The same old

 Samaa vanhaa edelleen. Treeniä agilityssa ja rallytokossa, lenkkeilyä, koirien hierontaa, koiranruokinnan pohtimista, opiskelua (enemmän siitä ahdistumista kuin itse tekemistä), pitkiä puheluita ystävien kanssa ja Savossa vierailua. Ainoana uutena asiana olivat hautajaiset, jotka eivät olleet kovin mukavat - enkä muutoinkaan ole kuullut kovin ihania uutisia koira- enkä ihmismaailmasta.
 Välillä mietin, että miksi elämä potkii minua sekä lähipiirini ihmisiä niin kovasti päähän? Tuntuu siltä, että sitä huonoa ja pahaa tapahtuu huomattavasti enemmän kuin mitään hyvää. Niin se kyllä onkin. Hyvät asiat ovat niin kovin arkisia ja pieniä, etteivät ne tunnu miltään isojen, huonojen asioiden tullessa eteen. Mikä siinä onkin, että kaikki ikävä ja paha on aina niin suurta, joka vaikuttaa niin monen elämään ja vieläpä pahentamalla asioita?
 En usko enää edes karmaan. Vuosiin (yli vuosikymmeneen?) en ole uskonut mihinkään henkiseen, nykyään uskon vain itseeni - jos siihenkään, mikäli oikein tiukka paikka on. Ei tämä elämä silti ole minkään uskon ja uskomisen asia, se on elämisen ja olemisen asia. Tällä hetkellä yritän elää vain itselleni ja läheisilleni, joihin tietysti lukeutuvat nuo nelijalkaiset, karvaiset ystävät. Elämällä pääsen pidemmälle elämässäni, kuin millään muulla.

Menipä syvälliseksi. Takaisin koira-asioihin.

Viikko sitten agilitytreeneissä oli melko suoraviivainen rata, joka tuntui menevän kuin vettä vaan. Puomi-putki-erottelu tuotti Siriukselle vähän ongelmia, ennen kuin minä muistin taas ohjata selkeämmin: otin Siriuksen tiukemmin haltuun hypyltä ja keilasin sen tarkasti putkeen. Aurinkoisen kanssa muistin tämän heti, mutta jostain syystä X luotan Siriuksen erotteluun paremmin kuin Aurin, vaikka Sirius ei ole siinä niin hyvä kuin Aurinkoinen. Ota nyt edes omasta logiikastaan selvää.
 Keppejä otin erillisenä esteenä niin, että lähetin koiran kauempaa kepeille tekemään ne itsenäisesti. Lisäksi treenasin myös keppien suorittamista niin, että koira joutuu tekemään kepit minua kohti. Tässä on tärkeää muistaa pitää oma kehonkielensä rentona, ettei painosta koiraa jolloin vauhti hidastuu, tai ettei koira jätä keppejä kesken.
 Muutoinkin kokeilin rataa tehdessäni kepeille takaaleikkausta ja persjättöä, ihan sen takia että koirat tottuvat suorittamaan kepit loppuun asti, tein minä sitten mitä tahansa.

Rata 21.10.2014

 Perjantaina kävin rallytokoilemassa Sarin ja Bondin kanssa, muut pehkot jäivät tällä kertaa kotiin. Jälleen huomasin, kuinka paljon oma asenteeni vaikuttaa koirien motivaatioon tehdä  - erittäin paljon. Huomasin myös sen, kuinka paljon inhoan hihnan kanssa räpeltämistä - erittäin paljon! Inhosin sitä jo tokon alokasluokassa, jossa sentään tehdään vain yksi liike hihnassa. Rallytokon alokasluokassa hihnaa joutuu käyttämään koko radan ajan, vielä useammassa kisassa mikäli haluaa avoimeen luokkaan siirtyä! Argh.
 Hihna ei ole kuin tiellä, se kiristyy koko ajan joko minusta tai koirasta johtuen, koirat vaistoavat mielenliikkeeni paljon herkemmin hihnan kanssa ja muutoinkin - mitä hallinnantestaamista se on, jos koira on hihnassa? Pah.
 Ilman hihnaa koko rata meni paljon paremmin, minä oli rennompi ja koirilla oli hauskempaa. Pitänee joka kerta treenata sekä hihnan kanssa että ilman sitä. Onneksi rallytokon ylemmissä luokissa hihnaa ei enää juurikaan tarvita.

Viikonloppuna oltiin sekä iloisissa että surullisissa tunnelmissa. Koirat onneksi saivat vain nauttia olostaan ollessaan vanhemmillani hoidossa yhden päivän. Saunomaankin päästiin kolme kertaa! Metsä- ja peltolenkit jäivät vähän lyhyiksi, mutta koirat saivat sentään juosta irti (ja olivat sen johdosta harmaan mutakuorrutuksen peitossa). Lisäksi treffasin myös siskoani ja tämän murrosikään tulevaa Aku -seropia, jonka mielestä Africa on maailman hemaisevin androgyyni ja kooikkerit maailman kunnioitetumpia olentoja :P

 Tänään oli agilitypäivä, koska eilen en ehtinyt iltapäiväksi Pohjois-Karjalaan. Valitettavasti ikävien asioiden parissa menee usein pidempään, kuin mitä haluaisi.
 Pasi tuli jälleen koirien palkkaajaksi sekä kuvaajaksi: tällä kertaa Pasi palkkasi kooikkereilta kontakteille pysähtymisestä, koska videolla kooikkereitten perseily käy ilmi: Siriuksen treenit ja Aurinkoisen treenit.  Itsekin kyllä vapautan kooikkerit todella nopeasti, koska halusin tehdä radan kisanomaisesti ja harjoitella myös niitä nopeita vapautuksia. Seuraavalla kerralla treeneissä pysäytän ja palkkaan kooikkerit taas kontakteille. 

 Lopuksi sellainen juttu, että jouluun on tasan 8 viikkoa! Kyllä, olen jouluihminen, ihan ihkaoikea tonttu!

Loskaa!

 En arvosta. Eivätkä arvosta koiratkaan. Märkää ja kylmää - pahin sää mitä keksin. Liukastakin vielä. Eikä huvita todellakaan treenata mitään ulkona, kun maa on mutainen ja loskainen. Puhuttamakaan lenkkeilystä, kun jäätävää räntää sataa vaakasuoraan, sormet ja naama jäätyvät, koirat painavat eteenpäin korvat luimussa, silmät puoliummessa. Iljettävää.
 Siitä hyvästä Sirius heräsi eräänä aamuna toinen silmä kirkkaanpunaisena. Verenpunainen vilkkuluomi oli melkein kokonaan toisen silmän päällä ja Sirius aristeli kirkkaita valoja. Rähmää silmästä ei juurikaan tullut, Sirius ei yrittänyt hangata silmää eikä aristanut kun tutkin sitä. Soitin jälleen luottoeläinlääkärillemme Aholle, joka antoi ohjeeksi huuhtoa silmää pari päivää ensiavuksi. Jos punoitus ei helpottaisi tai silmä alkaisi rähmimään pahasti, olisi edessä eläinlääkärireissu.
 Sitä silmää sitten huuhdottiin muutama päivä Artelac -tipoilla ja pidin tiukasti sormia ristissä, että ab-tipoilta ja muilta vältyttäisiin. Parin päivän huuhtomisen jälkeen silmä palautui ennalleen. Nähtävästi Sirius oli saanut räntäsateessa silmäänsä roskan, joka ärsytti silmää ja sai vilkkuluomen oireilemaan.
 Tätäkään pientä jännitysmomenttia ei olisi elämään tarvittu, kiitos vaan.

 Muutoin elämä menee samoja ratoja kuin aikaisemmin: agilitya, rallytokoa, lenkkeilyä, koirakavereita. Minulla valitettavasti lisänä on vielä opiskelu ja siihen liittyvät ahdituksen aiheet, joiden ajatteleminenkin saa pään sekaisin. Parempi siis vain kirjoitella koirajutuista blogiin.

 Keskiviikkona kävin treenaamassa vapaavuorolla agilitya kooikkereiden kanssa. Rata oli helppo, enkä vieläkään laittanut kooikkereille rimoja vaan käytin ponnareita. Tällä kertaa Aurinkokaan ei epäröinyt siivekkeiden välistä juoksemista, nähtävästi Auri kaipaa jotakin siivekkeiden väliin tai muutoin siitä ei voi juosta. Pasi tuli ystävällisesti mukaan kuvaamaan suoritukset, linkit agikiitoihin:

Sirius treenaa agia 15.10.2014
Aurinko treenaa agia 15.10.2014

Aurinko lähtee keinun jälkeiseltä hypyltä etenemään väärään suuntaan, mutta vaihtaa suuntansa käskystä. Syynä se, että minun koiranpuoleinen käteni nousee korkealle hyppykäskyssä, joka tarkoittaa meillä kauemman esteen hakemista. Mikäli olisin pitänyt käteni alhaalla ja "keilannut" Aurin hypylle, olisi akka mennyt suoraan putkeen.
 Pari kertaa piti video katsoa, ennenkuin tajusin minkä ohjausvirheen teen!

 Rallytokossa tehtiin sitten tällainen rata:

 Ei mennyt tämä rata ihan niinkuin Strömsössä. Sirius jää eteensiirtyessä liian kauas minusta, ja sivulletulo vasemmalta on jotenkin outo. Sirius kävelee ensin ohitseni, kääntyy ja tulee sitten viereeni istumaan - eikä suinkaan heitä takalistoaan sivulleni. Lisää treeniä vaikka sitten käsiavuilla ja naksuttimella!
 Aurinko ei halua seurata minua ollessaan minun edessäni (kyltti 4). Se jää kauas, kävelee kyllä mutta ei se iloista ole. Nähtävästi oma kehonkieleni on jotenkin uhkaavaa, jäykkää tai paineistavaa. Pitänee voidella omat polvensa jollakin majoneesilla, ja palkata Aurinko suoraan siitä.
 Silloin tällöin treenaan kooikkereitten kanssa sisällä yksittäisiä RT-liikkeitä ennen ruoan antamista - nälkä ja kuivat nappulat ovat nähtävästi hyvä motivaattori. Olen edelleen tyytyväinen siihen, ettei kisoja ole tulossa vähään aikaan. Minun täytyy opetella ohjauksessani ja kehokielessäni rennommaksi, jotta koirillakin on rennompi olo ja mukavampi treenata. Agilityssa kierrokset ovat sen verran korkeammalla, että siellä minun "dominoiva" kehonkieleni ei koiria niin paljoa häiritse - tai sitten olen agilityssa oppinut hallitsemaan kehonkieltäni paremmin, olenhan harrastanut sitä enemmän ja vähemmän aktiivisesti 10 vuotta.

 Perjantaina kaikki koirat pääsivät nauttimaan kotihieronnasta (vaikka kaikilta löytyi melko kireitä lihaksia, varsinkin Africalta), lauantaina suuntasin pitkälle metsälenkille siskoni Tiinan ja vinttarilauman kanssa, jossa koirat saivat irrotella oikein olan takaa. Itsellenikin tuli hiki mäkiä kiipeillessä, vaikka pakkasta olikin pari astetta.

 Tällä viikolla suunnitelmissa on jälleen aksaa ja rallytokoilua, sekä pitkä viikonloppuloma Savon sydämessä, jossa koirille riittää maita ja mantuja juoksemiseen. Lisäksi Savossa on myös monta rapsuttavaa kättä ja lämmintä syliä, sekä tietysti SAUNA joka on kaikkien lempparipaikka. Jälkkäriksi on sitten kooikkereille lauantaimakkaraa ja jäätelöä  - moniallergikko-Africa saa kermajuustosiivun.

Ratatreenejä

 Agilitytreeneissä on käyty lokakuussa kerran, jolloin meitä odotti hallissa melko helppo rata (rata rakennetaan aina sunnuntaisin ja puretaan torstaisin). Sirius ja Aurinko pääsivät kirjaimellisesti juoksemaan radalle, koska otin hypyistä rimat pois. Ainoastaan medirengas ja muuri sisälsivät oikeaa hyppäämistä.

Rata 07.10.2014

  Omalla vuorollaan Sirius hyppäsi jokaisen siivekkeen välistä, ihan kuin siinä olisi ollut näkymätön, matala rima :D Muutoin Nakilla oli hauskaa rallatella rataa, sai juosta lujaa eikä rata ollut koirallekaan vaikea. Kontakteihin tarvitaan lisää vauhtia, johon voin toivottavasti vaikuttaa oikea-aikaisella ja oikeanlaisella palkkaamisella. Naksutinta ja namipalkkaa on käytetty, olisiko lelupalkka oikea vaihtoehto vauhdin lisäämiseksi alastulokontaktilla?

 Aurinko empi siivekkeiden välistä juoksemista, mutta muutoin se juoksi lujaa - melkein yhtä lujaa kuin normaalistikin. Ainoastaan putken oikean pään löytyminen oli aluksi hankalaa, koska "tässä" -käsky on tällä hetkellä maailman hirveintä. Apua sentään. Koska käytin sitä 3-luokan kisoissa erittäin painokkaasti yhdellä esteellä ja käytin karkeaa kehonkieltä, jonka takia Aurinko ahdistuu edelleen "tässä" -käskystä agilityssa. Lenkillä sitä voi käyttää ilman ahdistusongelmaa. Siedättämällä ja palkkaamalla toivottasti tästäkin sana-angstista päästään eroon.
 Aurinkoisessa nimittäin asuu pieni perfektionisti, joka tulee esille agilityssa, rallytokossa, näyttelyissä, kynsien leikkaamisessa, harjaamisessa, pesemisessä, kuivaamisessa... Lista on loputon. Mikäli Aurinko tajuaa tehneensä väärin tai suorittaneensa pyydetyn tehtävän väärin, on se maailmanloppu. Minun ei tarvitse tehdä mitään eikä edes sanoa mitään erikoista, ainoastaan toistaa käsky uudestaan (samalla äänellä kuin ensimmäisenkin kerran) niin Aurinko ahdistuu. "Hirveää, enkö osannutkaan tätä? Voi kamalaa, apua, nyt mamma inhoaa minua ja minä en saa karkkia/lelua. Minä en osaa mitään, anteeksi. Anteeksi, en osaa, olen ihan pieni, alistun täysillä."
 Joka kerta kuitenkin korjaan Auria, pakotan sen tekemään edes jonkun helpomman asian jonka se varmasti osaa, enkä jätä hommaa sikseen - haluan Aurinkoiselle toisen mielentilan, enkä lopeta treeniä ahdistukseen. Ja se riemu, se mielistelevä onnellisuus joka Aurin valtaa siinä vaiheessa, kun se osaakin tehdä oikein ja saa siitä palkkion. Siinä vaiheessa Aurinko ei välttämättä halua lelua tai namia, se haluaa minun syliini, nousee minua vasten, luimistaa korviaan, nuolee kaulaani, heiluttaa häntäänsä niin että koko pylly heiluu ja vikisee. Tämän jälkeen Aurinko kuitenkin jatkaa iloisena tekemistä, oppii uutta ja on reipas kaikin puolin. Yritän kovasti ymmärtää pikkuakan ajatuksen juoksua, mutta välillä se on kovin vaikeaa - vaikka perfektionisti olen itsekin joissain asioissa.

 Africa teki samaa rataa, tosin rimojen kanssa jotka olivat 55cm. Africa teki myös renkaan osana rataa, enkä huomannut ongelmaa itse renkaan suorittamisessa vaan siinä, etten itse linjannut koiraa kunnolla enkä ottanut sitä ensimmäisellä kerralla tarpeeksi tiukasti haltuun putkesta tulon jälkeen. Meillä nimittäin asustaa putkihullu-whippet. Ja putkihullu-kooikkerinarttu.

 Rallytokoa on käyty tekemässä kaksi kertaa, nyt olemme jo siirtyneet ratatreeneihin! Ongelmana ei suinkaan ole se, etteivätkö kooikkerit osaisi ja oppisi, vaan se että minä unohdan antaa käskyjä koirilleni, enkä lue rataa. Olen molemmilla kerroilla jättänyt yhden kyltin välistä, koska olen unohtanut lukea rataa (siellä on tosiaan numerokyltit) ja olen liian keskittynyt tuijottamaan koiraa.
 Harjoituksen puutetta, sanon minä. Onneksi minulla on vielä aikaa treenata radanluku- ja -suoritustaitojani, koska rallytokokisoihin en ole menossa ennenkuin vuonna 2015 - ihan siitä syystä, ettei lähiseuduilla enää järjestetä kisoja tänä vuonna.
 Alla ovat ne rallytokoratapiirrokset, jotka olen kooikkereitteni kanssa tehnyt. Koirat osaavat, minä en!

 Aurinko kävi myös fysioterapiassa saamassa lihashuoltoa myös laserin muodossa. Aurinko ei ollut täysin rento käsittelyssä, mutta makasi kuitenkin nätisti kyljellään ja antoi fysioterautin hoitaa itseään rauhassa. Laser oli minulle uusi tuttavuus koiranhoidossa, mutta voihan sitäkin kokeilla. Jumeja löytyi kyljistä ja pitkistä selkälihaksista, eli samoista kohdista joita minä itsekin kotona käsittelen. Aurille tekisi hyvää käydä vielä uudestaan fyssarilla, katsotaan ehditäänkö uudelle käynnille ennen juoksuja (ja valitettavasti myös rahatilanne hankaa tässä kuussa vastaan, ensi kuussa ehkä sitten...).
 Aurinko kävi myös energiahoitajalla viikko sitten, kun kerran ilmaiseksi päästiin. Se oli mielenkiintoinen kokemus! En tiedä oliko siitä apua, mutta ainakin Aurinkoiselle teki hyvää olla vieraan ihmisen käsittelyssä ilman että Aurinkoon sattui yhtään. Osa eläinlääkärissäkäynneistämme on ollut täynnä kipua (reikä nilkassa, paise suussa, selkätulehdus), joista selkätulehduksen aiheuttamat lihaskireydet ovat taas aiheuttaneet kiputiloja joita on hoidettu osteopaattilla, fyssarilla ja hierojalla. Energiahoidossa koiraa ei hierota, vaan hoitaja välittää energiaa käsiensä kautta, ptäen niitäkevyesti kehon päällä tai käsittelee kehoa kevyin kosketuksin. Aurinko haukotteli leveästi monta kertaa hoidon aikana, ja lopuksi päätti vielä ravistella kunnolla. Tiedä sitten, oliko energiahoidosta apua mutta ollaan ainakin yhtä (hoito)kokemusta rikkaampia.

 Syyskuun lopussa olin talkoilemassa PoKSin avoimien ovien -päivässä kooikkereitten kanssa, ja nyt vihdoin sain sieltä muutamia kuvia itselleni. Aurinko sekä Sirius esiintyivät agilitynäytöksissä, lisäksi Sirius pääsi saalistamaan viehettä ja Aurinko esitteli itseään koiranäyttelynäytöksessä.
 Kooikkerit keräsivät monta silittää ja ihastelijaa, olivathan ne niin hyvin koulutettuja (tehtiin myös temppuja katsojien iloksi) ja nätisti puettuja (uusissa huppareissaan)!
 Kuvat ovat PoKSin tapahtumasta, varsågod.

Lokakuun tavoite:
 - minä opettelen lukemaan rallytokorataa
 - kooikkerit oppivat tulemaan oikealta sivulle ilman käsiohjausapuja

Siriuksen palkka! (c) PoKS ry

Kohta nappaan! (c) PoKS ry

Tätä mieltä olen mittaamisesta *näyttää kieltä*! (c) PoKS ry

Karvaton täplähyeena-Aurinko <3 (c) PoKS ry

Tauko tekee hyvää

 Viikonloppuna kävin molempien kooikkereitten kanssa kahdella agilityradalla kisaamassa. Siriukselle tuloksena kaksi yliaikanollaa, ja Aurinkoiselle saldoksi HYL sekä yliaikanolla.
 Yliaika. Aurille. Oli se Siriuksellakin vähän ihme, vaikka ihanneaika oli melko tiukka mutta ei mikään mahdoton.
 Molemmat koirat tuntuivat jo lähdössä tahmeilta, erityisesti Aurinko joka jäi arpomaan jo ensimmäisen hypyn taakse, että lähteä matkaan vaiko ei. Eikä se radallakaan juossut kovaa ja iloisesti, teki vain kun pyysin. Siriuskaan ei juossut kunnolla, tuntui kuin se olisi liimautunut kivituhkaan kiinni.
Kyllä harmittaa. Ei se ettei saatu tuloksia, vaan se että koirilla ei ollut radalla hauskaa. Ei kyllä minullakaan ollut. Minua ei jännittänyt yhtään (!), mieli oli jotenkin ankea ja teki mieli jättää koko kisat välistä. Olisi pitänytkin jättää.
 Minä en antanut parastani koirilleni, miksi nekään olisivat antaneet minulle?

 Aurinko lisäksi on aloittanut merkkailun lenkillä 3 viikkoa sitten, se haistelee tarkkaan muiden koirien pissit ja pissaa päälle. Muutenkin Aurin nenä jää kiinni jokaiseen ruohonkorteen ja puunrunkoon. Juoksuja tehdään, juoksuväli Aurinkoisella on ollut 7-8kk eli ihan ajallaan nähtävästi akka juoksee.
 Olisivatko hormonitkin olleet osasyynä tahmeuteen agilityssa? Aurinko on muutenkin ollut herkällä päällä: välillä se on ollut kauhean kärttyinen Africalle, välillä Aurinko on paineistunut minusta todella paljon ja jättänyt treenihommat kesken, lähtenyt pois korvat luimussa.

 Päätin siis laittaa kooikkerit agilitysta kisatauolle. Tällä viikolla myös agilitytreenit saavat jäädä välistä. Tauko tekee useimmiten hyvää, ja kesän tulosten jälkeen voin hyvillä mielin antaa kooikkereille lomaa. Äitini sanoin: "Niinhän ne huippu-urheilijatkin jäävät kisatauolle, pitäähän sitä palautua kunolla että voi taas treenata kunnolla!" Ihana äiti.
 Rallytokoa on tosin nyt tarkoitus harjoitella, tehdä siitä ratoja ja treenata kisanomaisesti. Siitä ei ole tietoa, milloin olen rallytokokisoihin menossa kooikkereitten kanssa, koska täälläpäin ei kisoja juurikaan järjestetä ja toisekseen, kisapaikat täyttyvät todella nopeasti.
 Eli nyt vain keskityn treenaamiseen ja hauskanpitoon, kisoja katsellaan taas sitten kun siltä tuntuu - eli minulla on ennen kaikkea rahaa (opiskelijabudjetti), aikaa (gradu) ja koirilla vauhtia sekä intoa.

 Agilitykisojen jälkeen päätin myös hieroa Siriuksen ja Aurinkoisen - sekä opettaa Pasille, kuinka koiria kotihierotaan. Syynä se, ettei minun tarvitse yksin hieroa kolmea koiraa, varsinkin kun itsekin kaipaisin hierojaa erittäin kipeästi!
 Africa vastasi hyvin Pasin hierontaan - olettaen että Pasi osasi hieroa oikein (tosin harjoittelemallahan sitä oppii). Whippetillä oli kireyttä kropan vasemmalla puolella aina lapaluusta takareisiin asti. Syynä todennäköisesti jälleen oikeanpuoleinen lonkka, joka aiheuttaa välillä kiputiloja sekä jäykkyttä, jolloin Africa ei käytä kroppaansa tasaisesti ja saa vasemman puolen lihaksistonsa kipeytymään. Tästä jatketaan hieronnalla ja lämmöllä. Tarkoitus on kuvauttaa African lonkat ja lannealue seuraavan kerran, kun whippetillä on eläinlääkäriin muutakin asiaa.
 Siriukselta löytyi lihaskireyttä lannerangan alueelta sekä murtuneesta jalasta, joka naksahti ranteesta sekä varpaista kun mobilisoin Siriuksen niveliä. Ranteesta lähtenyt pamahdus vähän säikäytti, kääntelin rannetta eri suuntiin ja tarkkailin samalla Siriusta, että sattuuko siihen. Ei nähtävästi, koska Sirius makasi rauhallisena kyljellään minun väännellessä sen murtunutta jalkaa. Nähtävästi Siriuksella oli vain kunnon nivellukko ranteessa.
 Aurinkoisella suurimmat lihaskireydet löytyivät kylkilihaksista, joita sitten auoinkin pidemmän aikaa. Ei mikään ihme, että Aurinko ei halunnut juosta lujaa tai kääntyä kunnolla, koska kylkilihakset olivat kipeinä eivätkä varmasti juurikaan venyneet juostessa - tai tekivät kipeää venyessään. 
 Pitää aukoa kooikkereilta näitä lihasjumeja vielä uudestaan viikonloppuna kevyesti, onneksi meillä on lämpötyyny sekä kauratyynyjä joilla koirien lihaksia on hyvä lämmitellä. Myös Back on Track -verkkoloimi on meillä jälleen päivittäisessä käytössä.

 Viikonlopuksi olen suunnitellut pidemmän metsälenkin sekä rallytokon treenausta Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa. Mikäli sää sallii, on metsälenkillä tarkoitus ottaa koirista syksyisiä kuvia - blogin banneri on kovin kesäinen ja koirien omilla sivulla olevat kuvatkin jo muutaman kuukauden takaisia.

Aurinko treenaa agia 23.09.2014
Sirius treenaa agia 23.09.2014
African keinu & rengas 23.09.2014

 Loppuun videot agilitytreeneistä parin viikon takaa. Seuraavissa treeneissä mennäänkin kooikkereitten kanssa ilman rimoja ja sen jälkeen treenataan pari viikkoa ponnareiden kanssa. Kisakorkeuksia ja kiemuroita ehditään treenaaman vielä useampi vuosi :)