tiistai 27. toukokuuta 2014

Koirille haitallisia tai vaarallisia ruoka-aineita

Sosiaalisessa mediassa ja sanomalehdissä on jälleen kirjoiteltu koirille vaarallisista ruoka-aineista, jotka eivät välttämättä ole ihmiselle vaarallisia. Siispä minäkin päätin koota listan koirille vaarallisista ruoka-aineista.
Joitain ruoka-aineista sieltä todennäköisesti puuttuu, mutta vaarallisuutta tai haitallisuutta koirille ei ole täysin todistettu. Näihin ruoka-aineisiin kuuluu esimerkiksi maito: osalla koirista on laktoosi-intoleranssi, osalla taas ei. Olen myös jättänyt pois niitä ruoka-aineita, jotka aiheuttavat osalle koirista pahojakin allergisia oireita (viljat, peruna, lohi, nauta...).
Lisäsin loppuun myös ohjeet kotona tehtävään ensiapuun, jonka jälkeen on tärkeää soittaa eläinlääkärille ja kysyä vielä jatko-ohjeita.

Koiralle vaarallisia tai haitallisia ruoka-aineita ovat:
  • alkoholi: Koiran elimistö ei kestä alkoholia, pienetkin annokset vaurioittavat maksaa.
  • avokado: Se sisältää persiiniä, joka suurina määrinä on myrkyllistä. Voi vahingoittaa sydänlihasta ja kerryttää nestettä rintaonteloon.
  • hiiva: Hiiva ja hiivaa sisältävät taikinat turpoavat mahalaukussa aiheuttaen kipua. Lisäksi hiiva vapauttaa etanolia (alkoholi), joka on vaarallista koirille.
  • homehtuneet ruoat: Home tuottaa toksiineja jotka taas puolestaan ovat myrkyllisiä. Homeisen ruoan syönti voi aiheuttaa koiralle rajua oksentelua ja/tai ripulointia, lihasvapinaa ja kouristelua.
  • kaakao ja suklaa: Ne sisältävät kofeiinia ja teobromiinia, joka on erityisen vaarallista koiralle. Mitä tummempi suklaa, sitä suurempi sen teobromiinipitoisuus on. Suklaan sanotaan kertyvän koiran elimistöön, eli koira ei välttämättä saa pienestä annoksesta oireita. Oireina ovat levottomuus, läähätys, verinen oksentelu, sydämentykytys, tärinä ja kouristelu.
  • kofeiini: Kofeiini suurempina annoksina (75 mg/kg) vaikuttaa samalla tavoin koiraan kuin suklaa, aiheuttaen samoja oireita ja jopa myrkytystilan.
  • ksylitoli: Ksylitoli aiheuttaa koiran veren sokeripitoisuuden nopean laskun ja nostaa insuliiniarvot korkealle. Koiralla tästä seuraa oireina oksentelua, vapinaa, heikotusta, ripulia ja kouristelua. Hypoglykemia voi johtaa shokkiin ja mahdollisesti kuolemaan. *
  • kypsennetyt luut: Kypsentäminen muuttaa luun rakennetta (erityisesti lintujen) siten, että siitä irtoaa purtaessa teräviä säikeitä jotka voivat rikkoa koiran suolistoa. Pahimmillaan luunsälöt voivat puhkaista koiran suolen ja aiheuttaa verenmyrkytyksen, josta seuraksena voi olla koiran menehtyminen.
  • maksa (suurina annoksina): Maksa sisältää A-vitamiinia joka on rasvaliukoinen ja kertyy elimistöön. Saattaa aiheuttaa koiralle myrkytysoireita. Liiallisen A-vitamiinin sanotaan myös vaikuttavan pentujen kitalakihalkojoiden syntyy, mikäli sitä syötetään tiineelle emolle liikaa.
  • pinaatti (todella suurina annoksia): Pinaatti sisältää oksaalihappoa, mikä sitoo kalsiumia joka voi vaikuttaa luustoon. Suuria määriä oksaalihappoa saatuaan tuloksena on hypokalseeminen kouristustila (veren kalsiumpitoisuus romahtaa), josta seuraa munuaisesten vaurioituminen ja mahdollisesti shokki sekä kuolema.
  • punajuuri: Oksaalihappo (katso pinaatti).
  • pähkinät: Pähkinöiden myrkyllinen ainesosa on vielä selvittämättä, eikä vaarallista annosmäärää tunneta. Ensimmäiset oireet kehittyvät keskimäärin puolen vuorokauden sisällä pähkinöiden nauttimisesta. Myrkytys aiheuttaa koiralle ruuminlämmön nousua ja väsymystä sekä erinäisiä hermostoperäisiä oireita, kuten hoipertelua ja vaikeuksia koordinoida liikkumistaan.
  • raaka makean veden kala: Koira voi saada matoja syödessään raakaa järvikalaa. Madot kuolevat kypsennettäessä tai pakastettaessa.
  • raparperi: Oksaalihappo (katso pinaatti).
  • rusinat ja viinirypäleet: Rusinat ja rypäleet voivat aiheuttaa koiralle munuaisongelmia. Koiralle voi kehittyä akuutti munuaisten toimintahäiriö. Myrkytysraja ei ole tiedossa. 
  • sipuli: Sipulin sulfidit aiheuttavat suurina määrinä ja pitkäaikaisessa käytössä hemolyyttistä anemiaa, eli vahingoittavat koiralla veren punasoluja.
  • sokeri: Koiralle siltänään tarpeeton. Nostaa verensokeria mikä voi pitkällä tähtäimellä johtaa diabeteksen puhkeamiseen ja sokeutumiseen. Lisäksi jos koiralla on hiivaa tai hiiva-allergia, ei sille tule antaa minkäänlaista sokeria sillä hiiva ruokkii itseään sokerilla.

Kuinka sitten toimia, mikäli koira on syönyt sille vaarallisia ruoka-aineita?

  1. Oksennuttaminen.
    Oksennuta koira, mikäli syömisestä on kulunut vain vähän aikaa. Työnnä sormet syvälle koiran kurkkuun, tämä saattaa joillain laukaista oksennusreaktion.
    Toisena vaihtoehtona on apteekista saatava kolmeprosenttinen (3%) vetyperoksidi. Se aiheuttaa ärsystä vatsan limakalvolla ja saa koiran oksentamaan. Annostus on 2ml/kg, kuitenkin maksimissaan 50ml.
    Kolmas vaihtoehto on antaa 1tl suolaa kymmentä painokiloa kohti. Sekoita tilkka vettä ja suola keskenään ja pyörittele tahnasta pallo, joka työnnetään koiran kurkkuun. Ei toisteta!

    HUOM. Syövyttäviä aineita tai teräviä asioita syönyttä koiraa EI saa oksennuttaa.

  2. Lääkehiili.Lääkehiili imee itseensä myrkkyjä ja estää siten myrkkyjen imeytymistä. Annostus on 1-5g/kg, riippuen myrkystä. Lääkehiilen voi myös liuottaa veteen (1g/5ml vettä) ja ruiskuttaa koiran suuhun, mikäli koira ei suostu syömään lääkehiiltä tablettina.
    Lääkehiiltä tulee antaa 4-6 tunnin välein 2-3 päivän ajan. Mikäli koira joudutaan viemään eläinlääkärille myrkytyksen takia, tulee lääkehiilen antamisesta koiralle mainita eläinlääkärille.
    HUOM. Lääkehiiltä EI saa antaa syövyttäviä aineita syöneelle koiralle, eikä tajuttomalle koiralle, koska lääkehiili voi aiheuttaa oksentelua.

  3. Tankoparsa ja parafiiniöljy.
    Mikäli koira on syönyt teräviä asioita tai asioita, jotka voivat aiheuttaa suolitukoksen, koiralle voi antaa tankoparsaa ja parafiiniöljyä. Koira ei pysty sulattamaan tankoparsaa vaan parsan kuidut kietoutuvat terävän asian ympärille ja suojaavat siten suolistoa.
    Parafiiniöljyn annostus on 1ml/kg 2-3 kertaa päivässä.


Ensiavun jälkeen soita eläinlääkärille, samoin epävarmoissa tapauksissa.

* HUOM. Poikkeuksena ksylitoli. Mikäli koira on syönyt ksylitolia eikä ole saanut vielä myrkytysoireita, koira tulee oksennuttaa. Tämän jälkeen koiran ikeniin tulee hieroa hunajaa tai siirappia, myös sokeriveden juottaminen käy. Annostus on 1rkl/5 kg.
Jos koira saa pahempia myrkytysoireita, ei sitä tulee enää oksettaa vaan antaa pelkästään sokeripitoisia aineita ja soittaa eläinlääkäriin. 








          

lauantai 24. toukokuuta 2014

Lämpöä

Sää hellii jos ei mitään muuta. Parina päivänä olen ottanut aurinkoa parvekkeella ja koirien on ollut ihan pakko päästä mukaan. Africa poltti jo toisen korvansa sisäpuolelta, vaikka tyrkkäsin sen monta kertaa varjoon sekä takaisin sisälle paahtavasta auringonpaisteesta. Kooikkerit sentään vetäytyvät varjoon nukkumaan, mutta yllättäen vinttikoirasta kuumin paikka on paras paikka.

 Viikko sitten olin koirien kanssa Viinijärven alakoululla esittelemässä erilaisia koiraharrastuslajeja Sari ja poikapehkojen kanssa. Sirius ja Aurinko saivat osakseen kehuja, aplodeja ja rapsutuksia koko viikon tarpeiksi.
 Aurinko pääsi esittämään rallytokotaitojaan ja teki myös muutaman tempun lasten iloksi. Auri teki kaiken suurella riemulla, jokaisen palkan jälkeen Aurinko alkoi haukkua ja hyppiä minua vasten, käskien tekemään lisää!
 Sirius esitteli agilitya helpolla radalla, joka koostui muutamasta hypystä ja parista putkesta. Siriuksella oli hauskaa, treenaamista ajatellen rata oli juuri sopiva vauhdikkaan suorituksen harjoitteluun. Palkkasin Siriuksen ratojen jälkeen vetoleikillä, joka nauratti koululaisia kovasti. Sirius kävi myös esittelemässä minulta voittamaansa "saalista" oppilaille, se ravasi häntä tötteröllä edestakaisin lasten edessä ja heitteli lelua ilmaan.
 Ylpein olin kuitenkin siitä, kuinka molemmat koirat (erityisesti Aurinko) malttoivat keskittyä tekemään vaadittua tehtävää suuresta, äänekkäästä yleisöstä huolimatta aivan vieraassa ympäristössä. Varsinkaan Aurin kanssa tätä ei ole hirveästi harjoiteltu, vaan olemme aina treenanneet tutussa ympäristössä parissa eri paikassa.
 Lisäksi kymmenien lapsien silittelyt ja rapsutukset tekivät kooikkereille todella hyvää, ne eivät turhan usein näe pieniä lapsia. Tuttavillani ei ole juurikaan lapsia, ja valitettavasti kaupungilla tai muissa tapahtumissa vastaantulevat kakarat ovat niin huonosti käyttäytyviä etten tahdo heitä koirieni lähellekään. Minä määrään, kuinka minun koirieni lähellä käyttäydytään jo sekin takia, että niin todennäköisesti vältytään ikäviltä seuraksilta. Koira kuin koira saattaa puraista, mikäli sen omia rajoja ei kunnioiteta.

 Siriuksen kanssa kävin myös tekemässä agilitya tällä viikolla vapaavuorolla, tosin hellesään takia tein radan vain kahdesti enkä jäänyt enää sen enempää treenaamaan kontakteja tai keppejä. Sirius kulki hienosti, kontaktit osuivat nappiin ja vauhti oli hyvä.
 Aurinkoisen kanssa tein muutamia rallytokoliikkeitä ja pääsipä Aurinko pujahtamaan putkeenkin ilman lupaa. Rallytokosta Aurinko oli taas innoissaan, se on alkanut muutenkin tarjoamaan ensimmäisenä sivulletuloa kun itse seison ryhdikkäästi ja laitan kädet sivuilleni. Silloin Aurinko tulee perusasentoon ilman että ehdin edes sanoa mitään. Onkohan se nyt hyvä vai huono asia :D
 Ihanaa kun koirat ovat treenaamisesta noin innoissaan ja vaikuttavat olevan motivoituneita toistamaan opittua sekä oppimaan uutta. Vielä hetken ehdin nauttia koirieni seurasta, ennenkuin lähden opiskelumatkalle Norjaan (!!!).

Rata 20.05.2014
 African allergioista sen verran, että nyt se on vaihtanut barf-ruokintaan. Ruoasta 25% on kasviksia, 25% sisäelimiä ja 50% rasvaista lihaa. Kasvisten määrää varmastikin vähennetään, kunhan Africa tottuu paremmin uuteen ruokavalioonsa. Rustoja ja luita Africa on todella huono syömään, se ainoastaan nuolee niitä - ja yllättäen tässä taloudessa lattialla oleva ruoka häviää nopeasti parempiin (lue: kooikkereiden) suihin.
Viikolla kuitenkin sain African syömään possunkyljyksen (maustamaton, kaupassa -50%), jossa ei tosin ole luuta tai rustoa juuri nimeksikään. Alku se raaka kyljyskin on! Sirius ja Aurinko saivat tietysti omat kyljyksensä, vaikka ovatkin kuivaruoalla. Välillä on mukava antaa myös niille erikoisherkkuja :)

 Loppuun tietysti kuvasaastetta, niinkuin yleensäkin.

Aurinko seuraa ja minä selitän rallytokosta.

Sirius agiliitää!




sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kylmää

 Vesi on vielä kylmää, vaikka kooikkereita kovasti houkuttelisikin mennä jo uimaan ja erityisesti noutamaan keppejä, heiniä sekä tietysti vesilintuja sulaneista vesistöistä. Lähellä olevan lenkkeilyreitin rantaviiva saa säännöllisesti useampia tassunjälkiä hiekkaansa, kun erityisesti Aurinko juoksee minun ja veden väliä, odottaen lupaa että josko sittenkin saisi mennä uimaan. Odotellaan nyt kuitenkin, että vedet ovat ainakin yli +10'c ja päästään nopeasti kotiin kuivaan ja lämpimään.

 Aurinko. Voi Aurinko. Joitain tiineyden merkkejä siinä on, pientä turvotusta, nisät ovat kasvaneet ja se on muutenkin rauhallisempi kuin yleensä, eikä lenkillä juoksekaan samalla tavalla. Auri on aina ollut todella ahne, joten siinä ei muutoksia.
 2-3 viikkoa astutuksesta Aurilla oli aamupahoinvointia parina päivänä. Kolmannella viikolla siltä tuli vähän tummaa vuotoa, jonka jälkeen tuli kirkasta, paksua limaa yhtenä tai kahtena päivänä.
 Mutta. Paino ei ole noussut kuin 300-400 grammaa astutuksen alusta. Lonkkien eteen vyötärölle on tullut +2-3cm ja kylkiluiden taakse +3-4cm. Nyt on kuitenkin molemmista astutuksista mennyt 6 viikkoa eli 42 päivää.
 Todennäköisesti Aurinko on siis tyhjä. Kuitenkin toivon vielä, että siellä olisi se 1-2 pentua. Annan ruokaa enemmän kuin tavallisesti, mieluummin varmuuden vuoksi ruokin enemmän kuin olen antamatta ruokaa JOS siellä sitten onkin se yksi pentu, joka ei saakaan tarpeeksi ravintoa.
 

 Olen vuoroin toivonut ja vuoroin vaipunut epätoivoon. Itkenyt olen enemmän kuin pitkään aikaan. Välillä tuntuu ettei itkusta tule loppua, ahdistaa ja tuntuu niin pahalta.
En ymmärrä mikä jälleen meni vikaan. Onko Aurissa jotain vikaa? Oliko astutusajankohta väärä? Olimmeko liian aikaisin liikkeellä? Aurinko nimittäin jatkoi itsensä tarjoamista 21. päivään asti. Onko sen tärppipäivät vasta todella myöhäisessä vaiheessa?
 Voin jossitella ja arvuutella, en tiedä sen paremmin. Jatkosta en tiedä. Harmittaa kasvattajankin puolesta, kun sijoitusnarttu ei tiinehdy. Ensimmäisella kerralla syy tiinehtymättömyyteen tiedettiin, mutta entä nyt? Uros on kuitenkin parhaassa iässä (6v.), Aurilla on vahvat, selkeät juoksut ja astutukset sujuvat ongelmitta kuin oppikirjan mukaan.
 EN JAKSAISI NÄITÄ EPÄONNISTUMISIA JA VASTOINKÄYMISIÄ ENÄÄ. Sitä on ollut enemmän kuin tarpeeksi viimeisen puolen vuoden aikana. Ja pidempäänkin.


Jotain iloa sentään tuo se, että treenit menivät hyvin viime viikolla.
Sirius kävi tekemässä agilitya, toimi hienosti ja sain tsempattua siihen lisää vauhtiakin. Siriuksen piti jopa haukkua(!) minulle välillä rataa tehdessään, ja erityisesti palkkaamisen jälkeen Titiuulla oli minulle paljon asiaa. Ihana poika.
 Aurinkoisen kanssa tein rallytokojuttuja, seuraamista ja käännöksiä, puolenvaihtoja seuraamisessa sekä kahta eri tapaa tulla perusasentoon. Aurinko teki kauhean iloisesti ja motivoituneena, pahasta olostani huolimatta pystyin hymyilemään aidosti tuolloin.
 Alla Siriuksen suorittaman radan ratapiirros. Rata tehtiin kolmessa osassa, ja kontakteja treenattiin jälleen erikseen. Harjoiteltiin myös erilaisia keppikulmia.

 

06.05.2014

Tämän kertainen päivitys on tässä. Ei ole enempää sanottavaa. On vain paha olla.