäkin, en ole aamuihmisiä, enkä todellakaan mikään aamuvirkku. Aikaiset herätykset ovat minusta yksi kamalimmista asioista, mitä tavalliseen arkeen voi kuulua. Aikaisella herätyksellä tarkoitan sitä, että minun noustava ennen aamukahdeksaa. Mikäli saan valita, nukun yhdeksään enkä sovi mitään menoa ennen klo 11. Toisinaan se on mahdollista, mikä on minulle luksusta - valitettavasti viime viikonloppuna se ei ollut mahdollista, vaan minun piti olla tien päällä jo aamukahdeksalta.
Toisekseen, en ole myöskään tokoihminen. Inhoan sitä pilkuviilaamista, millintarkkaa työskentelyä, ja armeijamaista tyyliä. Minusta jo se on liikaa, ettei koiraa saa kehua liikkeen aikana, mutta että ei myöskään liikkeiden välissä: Liikesuoritusten jälkeen on hillitty kiittäminen (esim. lyhyt sanallinen kiitos tai muutama kevyt taputus) sallittu (tokon koeohje, 2015). 

Tokossa koiran viretilan pitää olla juuri oikeanlainen, liikkeet täytyy osata ketjuttaa koiran mielentilaa sekä viettejä hyväksikäyttäen ja koko koesuoritus täytyy osata rakentaa oikein, että koira edes suoriutuu tokokokeesta ja saa tuloksia. Tämä on erityisen tärkeää varsinkin voittaja- ja EVL-luokissa.
Tässä vaiheessa voin myös kertoa, että inhoan sanoja VIRE ja VIETTI. Niiden ajatteleminenkin saa niskakarvat nousemaan pystyyn. Näissä kahdessa sanassa on minulle todella negatiivinen, jopa väkivaltainen kaiku.

Toko on vaan minusta todella tylsä laji. Osaan kouluttaa suurimman osan tokoon tarvittavista liikkeistä ja saan koiran tekemään vaaditut tehtävät iloisesti. En kuitenkaan ole hiljaa suorituksen ajan, kehun koiraani ja palkkaan sen reilusti jokaisen tehtävän jälkeen. En osaa rakentaa sitä "oikeanlaista" kisasuoritusta, jossa koira tottelee erinomaisesti 10-20min ajan ilman, että se saa siitä nameja, lelua, rapsutuksia tai edes kunnollista suullista kehua.

Kuitenkin koulutukseni menivät ihan hyvin, jotkut tokolaisistani olivat käyneet erikseen kehumassa koulutuksiani OnniDogin järjestäjille. Mukavaahan se on saada positiivista palautetta, erityisesti lajista jossa en ole kouluttajana omimmillani, mutta en aio jatkossa suostua kouluttamaan tokoa kuin ALO- ja AVO-luokkien tasolla. Niiden kisasuoritusten rakentamiseen minun taitoni varmasti riittävät.

Sirius oli minulla mukana OnniDog -tapahtumassa, ja päästiin kokeilemaan meille uusia lajeja: doboa, HTM-koiratanssia sekä freestyle frisbeetä.
Doboilua olen harrastellut kotona tavallisen jumppapallon kanssa, mutta dobopallo on koiralle huomattavasti armollisempi - omistajan jalkalihakset tosin joutuvat töihin, kun palloa joutuu pitelemään paikoillaan. Meille doboilu on helppoa hommaa, vaikka seuraavana päivänä ainakin minä tiesin doboilleeni kun nivuset olivat jumissa.

HTM-koiratanssi (heelwork to music) tarkoittaa, että koira seuraa musiikin tahdissa omistajansa liikkeitä. Seuraamispaikkoja on viisi ja seuraamisuuntia on kaksikymmentä. Lisäksi tietysti tempon vaihtelut sekä siirtymiset seuraamisasennosta toiseen tuovat vaihtelua esitykseen. Tämä kokeilu antoi minulle ideoita rallytokon sekä koiran kropan hallinnan suhteen,
Freestyle frisbee sen sijaan sai sekä minut että Siriuksen syttymään. Hauska laji, jossa voi panostaa joko pituusheittoihin tai tarkkuusheittohin temppujen kautta. Meille sopii ehdottomasti paremmin temppuja vaativat heitot, tosin näin ensimmäisellä kerralla tarkoitus oli vain saada koira innostumaan frisbeestä (onnistui), ehkä ottamaan siitä kiinni (onnistui) ja ottamaan todella helppoja koppeja (onnistui). Tätä lajia alan harjoittelemaan ainakin Siriuksen kanssa, ja eiköhän Aurinkokin saada frisbeestä innostumaan. Nyt minun on vain hankittava pari pehmeämpää, koirille tarkoitettua frisbeetä, että pääsen harrastuksessa alkuun.




 
Koska Sirius oli minun kanssani koko viikonlopun, kävin Aurinkoisen kanssa kahdestaan lenkeillä. Haisteltiin kukkia ja lehtiä, katseltiin maisemia ja nautittiin lämpimästä auringonpaisteesta, kun se aurinko kerrankin paistoi!
Lisäksi Aurin juoksut ovat vihdoin aivan lopuillaan, joten voin lenkittää koirat yhtä aikaa, Aurinko voi olla sisällä ilman housuja eikä koiria tarvitse enää eristää toisistaan porteilla. Auri oli aivan mahdoton 13 päivän ajan, jolloin se vain tarjosi itseään jokaiselle koiralle ja suorastaan vainosi Siriusta sekä Africaa. Aurinko ulvoi uroksen tuskaansa, merkkasi jokaisen heinänkorren lenkillä ja ilahtui jokaisesta vastaantulevasta koirasta. Onneksi ruoka sentään maistui ja mamman syliin piti päästä joka ilta, mielellään vähintään puoleksi tunniksi. Hellyydenkaipuu oli kova




Eilen sain lainakin flyball-boksin töistä ja alan työstämään laatikkoon koskettamista kotona. Molemmat kooikkerit ovat vähän liian hellävaraisia laatikon kanssa, eikä pallo aina singahda kunnolla pois boksista, jonka jälkeen kooikkerit yrittävät nyhtää tennispalloa pois kolostaan etuhampaillaan. Siinä menee hetki jos toinenkin, ennen kuin pallo saadaan tuolla tekniikalla boksista pois.

Vielä viikko ja sitten pääsen taas Savon marjametsiin hermolomalle.
Ja jouluun on enää 97 päivää

tiistai 8. syyskuuta 2015

Wake me up when september ends - or rather when spring comes

Ei mene hyvin, ei.

Kävin Siriuksen kanssa viikonloppuna JATilla agilitykisoissa kahdella radalla, tuloksena tuplahylly. Ensimmäisellä radalla minä ohjasin Siriuksen suoraan putken väärään päähän, suorastaan hävettävä virhe. Toisella radalla juostiinkin sitten lujaa, jolloin hukkasin Siriuksen puoleksi sekunniksi ja koira hyppäsi esteen väärältä puolelta. Mutta ainakin oli hauskaa, erityisesti toisella radalla kun Siriuskin innostui haukkumaan minulle esteitä tehdessään ja kontaktit olivat hienot!
Tuomarina toimi Ritva Herrala, radat olivat mukavan juostavia eivätkä mitenkään kammottavan vaikeita. Sen päivän hylkäykset johtuivat täysin minusta ja omista sekoamisistani, ajatukset eivät tuntuneet pysyvän mitenkään kasassa. Aion kyllä mennä uudestaankin Herralan radoille, jos vaikka seuraavalla kerralla saataisiin nollia ja Aurinkokin pääsisi kokeilemaan kyseisen tuomarin ratoja.

Aurinko oli ilmoitettu myös JATin kisoihin kaikille kolmelle radalle, mutta akka aloitti juoksut viikkoa ennen kisapäivää. Osasin kyllä odottaakin kiimaa, Aurin juoksuväli on 8kk ja edelliset juoksut olivat vuoden vaihteessa. Silti ärsytti, olisin halunnut kisata Aurinkoisen kanssa, mutta turha minun on viedä kisoihin narttua, joka on kiinnostuneempi toisista koirista kuin mistään muusta.
Tälläkin hetkellä punapöksy-Aurinko on eristettynä Siriuksesta ja Africasta portilla, koska se ei jätä muita koiria rauhaan. Aurinko tyrkyttää itseään, kutsuu leikkiin, ulvoo, kääntää häntäänsä ja seisoo kuin sahapukki. Sirius kyllä tajuaa, mitä pitäisi tehdä ja olisi innokas astumaan. Africa sen sijaan ei oikein tajua, mistä on kyse, ja Aurinko päättää aina näyttää Africalle mallia. Eli parempi pitää koirat erillään, että Sirius ja Africa saavat olla rauhassa pikku luntun kosioyrityksiltä.


Sain myös huonoja uutisia taloudellisesti, mikä taas hidastaa opiskelujani. Minun on pyydettävä enemmän työtunteja (ja toivottava, että saan niitä) sekä haettava aktiivisesti opettajan sijaisuuksia, että pärjään taloudellisesti. Mitä enemmän teen töitä, sitä vähemmän jaksan opiskella. Todennäköisesti en siis valmistu jouluksi, kuten olin suunnitellut, vaan valmistuminen jää ensi kevääseen.
Onneksi minulla on sentään opinto-oikeutta heinäkuun 2016 loppuun asti. 


Lisäksi olen taas sairaana. TAAS. Flunssa jatkuu edelleen. Minulla on joko virus, tai poskiontelotulehdus ei ole vielä kolmen antibioottikuurinkaan jälkeen parantunut. Veriarvoni sentään alkavat olla normaaliarvojen sisällä. Liikkuminen on edelleen hieman vaivalloista, koska en saa kunnolla henkeä - kiitos täysin tukossa olevien poskionteloideni. Pää tuntuu olevan täynnä limaa, mutta mitään ei tule ulos.
Odotan innolla, mitä lääkärit seuraavaksi ehdottavat hoitokeinoksi. Höyryhengitys, nenäsumutteet ja nenäkannu ovat ihan yhtä tyhjän kanssa tässä tilanteessa.


Nyt lasken päiviä siihen, että pääsen taas Savoon rentoutumaan. Siskoni mukaan minusta onkin tullut marjahurja, eli ihminen joka viihtyy metsässä marjoja poimien vaikka tuntikausia. Nimesimme äitimme marjahurjaksi joitain vuosia sitten, mutta nähtävästi tämä titteli periytyy myös tyttärelle.
Toivottavasti pääsenkin poimimaan puolukoita seuraavalla Savoon suuntautuvalla viikonloppureissulla. Mustikoita onkin tullut poimittua jo useita sankollisia tänä kesänä, joten nyt syksyllä on sitten puolukoiden vuoro.

Kooikkerit pääsevät tietysti mukaan puolukkametsään, saa nähdä maistuvatko punaiset marjat niille yhtä hyvin suoraan varvuista kuin mustikat. Erityisesti Aurinko oli aivan innoissaan mustikkapuskista, se juoksi pitkin metsikköä kieli sinisenä ja mussutti marjoja. Sirius yritti syödä mustikat suoraan sankoista, mutta kieltojen jälkeen alistui popsimaan niitä varvuista. Taisi mukana mennä muutama lehtikin!