lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kuvia kuluneilta viikoilta ja vähän muutakin

Alkuun tiedote että kennelin kotisivut ovat kaatuneet, eikä palvelun toimivuudesta ole takeita! Odottelen siis pari viikkoa, jonka jälkeen teen uudet kotisivut jos vanhoja ei saada kuntoon.

 Siriuksen kanssa käytiin Varkauden agilitykisoissa 7. heinäkuuta. Ihmeempiä tuloksia ei tullut, vaikka hauskaa olikin molemmilla. Radat olivat vaativia, A- ja B -radoilta nollia tuli reilusti alle 10, mikä on todella vähän koska kaikilla luokilla (mini, medi, maksi) oli sama rata. Osallistujia oli 40-50 koirakkoa.
 Sirius sai A- ja B -radalta vitoset kontakteilta, mutta B -radalla sijoitus oli ensimmäinen! C -rata menikin sitten hyllyksi, Sirius sai ilohepulin ja juoksi täysillä ihan väärälle hypylle :D En voinut kuin nauraa ja kehua hirveästi sen riemukasta juoksemista, tuomariakin nauratti kun kooikkeri teki hepulispurtin kepeille ja suoritti lopun radan ilman virheitä. Näin joskus, tärkeintä oli että meillä oli hauskaa yhdessä, enkä minäkään enää saanut paniikkikohtausta kisaamisesta! Se oli varmasti paras palkinto Siriuksen riemukarkailun lisäksi :)

 Aurinko alkaa olla oma, ärsyttävän aktiivinen itsensä. Se leikkii leluilla itsekseen, kantaa niitä jatkuvasti heitettäväksi tai vedettäväksi ja on oppinut jopa haukkumaan! Muutenhan Aurinko on melko hiljainen koira (mölyapina-Siriukseen verrattuna), sillä on korviavihlova vahti- ja ajohaukku, se vinkuu nähdessään rakkaita ihmisiä ja koiria sekä erinäinen repertuaari murinan ja röhkimisen välimuotoja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mutta nyt on ilmestynyt kumeampi komennushaukku, jota se käyttää kun ei saakaan haluaamansa. Pitäisiköhän kertoa Aurille, että haukkuminen ei auta haluamansa saamiseen - päinvastoin?

 Suurempia suunnitelmia ei seuraavien kisojen tai ylipäätään treenamisen kanssa ole. Siriuksen kanssa aletaan treenata kontakteja parempaa kuntoon, varmaankin 2on-2off -menetelmällä. Samalla harjoitellaan myös irtoamista suorilla sekä vauhdin lisäämistä edes näillä osuuksilla. Siinä sivussa treenaillaan hiljakseen tokon AVO -liikkeitä täydellisemmiksi ja aloitellaan VOI -luokan liikkeitä.
 Aurin kanssa keskitytään hauskan pitämiseen treenamisessa, minulla kai jäi jonkinlainen kauhukuva sen valeraskaudesta sekä ahdistuneesta, hitaasta ja flegmaattisesta kooikkerista. Agility on pääasiallinen treenaamisen kohde, aloitetaan keppien opettelu alusta sekä ruvetaan tutustumaan kontaktien tekemiseen oikein (jälleen 2on-2off!). Tokoa tehdään lähinnä omaksi iloksemme, sekä Aurinkoisen mielen aktivoimiseksi. Tavoitteena on joskus päästä BH -koe läpi ja saada ehkä alokasluokan 1-tulos.

 Lopuksi tuleekin isompi kuvapäivitys: ensin juhannukselta (kuvat Heidi Kykkänen), sitten tältä viikolta kun ystäväni Pasi haki itselleen whippettinartun Tarumetsän -kennelistä. Mikä kullannuppu sieltä lähtikään mukaan, minä sain uuden kummikoiran ja Aurinko uuden leikkikaverin :)

Sirius 5v.!


Kaislikossa vaanii vaara...






Pieni varas Aida ja Jedi perässään.





















keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kuukauden kuulumiset & AgiRotu

Miten voikin aika mennä näin nopeasti? En kirjoittanut mitään blogiin koko kesäkuun aikana, vaikka sentään jotain silloinkin tehtiin ja treenailtiin. Täytynee nyt pitää lyhyt ja ytimekäs päivitys, jotta voi jatkaa sitten normaaliin tapaan blogin pitämistä ajan tasalla.

 Kesäkuun alussa järjestettiin Varkaudessa match show, jonne päätin viedä kaikki 3 koiraani - itskuja lukuunottamatta. Tuloksiksi tulivat: Sirius PIEN.AIK. SIN2, Aurinko PIEN.AIK. PUN2 (olivat vastakkain vaikka sanoin järkkäreille että älkää laittako...) ja Milo VET PUN1 BIS4! Milon (kohta 10v.) liikkeitä sekä hienoa (köh!) trimmausta kehuttiin maasta taivaisiin, jonka takia myös sijoitus oli noin hyvä.
  Lisäksi juoksukisassa Auri ylsi 2.sijalle, nakkiformulassa Sirius voitti koko lössin ja Aurinko tuli taas hienosti toiseksi :) Palkintoina ruusukkeita, pokaaleja, koiranherkkuja sekä 18kg koiranruokaa. Miun kaunis, hyvinkäyttäytyvä kolmikkoni.

 Sekä touko- että kesäkuussa on treenattu agilitya molempien kooikkereitten kanssa. Sirius on päässyt harjoittelemaan myös kotipihalla erilaisia keppikulmia, kun sain käsiini vanhoja paimenaidantolppia joista tein vanhempieni nurmikolle omat kepit.
 Aloin opettaa myöskin Aurille keppejä, mutta se homma tyssäsi heti alkuunsa. Aurinkoiselle tuli nimittäin melkoisen paha valeraskaus, joka muutti koko akan ihan oudoksi. Se oli stressaantunut, ahdistunut, sillä ei ollut minkäänlaista motivaatiota eikä vauhtia. Se teki pesiä kaikkialle mihin pystyi, yritti hoitaa vinkulelua (jotka poistin siltä heti) ja itkeskeli tyhjästä. Sen nisät turposivat täyteen maitoa, se yritti syödä kaiken syötäväksi kelpaavan ja oli äreä kaikille muille koirille. Agilitysta ei yllättäen tullut yhtään mitään, Aurinko ei juossut eikä tehnyt mitään, se vain pakeni, luimisteli ja ahdistui kaikesta.
 Minä katselin sitä sitten tyhmänä pari viikkoa, ennenkuin päätin ostaa Aurille Galastopia. Se helpotti fyysisiä oireita nopeasti, ja nyt on vähän kooikkerin mielikin kohonnut. Oma itsensä se ei tosin ole ihan vieläkään.

 Tästä päätellen voi arvata kuinka Kuopion AgiRodussa kävi. Aurinko teki täydellistä rataa ensimmäiset 11 estettä, sitten sen vauhti hidastui (näki äitini) ja 15. esteellä Auri karkasi radalta äitini sekä Siriuksen luokse! Voi että hävetti, mutta en osannut olla valeraskaalle nartulle vihainen kuin pari sekuntia. Loppurata menikin sitten ihan penkin alle, Aurinko ei enää halunnut juosta eikä tehdä oikein mitään muutakaan, viimeisen hypyn sain sen sentään menemään että seuraava joukkuelainen pääsi liitämään radalle.
 BabyKooikers (Gimma, Aurinko, Adya ja Pimu) sijoittui ALO-joukkueissa sijalle 8., mutta sentään meillä oli loppujen lopuksi hauskaa :)
 Meillä on vielä paljon harjoiteltavaa agilityssa, mutta sen ainakin opin nyt kantapään kautta että otan tuolle pikkuakalle Galastopin samantien, kun se alkaa näyttää valeraskauden ensimmäisiä oireita!

 Sirius osasikin sitten homman hienommin. Radan alussa mietin, miksi koira on tahmea ja liikkuu hitaasti -  syy selvisi kepeillä. Sirius kakkasi radalle! Siinä sitten posket punaisina tuijotin kooikkeriani, häpesin ja manasin itseäni, keräsin kakan ja jatkoin paskapussi kädessä radan loppuun. Muutoin se olikin sitten nollarata, kuten myös kaikille muillä Kiitävien Koohottimien joukkuekoirilla. Lopullinen sijoitus oli hienosti 9.! Siriuksen mukana joukkueessa olivat Ella, Zelda ja Taika.

 Tässä välissä ehdittiin myös juhlia syntymäpäiviä: Taitava Titiuu, rakas Remppajalka, naurava Nakki, ihana Imppanenä, rutistettava Röhköpossu eli Sirius täytti 20. kesäkuuta 5 vuotta! En olisi voinut ylioppilaslahjaksi mitään parempaa saada kuin rakkaan Siriukseni <3 Sitä juhlistettiin herkkukakulla sekä hieronnalla.

 Ja juhannus meni Joensuussa 10 koiran (2 kooikkeria, 3 itskua & 5 brassia) keskellä, joista toivottavasti tulossa kuvia myöhemmin.

 Tehdyistä agilityradoista en laita tänne nyt ratapiirroksia, koska en enää edes löydä kaikkia ja osa on käsinpiirrettynä vihkossa. Jatkossa yritän olla ahkerampi ja päivittää blogia säännöllisesti. Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön!

(c) Kaisa Jalava