Jos mun kroppa pettää

...on se tämän helvetin taudin syytä. Että voi joskus ihmistä ottaa ankarasti otsalohkoon oma kroppa, kun se ei toimi kuten pitäisi.

Kävin siis tekemässä agilitya koko kolmen koiran lauman kanssa viime viikonloppuna.

Rata taisi olla tälle treenikerralle vääränlainen, koska minä en mitenkään ehtinyt Aurinkoisen kanssa tekemään oikein mitään. Siriuksenkin kanssa oli tulla parissa kohdassa kiire, ohjaukseni oli myöhässä ja minä seisoin keskellä koiran linjaa sekä mahdollisesti peitin koko näkyvyyden seuraavalle esteelle.

Lopulta minun oli annettava periksi ja otettava rata 5-6 esteen pätkissä, joka tietysti tarkoitti kooikkereille tiheää palkkaamista - mikä ei tainnut haitata niitä yhtään. Siltikään en meinannut pysyä varsinkaan Aurin vauhdissa, ohjasin huonosti koska olin myöhässä ja kiroilin kuuluvasti itselleni, kun en ehtinyt oikeaan paikkaan ohjaamaan.

Treeni 28.06.2015

Pahinta oli se, että reisilihakseni kramppasivat ja olin pyörtyä juostuani Aurinkoisen kanssa radan loppuosan. Korvissani humisi ja jyskytti, hengitys ei enää tuntunut kulkevan, minua oksetti ja maailma pyöri silmissä. Heittäydyn kentän keinonurmelle selälleni ja makasin aivan hiljaa muutaman minuutin. Se helpotti jonkin verran.
Missä vika? Nähtävästi poskiontelotulehdus ja flunssa ovat vetäneet minut 4 viikossa niin huonoon kuntoon, etten pystynyt juoksemaan radalla kunnolla. En ottanut ennen agilitytreenejä mitään avaavaa astmalääkettä, koska ajattelin etten tarvitse niitä enää; meidän normaalit 6-7km/h lenkimme menevät jo ongelmitta, enkä enää hengästy kiivetessäni portaita kolmanteen kerrokseen. Nähtävästi agility ilman kaiken-maailman-troppeja oli kuitenkin liikaa, koska päätäni särki koko seuraavan päivän, yskin jatkuvasti ja minua huimasi koko ajan, mikäli en istunut tai maannut paikoillani.

Onneksi Pasi oli minulla mukana, niin joku auttoi radan kokoamisessa ja purkamisessa. Lisäksi Pasi palkkasi kooikkereita sopivissa kohdissa niin, että minun ei tarvinnut pyörrytyksen jälkeen enää juosta.

Vaikka treeni ei mennytkään niinkuin olin suunnitellut, sain sentään harjoiteltua keppikulmia kooikkereiden kanssa niin, että joku toinen on palkkaamassa. Tosin Sirius karkasi namipalkalle kesken keppien! Sille saa heittää minkä tahansa lelun keppien loppuun vaikka silloin, kun Titiuu on suorittamassa keppejä eikä se karkaa välistä. Nähtävästi nakin pala on ahneelle kooikkerille aivan liian kova houkutus, mutta onneksi saatiin useampi onnistunut toistokin.

Aurinko haki erittäin kauniisti myös avoimen keppikulman, kun minä en vain seisonut sen edessä tai häirinnyt sitä! Heti kun jäin pari metriä Aurin taakse ja annoin käskyn "kepit-kepit", Aurinko haki oikean aloitusvälin itsenäisesti ja pujotteli vauhdikkaasti loppupalkalle. Ehkä minä joku päivä ihan oikeasti opin luottamaan tuohon koiraan ja sen taitoihin.

African kanssa on ollut todellisia ongelmia koiran motivaation ja ylipäätään koko koiran kanssa. En ymmärrä, mikä koko whippettiä vaivaa - se ei ole ollut oma itsensä sitten toukuun, kun asuimme vielä Joensuussa. Voiko muutto stressata koiraa niin paljon, että se oireilee pahasti vielä kuukaudenkin päästä? Sain African loppujen lopuksi tekemään sentään pussia, putkea ja hyppyjä jotakuinkin iloisesti ja jopa laukalla, muutoin se luimisteli, ravaili eikä suostunut leikkimään lelulla tai syömään nameja. Kuitenkin whippet juoksee mielellään ja leikkii kooikkereiden kanssa innoissaan päästessään ulkona irti, eli kyse tuskin on fyysisestä kivusta.

Hierottaessa sen etureidet, alaselkä sekä lantion alue olivat jumissa ja Africa pyrki pois otteesta takajalkojen venyteltäessä, mutta ontumista, virheasentoa seisoessa tai vinkunaa kokeiltaessa ei ole ilmennyt. Ainoastaan ravatessa huomaa takapotkun jäävän vähän vajaaksi, joka viestii kireistä lihaksista kropan takaosassa. Africa on tosiaan kipuherkkä, se kiljuu herkästi mikäli ihminen aiheuttaa sille epämukavuutta. Toinen koira sen sijaan saa purra vaikka korvan halki ilman äännähdystäkään, tästä on kokemusta...

Kooikkereissa ei pahempia jumeja ollut, molemmilla löytyi jotain kiristystä pitkistä selkälihaksista ja lantiolta. Aurinkoisella oli taas kyljet jumissa (liekö ihme, kun se vetää hihnassa aina toispuoleisesti, eli pyrkii nojaamaan vuoron perään joko oikealle tai vasemmalle), Siriuksella sen sijaan etureidet ja polven seutu. Hierottaessa huomasin myös sen, että punkkimyrkky on nähtävästi auttanut, koska litkun laittamisen jälkeen Siriuksessa on ollut kiinni vain yksi punkki ja Aurinkoisessa ei yhtään. Lisäksi "takapihan" (eli lähiniityn) juoksutreenit ovat tuottaneet tulosta, molemmat kooikkerit ovat saaneet vähän lisää lihaksia jo parissa viikossa!

Saa nähdä, millaiset lihakset saadaan tänä kesänä aikaiseksi niin koirille kuin omistajallekin. Ja kuinka minä jaksan juosta kooikkereiden kanssa agilityssa, kun oma keho antaa periksi ennenkuin pitäisi. Se jos mikä on v*ttumaista, kun terveys estää jonkin asian tekemisen. Varsinkin kun kyse on vain tavallisesta viruspohjaisesta flunssasta! Voin kertoa, että hermoja on tämän taudin kanssa jäljellä tasan yksi ja sekin hermo on erittäin kireällä.

Mutta eilen Jyväskylässä oli ensimmäistä kertaan yli +20'c tänä kesänä, eli parvekekausi on meilläkin vihdoin avattu!

Agilityn joukkue-SM

Agilityn joukkue-SM 2015, Oulu. Nyt on sekin koettu. Vaikka ei palkinnoille päästykään (sijoituksena 11./63, aika hyvin!), jäi käteen silti erittäin hyvä fiilis ja uusi kokemus - sekä pahentunut flunssa, ainakin yskimisen osalta ja lauantai-illaksi nousi vielä lämpöä, kun pääsin koirineni takaisin kotiin.
Vaikka minulla ja nähtävästi myös kooikkereilla oli hauskaa Oulussa, en tiedä, haluanko kisata SM-kisoissa yksilöradoilla ikinä. Epäilen sen verran kuitenkin omia taitoja ja ennen kaikkea omia hermojani, en niinkään koiriani, jotka toimivat juuri niin kuin niitä ohjataan. Saa nähdä miten käy, mutta ainakaan en yritä viime tipassa saada ensi keväänä nollia SM:iä varten. Nollat tulevat jos ovat tullakseen ja vasta niiden epätodennäköisen saamisen jälkeen mietin osallistumista uudestaan.

En kuitenkaan voi olla kuin ylpeä Siriuksen ja Aurin suorituksista, molemmat tekivät joukkueradalla aliaikanollat (♥) huolimatta siitä, että minä en jaksanut juosta ja yskin yskimästä päästyäni ratojen jälkeen, vaikka otin antibioottia, allergialääkettä, avaavaa astmalääkettä ja kipulääkettä. Onneksi ohjaaja saa käyttää vaikka mitä lääkkeitä ilman, että ne ovat dopingia.
Täytyy kyllä sanoa, että en olisi uskonut saavani nollatulosta molempien koirien kanssa, vaikka lähdinkin edes yhtä tulosta tekemään. Ajattelin Siriuksen olevan liian hidas ja Aurinkoisen hyllyttävän putkeen. Siriuksen kanssa tosin unohdin radan kesken kaiken, onneksi koira on kiltti ohjattava. Aurin kanssa varmistelin taas keppejä ja kontakteja vähän liikaa, missä kului aikaa. Nyt en sentään niin pahasti häirinnyt Aurinkoista kepeillä kuin viime kisoissa, mutta voisin silti ottaa reilusti lisää etu- ja välimatkaa ja antaa koiran keskittyä tekemiseen rauhassa.
Joukkuekaveri Tiina N. kuvasi ystävällisesti meidän ratamme, mukavaa saada konkreettisia muistoja itselleen talteen siitä päivästä:

Siriuksen joukkuerata
Aurinkoisen joukkuerata (HUOM. Video loppuu kesken, koska kuvaajalta loppui akku!)

PoKSin medijoukkue (c) Erja Härkönen

Oulun kisojen jälkeen kävin tekemässä kooikkereiden kanssa Taitavien Tassujen hallilla palauttavan treenin ennen omia koulutuksiani. Harjoittelin koohottimien kanssa erikseen keppikulmia ja keppien itsenäistä suorittamista niin, että palkka odottaa lopussa. Sirius kesti sen erinomaisesti, Aurinko ei, mutta sain sentään akallekin pari onnistunutta toistoa kuolleella palkalla, jee! Lopuksi tehtiin pari erilaista, lyhyttä vauhtirataa.

Vauhtitreeni x2 18.06.2015

Hypyt olivat 20cm joten kooikkerit pääsivät niistä yli helposti pelkällä laukkahypyllä - olisin käyttänyt ponnareita mikäli hallilla sellaisia olisi. Mitään ihmeellisiä ohjauksia rataharjoituksessa ei ollut, pari haltuunottoa takaakiertoon saamikseksi, eikä muuta. Aurinko irtoaa todella kauniisti putkiin ja kaukaa, jolloin minulla jää aikaa juosta edelle. Siriuksen kanssa ei sellaista kiirettä tulekaan, sillä se on Auria hitaampi ja irtoaa putkiin melkein yhtä kaukaa. Murisee vain mennessään, en tiedä että komentaako Titiuu minua vaiko purkaa patoutumiaan?
Varsinkin Aurinkoisesta tällainen helppo vauhtitreeni oli ihan superhauskaa, se kiljui juostessaan enkä mitenkään ollut ehtiä ohjaamaan takaakiertoihin, puhumattakaan edellä pysymisestä. Kiitokseksi riemukkaasta treenistä Aurinko halkaisi huuleni jälleen kerran iskemällä siihen päällään. Hetken ajan näin kirjaimellisesti tähtiä ja huuli turposikin kauniisti juhannusjuhlia varten - Aurinko ei tainnut edes huomata, että löi päänsä leukaani, jatkoi vain lelun kanssa ärisemistä.

Lisäksi olen alkanut harjoittelemaan flyballia molempien kooikkereiden kanssa. Treenaus on vasta aivan alussa, tällä hetkellä naksuttelen siitä, että koirat koskevat tassullaan flyball-koneeseen ja heitän pallon palkkioksi. Meillä on takana vasta 2x5min harjoituskertaa per koira, koska pääsen treenaamaan flyballia vain kerran viikossa.  Ehkä pitäisi hankkia flyball-kone kotiinkin, että olohuoneen matot olisivat varmasti rutussa ja laminaattilattia saisi tuta kooikkereiden revitellessä sisälläkin!

Tällä viikolla jatketaan niin agilityn kuin flyballinkin parissa, mahdollisesti myös tehdään rallytokoa mikäli aikaa (ja kylttejä) löytyy.
Omia kylttejä en ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä, vaikka vanhemmillani on laminointikone, jossa kylttipapereista saisi huomattavasti kestävämpiä. Vaneriakin olisi, kun vain jaksaisi askarrella niistä kylttitelineet. Ja tunnen vielä (toivottavasti kohta) valmistuvan rallytokotuomarin, joten häneltä saan ainakin hyvät ohjeet liikkeiden oikeaan suorittamispaikkaan ja -tapaan. Jos sitä sitten uskaltautuisi kisoihin jopa tämän vuoden puolella, mikäli vain saadaan kisapaikat molemmille.
Lopuksi pari tunnelmakuvaa agin SM-joukkuesuorituksista. On nuo kooikkerit vaan niin ♥

Agility-Ritsa! (c) Laura Pitkänen

(c) Laura Pitkänen

Molemmilla taitaa olla kivaa, kun hymyillään. (c) Elina Keto

Virkeä veteraani!

Tänään on se päivä, kun Sirius siirtyy virallisesti veteraaniksi, eli vuosia on nyt takana tasan 8!

Vielä ei ikä Siriusta paina, vaan meno on samanlaista kuin aina ennenkin. Muutama harmaa karva on ilmestynyt viimeisen vuoden aikana silmien ympärille, mutta ne eivät onneksi mihinkään vaikuta. Jalka nousee entiseen malliin ja kokemusta on karttunut, joten enää ei kaikkia aivopieruja voi Titiuu laittaa nuoruuden piikkiin :D

Nyt eletään vielä täysillä ja otetaan kaikesta ilo irti, niin treeneistä, kisoista kuin arjestakin. Sirius, ole vielä monta vuotta siinä, harrastus- ja lenkkiseurana, sylinlämmittäjänä, ruoan kerjääjänä ja ystävänä.

Paljon onnea rakkaimmalle koirantähdelleni ♥ Puhalletaan kakun kynttilät ja toivotaan vielä ainakin toiset 8 ihanaa, yhteistä vuotta lisää!

Itse synttärisankari syntympäivänään ♥

PS. Seuraavassa postauksessa lisää agilityn SM-kisoista Oulusta ja muustakin mukavasta!

Vielä vähän eksyksissä

Olen ollut töissä jo kaksi viikkoa, mutta vielä en ole ihan perillä kaikista käytännöistä. Lenkeillä olen eksyillyt sinne ja tänne, tosin kauhean pitkiä lenkkejä en ole voinut tehdä, koska tietysti minulle tuli flunssa stressin seuraksena. Juuri eilen kävin lääkärissä hakemassa antibiootit poskiontelotulehdukseen, mikä ei ollut yllätys. Jo pelkkä portaiden nouseminen saa hengästymään ja väsymään, nyt sentään kuume on pysynyt poissa ja yskä on tullut nenän vuotamisen tilalle.
Koiristahan tavallista lyhyemmät ja hidastempoisemmat lenkit ovat tietenkin olleet ihan tylsiä, varsinkin Aurinkoisesta joka haluaisi aina vaan juosta. Enkä ole vieläkään löytänyt sellaista paikkaa, missä voisin pitää turvallisesti kaikkia koiria irti. Kilteille kooikkereille olen löytänyt jo pari reittiä, jossa ne saavat juosta vapaana, mutta luupää-whippet on pysynyt vielä tiukasti hihnassa.

Olen kuitenkin tehnyt agilitya koirien kanssa, sen verran mitä olen sairaana jaksanut - eli lähinnä kävellyt tai seisonut paikallani ja huudellut ohjeita. Viime viikolla harjoittelin kontakteja ja keppikulmia kooikkereiden kanssa, ettei minun itseni vain tarvinnut juurikaan juosta. Keppikulmista ja ylipäätään keppien itsenäisestä hakemisesta ilman apua ei ole sanottavana moitteen sanaa, Aurinkokin teki vaikeahkoja avokulmia kepeille ja haki kepit ilman apua 3-4 metrin päästä (se on meille jo paljon, koska minä en aina luota vaikka pitäisi)! Sirius on varma kepittelijä, ainakin niin kauan kun minä en sitä häiritse tai mene tekemään ohjauskuvioita Titiuun eteen...

Africakin on aloittanut keppien harjoittelun verkoilla ja kuudella kepillä, toistoja on ehkä tehty parikymmentä. Ajatuksena oli opettaa Africalle kepit 2x2 -tekniikalla, mutta en ole vielä saanut omia keppejä, joten päätin hyödyntää työsuhde-etujani. Yritin myös opettaa Africaa ohjureille, mutta whippet oli sitä mieltä, että ohjurit ovat kamalat, niistä pitää hypätä yli tai tunkea ali. Verkkojenkin kanssa juoksi pariin otteeseen päin verkkoa, ennenkuin se tajusi että niitä pitää väistää ja ne ohjailevat pujottelemaan. Oikeasti, tuolla vinttarilla ei kyllä ole ihan kaikki palapelin palaset tallessa.
Tälläkin hetkellä Africa stressaa vielä muutosta niin paljon, että syöminen on vaikeaa, tarpeiden tekeminen on vaikeaa, rentoutuminen on vaikeaa, leikkiminen on vaikeaa, kaikki on vaikeaa. Africa vain ahdistuu ja valvoo päivän, jonka jälkeen sen pää ei enää kestä ja whippet nukkuu taju kankaalla seuraavana päivänä helposti 16-20 tuntia. Onneksi kooikkerit eivät ota vinttarista tai sen käytöksestä itseensä, vaan ovat kuin emme olisi mihinkään muuttaneetkaan - eli kotonaan.

Kävin myös viikonloppuna Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa RotuRacessa Hyvinkäällä, johon oli ilmoitettu peräti 4 medijoukkueellista kooikerhondjeja (eli 16 punavalkoista)! Hyvin oli tämä pieni rotu esillä tapahtumassa. Pääsin Hyvinkäälle Annan ja kooikkeri Hiisin kyydissä. Siriuksesta Hiisi oli kiva tyyppi noin niinkuin urokseksi, jonka kanssa voi haistella samaa ruohonkortta ilman ongelmia ja kävellä hihnassakin ihan kylki kyljessä. Aurinkoisesta Hiisi oli niin kiva, että sen kanssa olisi voinut leikkiä ja juosta ympyrää niityllä, mutta Hiisiä kiinnosti enemmän jätkien jutut - eli uusien tuoksujen haistelu Siriuksen kanssa. Katsotaan, jos ensi kerralla Hiisi innostuisi leikkimään Aurin kanssa, kuitenkin asutaan samalla paikkakunnalla ja lenkkitreffeistä on jo alustavasti sovittu.
Ensi vuonna mennään uudestaan juoksemaan sähköjäniksen perään (tosin minijoukkueessa tällä kertaa), mikäli vain aikataulut osuvat yksiin. Lisäksi  kooikkeri-ihminen Henni Tommola kuvasi ystävällisesti minunkin koohottimieni juoksupätkät, kiitos! Nyt on sitten videotodiste tapahtuneesta:
Sirius RotuRacessa 2015
Aurinko RotuRacessa 2015

Tällä viikolla agiltiyssa harjoiteltiin sekä erikoisempia esteitä helppona ratana (muuri, pituus, rengas, okseri, kontaktit) että tehtiin toisena päivänä helpohkoa ratatreeniä, jossa ei tarvinnut siirtää mitään hankalampia esteitä. Ratana oli Moilasen hyvä irtoamisharjoitus, jossa pystyi tekemään yhteen kohtaan useamman eri ohjauskuvion ja kokeilemaan omalle koiralle sopivimman. TT:n hallissa tosin on kattopylväitä, jotka pitää ottaa huomioon rataa rakentaessa. Yksi tolpista oli putken 10 ja hypyn 16 välissä.
Siriuksen kanssa tämä harjoitus oli jo toisella kerralla läpijuoksu, ensimmäisella kerralla tein valssin liian myöhään ja liian pitkälle esteiden 13-14 välille ja Titiuu meni väärään putkeen. Hypylle nro 9 Sirius irtosi nätisti ja ehdin tekemään persjäton putken nro 10 jälkeen, putkelta 14 sitten leijeröimällä ohjaamaan rata loppuun.
Aurinkoisen kanssa on todellakaan ehtinyt tekemään mitään persjättöä putkelle nro 10, mutta kuinka kauniisti akka lähtikään sylkkäriin! En ole tajunnut aikaisemmin, että Aurinko osaa sylikäännöksen kun Siriukselle se on aina ollut haastava ohjauskuvio.
Tässä harjoituksessa tuli esille se, kuinka hyvä on koiralle opettaa jonkinlainen takaakiertokäsky. Ainakin meillä se helpotti ohjausta huomattavasti, kun pystyin jo kauempaa kertomaan koiralle, että este tulee kiertää takaa (hyppy 5/9, hyppy 15), jolloin minulle ei tullut kauhea kiire.

 

Olin tosiaan Jyväskylässä match show -tuomarina, joka lahjottiin perusteellisesti tuomaroinnan jälkeen - etukäteislahjontaa ei tapahtunut :D Pasi toi meidän koiramme turisteiksi mätsäriin, varsinkin kooikkereita harmitti katsella, kun mamma rapsuttelee toisia koiria ja on vaan niiden kanssa, eikä yhtään huomaa omia punavalkoisiaan! Onneksi tuomarilahjat olivat sellaisia, että niistä riittää koirille iloa pitkäksi aikaa.

Tuomarilahjat!

Harjun portailla

Treenaamassa Taitavilla Tassuilla!