Viikkokatsaus - sisältää mahdollisia pentuitiöitä!

 Sirius oli tasan viikon hoidossa.
 Nyt Aurinko on ainakin viikon hoidossa.
 Onneksi kotona on kuitenkin koko ajan edes yksi kooikerhondje, muutoin minulle tulisi kooikerhondjen ikävä ja tuska, ja saattaisin vaikka hädissäni joko ostaa pennun tai pihistää jonkun muun kooikkerin. Vähintään yksi punavalkoinen on tässä taloudessa oltava, mielellään enemmän.

 Alkuviikko meni Joensuussa opiskellessa ja lenkkeillessä Aurinkoisen sekä African kanssa. Aurin kanssa tehtiin pariin otteeseen ulkona helppoja rallytokojuttuja, lähinnä sivulletuloa, seuraamista ja maahanmenoa liikkeestä.
 Perjantaina sitten suuntasin neiti Punapöksyn kanssa Mikkeliin, josta Pirjo -kasvattaja nousi kyytiin ja matka jatkui Kouvolaan. Kouvolassa odotti sitten ihanainen Mici (Cavalriina's Umbro Ubertino), jonka Pirjo valitsi Aurille sulhaseksi.
 Kovin kauaa ei nuoripari aikaillut: pari minuuttia nuuskivat toisiaan ja flirttailivat, sitten käytiinkin jo itse asiaan. Minä menin pitämään Aurista kiinni sitten, kun Mici pääsi kunnolla sisälle ja alkoi turpoamaan. Koirat olivat nalkissa 15-20min. Tämän jälkeen Aurinko meni autoon, Mici pesulle ja minä sekä Pirjo kahville uroksen omistajien kanssa. Kovasti oli puhuttavaa ja mukavaa oli tavata uusia kooikkeri-ihmisiä - sekä uusia kooikkereita, tapasimme myös Micin kämppiskooikkerin Masin (Cavalriina's Zeus Zapatero).

Micin iloinen naama.

Pakollinen seisotuskuva.

 Lauantaina lähdimme viiden kooikkerin voimin Kerimäen ryhmänäyttelyyn, jossa tuomarina toimi Elena Ruskovaara. Tipi -äiti oli VSP ja Timi ROP (lisäksi myös ROP-veteraani ja BIS3 -veteraani!), pikkuvelipuoli Pekko avasi sertitilinsä ja pikkusiskopuoli Tarakin sai ERInomaisen arvostelun. Muskettikoiran oli myös ROP-kasvattaja ja BIS-kasvattajakehässäkin käytiin pyörähtämässä ilman sen suurempia tuloksia. Kuitenkin kasvattajaluokan arvostelu oli erinomainen, tuomari kehui erityisesti luonteita ja rakenteita.
 Aurinko hienosti VAL ERI2 SA PN2, lisäksi Auri sai erikoiskehuja tuomarilta ihanan iloisesta esiintymisestään ja käytöksestään (tästä minä olen erittäin ylpeä ja iloinen)!
 
Selvä sukupuolileima. Erinomainen käytös. Hyvin rakentunut takaosa. Niukemmin kulmautunut edestä. Vahva kaula. Hyvä luusto, korvat ja pään mittasuhteet.Voimakkaasti kaartuva otsa. Hyvä häntä. Sujuvat liikkeet. Erinomainen sivuliike. Esitetään erinomaisesti.
 
 Aurinko ulvoi lauantai-iltana uroksenikäväänsä, mutta onneksi malttoi sentään yön nukkua rauhassa - ja niin sain sentään minäkin. Sunnuntaina sitten vielä kerran suuntasimme kohti Kouvolaa. Tällä kertaa ensimmäiset minuutit menivät juoksennellessa ja leikkiessä, mutta itse astumisasiaan päästiin kuitenkin melko pikaisesti. Mici päätti nauttia koko rahan edestä ja oli Aurinkoisessa kiinni yli puoli tuntia.
 Nyt vain peukalot pystyyn ja toivomaan, että pennunsiemenet saatiin itämään!

 Sunnuntai-iltana kävin vielä hakemassa Siriuksen takaisin siskoni hoivista, ja voi sitä Titiuun riemua! Sen naama oli haljeta hymyilystä ja naurusta, sen kitisi, vinkui ja nuoli, halusi tulla syliin ja haistella ja olla ihan lähellä.
 Nyt sitten Sirius on tyytyväinen poika saadessaan olla mamman silmäterä tämän viikon, kun Aurinko on mummolassa hoidossa. Oli minulla kyllä ikävä tuota omaa Nauravaa Nakkiani, saa nähdä miten ikävä vielä ehtii tulla Aurinkoista!

Mikkelin metsäpoluilla.

Kaunein Aurinko ilta-auringossa <3

Nakkia naurattaa vähän <3

...voisitko heittää tätä etkä kuvata?

Herra Hännystelijä ja Neiti Punapöksy

 Kuten ehkä otsikosta voi päätellä, päätti Aurinko aloittaa juoksut <3 Onhan tätä odotettukin! Juoksuväli näkyy olevan melko tarkkaan 8kk, mikä ei ole huono asia harrastuskoiraa ajatellen.
 Tosin Aurinkohan on tarkoitus steriloida, kunhan (ja JOS) se on saanut pari pentueellista pieniä kooikerhondjeja. Tämä on edessä kaikille tuleville narttukoirilleni, ilman juoksuja on vain niin helppo elää eikä tarvitse murehtia kohtutulehduksia.
 Ensi viikolla on siis edessä astutuspuuhia Etelä-Suomessa, ja lisäksi Sirius pääsee jo tänä viikonloppuna muutamaksi päiväksi hoitoon. Africa saa jäädä pitämään Aurinkoiselle seuraa ja toimimaan mahdollisesti astustuksen lämmittelykappaleensa - tosin niin päin, että Aurinko on astuva ja Africa-parka astuttavana...

 Herra Hännystelijä alias Sirius on jo muutaman päivän haistellut Aurin pissit ja pyllyt tarkkaan, ja nyt vihdoin tärppäsi. Sirius ei osoita vielä mitään suurempaa mielenkiintoa Auria kohtaan, syynä ehkä sekin että Aurilla on housut jalassa ettei se sotke hienoa (kirpparilta ostettua) vaaleaa sohvaani. On siinä sekin syy, ettei joka paikka ihan niin pahasti tuoksu Aurille myöskään parin viikon päästä, kun Aurinko on vaihteenvuoksi hoidossa ja Sirius minulla kotona.
 Herra Hännystelijän häntäpatti voi myös paremmin. Antibiootit ja kortisoni ovat tehonneet, samoin haavan parantaminen avoimena. Putsaan hännän kahdesti päivässä ja laitan päälle kuusenpihkavoidetta. Se estää nuolemista, on antiseptistä ja luonnonmukaista. Sillä ovat kaveritkin hoitaneet koiriaan, erityisesti pintaviiltohaavoihin ja anturoiden haavoihin se on kuulemma tehokasta.

 Agilitya on ehditty tekemään vähän, viime viikolla jäi vapaavuorot käyttämättä kennelyskäepäilyn ja muun hässäkän takia. Rallytokoa tein parina iltana Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa olohuoneessa, pieniä askelia jälleen eteenpäin.
 Aurin kanssa harjoitellaan erilaisia sivulletuloja sekä käännöksiä seuraamisessa. Siriuksen kanssa tehdään peruuttamista sekä seuraamisen käännöksiä, naksuttimella on helppo palkata oikeasta liikkeestä oikeaan aikaan. Mitään suurta ei olla saatu vielä aikaiseksi, mutta syyskuussa olisi tarkoitus mennä ensimmäisiin rallytokokisohin, mikäli Sirius vain säilyy terveenä eikä ole dopingin alainen. Aurin kanssa ehkä mennään samoihin kisoihin, se riippuu mahdollisesti pennutuksesta sekä Aurin palautumisesta pentujen jälkeen.

 Viikko sitten treeneissä oli ihana pyöritysrata. Siriukselle se ei juurikaan tuottanut ongelmia, mitä nyt minä unohdin pari kertaa, että mihin suuntaan pitikään mennä ja kummalta puolelta este suorittaa. Takaakierto- ja haltuunottoharjoitus, helpotti myös huomattavasti jos koira irtoaa hyvin - mutta silloin sen pitäisi myös olla helposti haltuunotettava ja tulla käskystä käteen kiinni.
 Aurinkoiselle rata oli haastavampi, se osaa kyllä takaakierrot hyvin mutta haltuunotossa on vielä parantamisen varaa. Auri nimittäin lukitsee itse esteitä, palkkautuu niiden suorittamisesta ja haluaa mennä lujaa koko ajan. Sitä täytyy vetää tiukasti oikeaan suuntaan, antaa käskyt riittävän ajoissa ja ennenkaikkea ehtiä itse ennakoimaan sekä tarpeeksi edelle koirasta. Hiki tuli tuolla radalla erityisesti Aurin kanssa, koska sain tosissani juosta että ehdin ohjaamaan kunnolla.
 Molempien koirien kanssa tein ensin radan 4 osassa, että pääsin palkkaamaan usein ja oikeasta suoritustavasta (eli palkkaus tuli koirille vaikeiden kuvioiden jälkeen), ja toisella kierroksella sitten rata tehtiin kahdessa osassa. Molemmilla koirilla toinen ratakierros sujui huomattavasti paremmin, varmasti osittain myös siksi että minä muistin radan ja osasin vähän ohjatatakin.

 

Rata 11.03.2014

 Sitten ehdittiin vielä tällainen rata käydä tekemässä kooikkereitten kanssa. Välistävetoja sekä irtoamista tarvitttiin tällä radalla.
 Tällä kertaa sitten Aurinko loisti ja Siriusta joutui opastamaan enemmänkin. Siriuksen ongelmana on se, ettei se yksinkertaisesti irtoa kovinkaan kauas. Ainoastaan A-esteelle ja puomille Sirius lähtee hieman kauempaakin ohjattuna, vaikka se osaa esteet ja tuntee ne nimeltä. Putkelle 13 jouduin suurinpiirtein saattamaan Siriuksen, ennenkuin se meni putkeen. Mikäli jäin liian kauas sivusuunnassa tai olin liian paljon Siriusta edellä, se lähti tekemään keppejä. (Syynä siihen ehkä viimeaikainen runsas palkkaus kepeiltä, koska olemme harjoitelleet eri keppikulmia...) Muutoin Sirius teki hyvää työtä, palkkasin sitä irtoamisesta jättämällä lelun tai namin eri esteiden taakse, ja ohjaamalla itse kauempaa. Erikseen otettiin vielä keppikulmia (jälleen!) sekä puomi ja A-esteen kontakteja.
 Aurinkoisen kanssa pitäisi treenata haltuunottoa enemmän, välistävedot menivät yllättävän hyvin mutta kaaret jäivät todella laajoiksi - varsinkin kun medikoiran pitäisi pystyä kääntymään pienemmällekin kuin 3metrin kaarella. Sen sijaan Aurinko irtosi hienosti ja kuunteli ohjausta hyvin - ainoa ongelma oli aluksi esteet 7.-8., koska 7.hypyn jälkeen on suora näkymä uudelle hypylle (18.). Syynä siihen, miksi Aurinko teki esteen 18. eikä 8., oli se että minä huusin "hyppy" ja käännyin vasta sitten kohti 8.estettä - ja tein tämän virheen vielä pari kertaa, ennenkuin tajusin miten koiraa oikeasti ohjattiinkaan.
 Keppien aloitukseen olen Aurin kanssa erityisen tyytyväinen, Aurinko haki oikean aloitusvälin vaikka minä olin parin metrin päässä ja myös hankalammista keppikulmista! Kontakteja treenattiin myös Aurin kanssa, sillä on välillä ollut inhottava tapa tehdä juoksukontakteja, erityisesti silloin kun vauhti on kova ja treenaan sen kanssa rataa kisanomaisesti.
 Otin radan aluksi kahdessa osassa ja sitten vielä niin, että palkkasin jokaisen kontaktisuorituksen sekä keppien jälkeen. Kunhan Aurinko pääsee juoksu-/mahdollisesta mammalomaltaan, aloitetaan pikkuakan kanssa agilityssa haltuunottotreenit.
 

 Seuraavien viikkojen ajan minulla ei ole kotona kuin yksi kooikerhondje, mikä tekee elämästä tyhjempää. Punavalkoisia huiskuhäntiä kun pitää olla vähintään kaksi - yksi kumpaankin kainaloon. Eikä useampikaan tiukkaa tee, ovat ne niin ihania etten pois vaihtaisi.

"Onko meidän vuoro kohta, onhan se ihan kohta, onhan?"

<3

Neiti Punapöksy ja Herra Hännystelijä.

Taas toipilasaikaa

 Kohta menee hermot.

Africa aloitti erään aamun kakomalla. Ensimmäinen ajatus on kennelyskä, jota on liikkeellä todella paljon. Tarkastin kuitenkin whippetin kurkun ensimmäisenä, katsoin ja kokeilen sekä sisältä että ulkoa, mutta mitään en löytänyt. Ja koira jatkoi kakomista, ihan kuin jotain kuivaa olisi tarttunut sen kurkkuun.
 Päivä menee koiraa seuratessa, välissä se kakoo (yskäisee) ja sitten se on taas pitkiä aikoja hiljaa. Innostan Africaa, leikitän sitä, ja taas yskintä alkaa. Tässä vaiheessa päällimmäinen ajatukseni on kennelyskä. Kuumetta whippetillä ei ole, eikä sen Sieppaan kooikkerit kainaloon ja lähden eläinlääkäri Aholle hakemaan niille rokotuksia (jotka olivat muutenkin menossa vanhaksi). Se tästä nyt vielä puuttuisi, että Aurinko saisi kennelyskän - silloinhan astutus jäisi automaattisesti pois laskuista. Sairasta koiraa ei pennuteta.
 Eläinlääkäri rokottaa koirat, kyselee African oireista ja antaa mukaan antibiootti- sekä kipulääkereseptin varmuuden vuoksi. Eristää ei tarvitse sen kummemmin ainakaan vielä, koska oireet ovat epämääräiset. Lepoa kuitenkin Africalle määrätään varmuuden vuoksi, pelkkiä lyhytitä "mummokävelyitä" ulkona ja sisällä riehuminen estettävä. Mikäli kyseessä olisi kennelyskä, lepo on ensijainen hoito-ohje. Yskän ei haluta painuvan keuhkoihin asti ja muuttuvan keuhkokuumeeksi.
 Kuitenkin Africa lopettaa yskimisen yhden päivän jälkeen, eikä aloita sitä uudestaan vaikka sitä leikittäisi/innostaisi sisällä. Kakominen ei myöskään ala, vaikka whippettin henkitorvea kokeilisi.
 Pasi sanoo, että viime keväänä Africalla oli sama ongelma, aloitti myös reverse sneezingin ja silmät rähmivät paljon. Tuolloin eläinlääkäri diagnosoi Africalla jonkinasteisen allergian siite- ja/tai katupölylle. Olisiko nytkin ollut samaa, koska yskäoireet loppuivat yhdessä päivässä? Kakomista edeltävänä päivänä kävimme tunnin lenkin ja lisäksi siivosimme koko asunnon, eli pöly ja muut mahdolliset hiukkaset varmasti pöllysivät huushollissa.
 Otetaan kuitenkin varman päälle, eikä Africaa siis käytetä lenkillä tai muutoinkaan rasiteta pariin viikkoon. Siriuksella ja Aurinkoisella ei ole ollut minkäänlaisia oireita.

 Tänä aamuna sitten löysin kirkasta verta lattialta ja sohvasta - sen verran paljon ettei kyseessä voinut olla Aurin juoksut. Ensimmäisenä kuitenkin tarkistan Aurin, se ei juokse eikä siinä ole haavoja. Siriuksesta tarkistan ensimmäisenä ensinahan ja siittimen, ei löydy mitään. Mutta käteni on veressä - hännän talipatti on auennut taas. Siitä tulee kirkasta verta sekä talia puristamalla. Puhdistan sen huolellisesti, tyhjennän talista mitä vain hellästi puristamalla pois saan ja laitan hunajavoidetta.
 Onneksi meillä African ab-resepti, jonka haen huomenna Siriukselle. Lisäsi jatkan haavan puhdistamista 2-3 kertaa päivässä ja pidän haavan avoimena - tarkoituksena on saada paraneminen alkamaan sisältäpäin niin, että onkalo umpeutuisi.
 Sirius on muutoin pirteä ja kuumeeton, häntä ei ole kipeä eikä näytä hirveästi kiinnostavan.

 En vaan millään jaksaisi tällaista enää. Olen ihan järkyttävän stressaantunut, väsynyt ja suorastaan vittuuntunut. En väitä etteikö muiden koirille koskaan sattuisi mitään, eikä minun koirillani sentään ole kyse mistään kuolemanvakavasta asiasta.
 Meillä vain viimeinen vuosi (melkein kaksi) on ollut täynnä jos jonkinlaista sairautta, joilla ei ole mitään tekemistä perinnöllisyyden tai edes minun huolimattomuuteni kanssa!
 Itkettää mutta ei se mitään auta. Olen vain todella turhautunut.

 Treenaamista ei kuitenkaan Siriuksen häntäpatti estä, se on tässä posiitivinen asia. Seuraavassa blogikirjoituksessa jos jaksaisin sitten kertoa treeneistä ja laittaa ratapiirrosta sekä muuta mukavaa.
 Nyt ei huvita, kun ei ole mukavaa. 

Auri-mato ja sumeasti heiluva häntä

Häntätoipilas, joka ei tajua olevansa toipilas.

Akspakspukspoks

 Otsikosta päätellen aivan oikein: agilitya. Ja edelleen pelkkää treenausta, koska Sirius on dopingissa heinäkuun loppuun ja Aurinkoista en ole uskaltautunut mihinkään ilmoittamaan. Tähän voin laittaa hyvillä mieli syyksi sen, että pikkuakalla voi alkaa juoksut milloin vain.
 Oikeana syynä on myös se, ettei opiskelijalla ole rahaa. Sekä se että kisaaminen pelottaa minua. Joka kerta, kun avaan kisailmon, alan voimaan fyysisesti pahoin; minua huimaa, oksettaa, kurkussa tuntuu pala ja sydän alkaa jyskyttää. Näyttelyilmoittautumisia tämä ei koske, koska niissä tuomarilla on paljon merkitystä, eikä niinkään sillä miten hyvin ja paljon olen jotakin koirieni kanssa.
 Kerran olen jopa saanut paniikkikohtauksen, kun olen yrittänyt ilmoittaa koiraani (muistaakseni Siriusta tokoon) kisoihin. Että näin hyvällä pohjalla on minun hermorakenteeni.

 Agilitya joka tapauksessa. Näitä videoita katsoessani voisin huomauttaa itselleni, että A) anna estekäskyt ajoissa, B) liiku itse ja edes pois koiran linjalta, ja C) anna käskyt aina samalla tavalla. Vaikka minulla olisi huonompi päivä, ei tarvitse äristä.
 Välillä tuntuu että jumitun paikoilleni koirieni kanssa, etten etene niiden kanssa mihinkään edes treeneissä. Että minä en osaa kehittyä ja kehittää koiriani. Toisaalta, olen ihan itse opettanut Aurinkoiselle agilityn alkeet ja jatkot ja muut. En sano, että Auri on täydellinen agilitykoira tai että se osaa kaiken täydellisesti. Mutta se osaa kaiken ihan hyvin, ottaen huomioon etten ole käynyt valmentajilla enkä koulutusohjaajilla sen kanssa koskaan (koska edelleenkään ei ole sitä rahaa).
 Yritän muistaa kaikki ne ohjeet, mitkä olen saanut Siriuksen kanssa minua paremmilta/menestyneemmiltä agilityohjaajilta, katson läpi muiden treenivideoita (erityisesti niitä, jotka on kuvattu koulutuksessa/valmennuksessa), ja yritän oppia kaiken mahdollisen mitä katsomalla voi oppia. Odotan sitä päivää, että minun ei tarvitse laskea jokaista euroa, ettei loppukuuksi jää vuokran ja laskujen jälkeen 2€ per päivä käytettäväksi, vaan että sitä jäisi vähän enemmän.

 Ehkä tämän osalta vuodatus oli nyt tässä.
 Tiistaina tein kooikkereiden kanssa saman radan takaperin, hauskaa treeniä se oli niinkin päin. Torstaina Pasi tuli pyynnöstä kuvaamaan radasuoritukset, linkeistä jälleen pääsee näkemään agilityvideot, molempien koirien kanssa tein radan kahdessa osassa.

Sirius agiliitää 6. maaliskuuta
Aurinko agiliitää 6. maaliskuuta

  Kontaktitreeniä kaipaavat myös kooikkerit: Siriukselle vähän vauhtia alastuloon, Aurille taas varmistus siihen että todellakin pysähtyy kontaktille, eikä liu'u siitä pois (niinkuin videossa puomilla).
 Siriuksen kanssa kokeillaan lelupalkkaa. Jätän lelun kontaktin alapäähän, ja naksautan kun Sirius on oikeassa kohdassa 2on-2off, jonka jälkeen vapautus lelulle. Täytyy kokeilla jos se auttaisi ongelmaan. Ideoita otetaan vastaan!
 Kosketusalustaa en Aurille viitsisi välttämättä ottaa käyttöön, koska sitten se pitäisi häivyttää jotenkin. Eli varmaan naksuttimella mennään, nami sitten joko valmiiksi maahan tai niin, että minä käyn sen antamassa.
 Valitettavasti pikkuakka palkkautuu esteiden suorittamisestakin, on nimittäin tehnyt useammin kuin kerran sen, että lähtee vain juoksemaan radalla ja suorittaa esteitä ihan ikiomassa järjestyksessään, eikä reagoi ohjaukseen mitenkään. Siinä vaiheessa otan Aurin kiinni, palkkaan luoksetulosta (mikäli tulee kutsusta luokse) ja laitan häkkiin. Treenit jatkuvat sitten Siriuksen vuoron jälkeen, jolloin yleensä myös ollaan paremmin kuulolla.

 Minun täytyisi varmaan laittaa itselleni post-it-lappu otsaan, että muistaisin miten kooikkereitteni kanssa treenataan. Molemmat kaipaavat alkuun jotain pientä treeniä, vaikka keppi- tai kontaktitekniikkaa tai helppoa hyppy-putkirallattelua, jossa palkka tulee nopeasti.
 Eli siis sekä Aurinko että Sirius kaipaavat sytyttelyä niin kropalleen kuin mielelleen. Tähän kelpaa lyhyt, helppo treeni ja hyvä palkkaus (vetoleikki, pallon heitto, namit). Sen jälkeen molemmat kooikkerit kuuntelevat ja kulkevat paremmin. Täytyy siis alkaa tehdä treeneistä enemmän kisamaisia, sillä erotuksella että treeneissä palkkaan kesken radankin. Vaikka useamminkin kuin kahdesti, voisin siirtyä kolmeen palkkauskertaan ja katsoa, minkälaista tulosta se tuottaa.
 Empiirinen tutkimus siis tiedossa!

 Lisäksi Africalta poistettiin tikit torstaina, haava on parantunut hyvin eikä sen suurempia jatkotoimenpiteitä enää tarvita. Parina päivänä vatsaa piti vielä suihkutella, että ruvet ja lika lähtivät irti. Nyt sitten pitäisi aloittaa taas lenkkeily rimppakintun kanssa, että se saisi lihaksensa  takaisin. Eri asia, haluaako se lähteä tuollaiseen koleaan, märkään ja loskaiseen kevätsäähän.
 Africa pörhistää onnettoman karvansa, vetää korvat luimuun, hännän takajalkojen väliin, köyristää selkänsä ja tärisee. Tämä tapahtuu myös silloin, kun ulkona on +15'c mutta tuulee tai tihkuttaa vettä. Kamalaa on se.

 Aurista kevät on parasta ikinä (ja kesä ja syksy ja talvi)! Se juoksee kurassa ja lätäköissä, pyörii jäljellä olevassa upottavassa lumessa, löytää aarteita sulavan lumen alta (keppejä, multaa, ruohoa, raatoja, roskia...) ja haluaa ehdottomasti kantaa niitä suussaan lenkillä, mieluiten ihan kotiin asti. Aurista parhautta olisi vielä se, että minä suostuisin heittelemään niitä sille. Justiinsa joo.
 Siriuksesta parasta keväässä on haistella ja maistella kaikkea - sekä tietysti merkkailla kaikkea. Puut, heinät, ruohonkorret, oksat, raadot, roskat, kivet, lumikokkareet... Sirius on oikea connaisseur mitä tulee eri hajuihin ja makuihin: ensin Sirius vähän haistelee, sitten se nuolaisee pari kertaa, maiskuttelee (niin että leuka väpättää), haistaa vähän uudestaan ja merkkaa komeasti. Magnifique!

 Tätä on meidän alkukevät. Toivottavasti jotain mukavaa tapahtuu loppukeväästä. Tai vaikka vähän aikaisemminkin. Tai vaikka aina!

Monsieur Sirius et le nez.

Mademoiselle Aurinko et le nez.

Loppuviikko Pohjois-Karjalassa.

Viikonloppu Etelä-Savossa.

Agilitya vol. 72.3

 Agilitya jälleen. Eipä hirveästi muuta. Pari kertaa olen treenannut sekä Aurinkoisen että Siriuksen kanssa perusasentoon tuloa niin minun takaani kiertäen kuin oikealle puolelle ahterin heittäen. Sirius osaa hommat jo hyvin, Aurinko kaipaa vielä käsivetoa avuksi. Myös eteenistumista on treenattu hyvin tuloksin, tästä jatketaan kunhan taas ehditään. Pienillä askelilla edetään rallytokon suhteen, kiire ei ole.
 Hieroin myös kooikkerit viikonloppuna, molemmilta löytyi lihasjumit selästä sekä reisistä. Liukkailla teillä lenkkeily on varmasti osasyynä, mutta parempi on liikuttaa koiria näilläkin säillä kuin olla liikuttamatta.
 Lisäksi ajattelin aloittaa juoksemisen koirien kanssa, kunhan kevät tulee. En ole koskaan aikaisemmin juossut enkä oikein edes välittänyt koko lajista, mutta nyt ajattelin kokeilla - pidempäänkin kuin vain pari viikkoa. Sillä todennäköisesti saisin koirillekin lisää lihaksia ja paremman kunnon - minusta puhumattakaan. Canicross -kisoihin sitten ensi syksynä ;)

 Agilityssa sain jälleen Pasin kuvaamaan meidän ratamme. HUOM! Ladatuilla videoilla ovat siis onnistuneet suoritukset, ei niitä joissa koira lukitsee väkisin väärän esteen vaikka kuinka ohjaisi ja huutaisi (Aurinko) tai alkaa hidastelemaan jo kontaktiesteen ja tarjoaa konktaktikosketusta metriä ennen konktaktia (Sirius). Ei meilläkään aina mene hienosti, vaikka siltä saattaa näyttää. Julkaisen kuitenkin ne onnistuneimmat treenisuoritukset, koska niistä voi joku ottaa mallia. Ja myönnetään, myös minulle tulee parempi fiilis kun netissä on videonpätkiä minusta ja koiristani, jossa oikeastikin vähän osataan jotakin!

Videot ovat siis torstailta (27.2.), sitä edeltävänä tiistaina teimme saman radan eri estejärjestyksessä. Tiistain rata oli minusta vaikeampi, siinä oli paljon esteiden kiertoja ja pitkiä vientejä - ehkä 2-3 luokan tasoa. Viikon toisella treenikerralla päästän yleensä koirani helpommalla, että saan niille onnistumisen tunteita sekä vauhtia (lähinnä Siriukselle, Aurinko ei sitä välttämättä lisää kaipaa). Videolla olevat radat ovat siis ehkä 1-2-luokan tasoa.

Siriuksen agility 27.2.
Aurinkoisen agility 27.2.

 African leikkaushaava on parantunut hyvin, parin päivän päästä tikit voidaan jo poistaa. Saa nähdä saammeko aikaa eläinlääkärille vai tyydynkö poistamaan tikit itse sairaanhoitajasiskoni avustamana. Eipä olisi ensimmäinen kerta kun poistan eläimeltä tikkejä, saa nähdä tuleeko vielä sekin päivä eteen kun pääsen laittamaan tikkejä eläimeen.
 Urahaaveet uusiksi, tai ainakin aivan toiseen suuntaan. Opettajuus on mukavaa, mutta en ole varma haluanko tehdä sitä seuraavat 40 vuotta. Klinikkaeläintenhoitajan tutkinto alkaa vuosi vuodelta huokuttaa enemmän, toisaalta nykyisin monella on kaksi tai usempia tutkintoja, joten tuskinpa olisi mikään ihme jos parin opettajavuoden jälkeen päätänkin lähteä kuluttamaan koulunpenkkiä ja luen itseni eläinlääkärin assistentiksi.

 Muutoin elämä on tällä hetkellä jälleen koiran takaliston tarkkailua - eli Aurinkoisen juoksuja odotetaan kuin kuuta nousevaa. Minua vain ahdistaa. Taas. Että jos Auri ei tulekaan kantavaksi ja jos jokin menee vikaan odotusajassa/synnytyksessä/pennuissa/Aurissa... Maalailen taas kauhukuvia seinille, mutta onko se mikään ihme kaikkien näiden tapaturmien ja epäonnistumisien jälkeen?

 Onneksi sentään nuo koirat elävät hetkessä, eivätkä näytä kantavan huolta huomisesta (tai eilisestä). Pitää itsekin ottaa mallia noista karvakorvista ja nauttia hetkestä. Nytkin Aurinko halusi hypätä syliini ja painaa päänsä kaulaani vasten (Sirius arvostaa tällä hetkellä Pasin ruoanlaittoa minua enemmän). Onni voi olla näinkin pieni asia kuin sylissä istuva spanieli.

Poski poskea vasten <3